Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: helmikuu, 2013

Kirjallisuustieteen laitamaastot

Olen aina pitänyt jääkiekkoilijoita enemmän fyysisinä olioina kuin eteerisinä runopoikina. Olen tässäkin asiassa näköjään ollut väärässä. Minä vain olen tämmöinen. Kaikissa asioissa aina väärässä.

Aamulehden  mukaan,  suoraa lehteä lainaten, kiekkovalmentaja  Raimo Summanen  olisi  Helsingissä  kiekkopelin mainostauolla  omaksi ja  läheisten iloksi  riimitellyt modernin proosarunon keinoin hupaisesti ja  aikuisen miehen genreehen sopivasti seuraavaa:


– ”Lämsä, Lämsä, jumalauta saat pataan vielä. Vitun pelle, hei. Lämsä hei, sä oot ihan vitun mieshuora saatana. Ota Hjallikselta poskeen, vittu. Vittu mikä jätkä hei. Lämsä, sä oot ihan poika vielä vittu hei.. Lämsä, sä oot aivan pelle”,

Tämä Lämsä oli vastustajajoukkueen valmentaja.

Kyseinen näyte todistaa sen, että ilman taiteen maisterikoulutustakin Summanen hallitsee suvereenisesti tilan ja hetken  käsitteet. Hänen rytmityksensä on oivallista. Harva nykyrunoilijoistamme  on niin  rohkeasti kokeillut poikkitaiteellisuuden  liukkaalla ja petollisella pinnalla omia voimavarojaan. Summanen on siihen lähtenyt. Hänen palava  sanataiteensa ja homeroksen haukkansa tulee  näillä sanoilla iskemään tuhansiin  pieniin  poikiin kaikkialla Suomessa. Hän tulee olemaan  runollinen isä aina  ja iäti, kaikkialla, missä hampaat ja veri virtaavat.Näin me rohkenemme ennustaa.

Satakuntalaisen  jääkiekkorunouden tuntijana minä jäin kaipaaman  joitakin sanontoja ja  riimejä, jotka Summaselle näyttävät olevan outoja. Häen runoutensa on selvästi vasta kehittymässä. Urbaani ympäristö on tuhonnut osan niistä mahdollisuuksista, joita  Summasella  olisi ollut elävöittää ja syventää sanomaansa. 

Missä on  esimerkiksi  jääkiekkoiluun  aina kiinteästi liittynyt  termi  ” vitun ikenet ” ?  Kun Summanen  rytmittää puheensa  osittain jopa tautologian keinoin, me kuulijat  olisimme kernaasti myös  mielellämme kuulleet  hennon ja eksoottisen tuulahduksen ikenistä. En tarkoita nyt jääkiekkoilija Peltosen ikeniä, vaikka häneltä taas hampaita  lähtikin.  Olisin halunnut Summasen runoilevan  näistä toisista  ikenistä.
Mainokset

Hyvitys

Rikos vaatii rangaistusta. Vahinko ehkä hyvitystä. Ja jääkiekko-taklaus kostamista. Monille nuo asiat ovat kuitenkin epäselviä.

Kuulin eilen tapauksesta,  jossa vaaditaan jotain noista kolmesta. Minulle ei selvinnyt mitä. Minä kohtasinkin vaatijan  noin 5 sekunnin ajan, mutta en  osannut  oikein kysyäkään.
Mies on raskaanliikenteen kuljettaja. Tällä hetkellä mies on kotona, eikä oikein  pysty  työhön. Hän nukkuu huonosti ja hänen selkänsä vammautui kolarissa. Kolarissa, jonka aiheutti  itsemurhan tehnyt autoilija.
Nyt  kuljettaja hakee hyvitystä  itsemurhan tehneen ihmisen omaisilta. Juttu  taitaa olla nyt hovioikeudessa. Alemmassa oikeusasteessa on ilmeisesti syntynyt  jomman kumman osapuolen mielestä epätyydyttävä tulos. Olen asiaa kovasti  miettinyt ja pohtinut.
Itsemurha tekona  aiheuttaa eräitä ongelmia  tekijän  omaisille. Vakuutusyhtiöt haluavat, että henkivakuutuksen  on täytynyt olla voimassa  vähän pitempään kuin viime viikosta, mikäli sen  perusteella  on tarkoitus  korvauksia saada.
Toinen , ehkä suurempikin ongelma on se, että itsemurha aiheuttaa  kauhistuttavia  tunteita ja  suurta surua lähimmissä. Jotain kummallisen lopullista pääsee tapahtumaan. Kaiken taustalla saattaa  sen lisäksi olla  itsemurhaan liittyviä  suuria ongelmia ja syitä.
Tähän ongelmajonoon  asettuu siis tuo sivullinen, joka korvauksia itselleen hakee. Normaalisti oikeuskäytäntömme  kai kulkee niin, että täysikäinen ihminen vastaa tekemisistään. Murhamies joutuu linnaan istumaan. Ja jos murhamiestä ei löydy, koska tämä on lähtenyt Thaimaahan  lomailemaan, linnaan ei laiteta murhamiehen  lasta, taikka murhamiehen vaimoa. lankomiehestä nyt puhumattakaan. 
Edes pankit eivät  peri lainasaataviaan  omaisilta, jos vainajan kuolinpesä osoittautuu  varattomaksi.
Onneksi minä en ole tuomari. Enkä  ammattikuljettaja. Silti joskus mieleen  vilahtaa ajatus, että joku  työnantaja voisi ihan hyvin  syyttää korkeakoulua   oikeudessa siitä, että joku asia on jäänyt opettamatta ja  valmistunut  insinöörin planttu on tehnyt  miljoonan euron vanhingon  työnantajalle. 
Kuka siis korvaa tekemänsä vahingon. ?
Amerikkalaiset  lääkärit ovat jo pitkään pysytelleet  onnettomuustilanteissa  hiljaa ja taka-alalla, sillä on  tapahtunut monesti niin, että käräjäoikeudessa  on sen jälkeen  korvauksia haettu. Itseäni  vähän kylmäsee ajatus siitä, että  itse makaisi  jossain  verisen asfaltin  pinnassa naftan, jäähdytysnesteen ja lasinsirujen joukossa ja 10 metrin päässä autossa täyttäisi lääkäri ristisanatehtävää  onnettomuusjonossa. Ja ambulanssi olisi tulossa 70 km päässä.
Minua myös kylmäsee  esim. teoreettinen  ajatus siitä, että jonkun  ihmisen lapset  nostavat myöhemmin, aikuisiässä syytteen omia vanhempiaan vastaan sen perusteella, että  he eivät aikoinaan päässeet Englantiin kielikursseille, eivätkä vanhemmat pakottaneet läksyjä lukemaan ja  siksi  sitten  se oikeustieteellisen pääsykoe epäonnistui ja  ne menetetyt  tulot pitää nyt heti saada käyttöön.Korvaukseksi. 
Kuten huomaatte  tästä kummallisesta tekstistä, perjantaina kuittaamani  uusi työhuone  on saanut minut sekaiseksi ja  entistäkin oudommaksi. Luultavasti tämä on senioriteetin seniiliyttä. Onneksi  edessä on viikko lomaa.

Lähden pohjoiseen. En kuitenkaan pohjoisen Sodomaan, enkä Gomoraan. En ole koskaan elämässäni laittanut laskettelusuksia jalkaani.

Minä menen Ouluun. Ja jos minä siinä kaupungissa paikkoja särjen ja hotellista pyyheliinoja pöllin, niin ilmoitan jo nyt, että blogin lukijat vastaavat kaikesta siitä, mitä minä  tämän kirjoitusharrastuksen tiimoilla satun tekemään ja vahinkoa aiheuttamaan. Sovellamme tilaajavastuulakia. Tarkempia tietoja  antaa mielellään ministeri Kyllönen.

Uusi työhuone

Kävin perjantaina  kuittaamassa  avaimet uuteen työhuoneeseen. Kovasti se oli  karun näköinen ja  kuollut. Jotenkin sterilin  oloinen. Kyllä en taida viihtyä. Ikkunasta näkyy entinen sairaala. Onneksi siinä rakennuksessa  on nyt jotain aivan muuta. Minua pyörryttäisi  alvariinsa. Ikkunasta näkyy myös pohjoinen. Sekään asia  ei  lämmitä. Etelän puoliset  ihmiset saivat jokinäköalan. Luulen, että heillä hiki virtaa  keväisin kun aurinko porottaa sisään.

Mutta jotain hyvääkin sentään.

Vessa on  käytävällä. Hissikin on lähellä. Pakotienä toimivat kierreportaakin ovat kohtuullisen lähellä. Tavallaan  olen  siis turvassa.

On siis ryhdyttävä pesäntekoon. On vietävä tuohon tyhjyyteen  jotain, joka kuuluu minuuteen, mutta joka ei  ärsytä liikaa  huoneessa vierailevia ihmisiä. On  yritettävä  sisustuksellista satiiria, mutta varottava  burleskia,. Ikkunalaudalle  olisi mukava laittaa tietenkin  lomamatkoilta  kertyneet mini-viinapullot riviin. Niiden kahta puolta sopisivat hyvin  kaikki kunniaviirit.

Taidan tehdä kuitenkin kompromissin ja  viedä ikkunalaudalle täytetyn  kärpän. Tuonne takaseinälle ripustan Suomenlahden merikartan. Katosta ripusta roikkumaan lasisen  ilmapuntarin. Se perustuu yhtyviin astoihin ja sen sisällä on ruskeaa nestettä. Työtuolin takaa  otan nuo asiakastuolit  pois ja tuon siihen golf-bagin.

Onneksi tässä on pari kuukautta aikaa  sumplia tuon muuton kanssa. Työelämäni viides työhuone  taitaa olla yhtä jännittynyt kuin minäkin. Edellinen asukas on ollut virkanainen. Huone luultavasti  on itseasiassa säikympi kuin minä. Sen tulevat viikot  kuluvat  ahdistavassa  odotuksessa. Se  miettii taatusti, piereskeleekö se Oiva  Lohtanderin näköinen uusi  asukas. Uusi työhuone ryhtyy luultavasti  odottamaan  uuden asukkaan eläkkeelle pääsyä asukastakin innokkaammin.

Pitäisikö  sinne  viedä edes yksi kukka ?

Toinen vaihtoehto  on kyllä ihan raaka sierätyshoito. Jos sinne  huoneeseen veisi  nokialaiset kumisaappaat, pitkäsiima-laatikon, johon on  jäänyt sata madotettua koukkua sekä vanhan   lyijyakun, niin huone tottuisi jo kaikkein pahimpaan ja kun asukas sitten ilmaantuisikin ja veisi rekvisiitan pois, huone  huokaisisi helpotuksesta ja olisi paljon  taipuisampi ja yhteistyökykyisempi.

Kotipitäjässäni

Keskikoulussa oli luokallani suuri persoona ja inhimillinen  pyhimys. Hän oli kantatilan poika, eli ei mikään  Repolan  demari, eikä valkokaartin hunsvotti. Hänen tilansa  numero ulottui 1500 – luvulle. Hän oli  kiltti ja mukava kaveri.

Hän oli  inhimillinen humanisti, joka  keskikoulun  ammatinvalinnan-.tunneilla sanoi harkitsevansa  vakavasti taiteilijan  uraa, koska se näytti tarjoavan kiinnostavan  elämäntyylin.

Tosiasiassa hän pelasi Rauman Lukon A- junioreissa. Hänestä olisi saattanut tulla  rikas NHL-KOIVU-LEPPÄ-NELIÖ- RUUTU, mutta hänestä sitten tulikin menestyvä kiinteistövälittäjä. Hän siis taklaa sinut edelleen tajutomaksi, mutta nyt keinona on hirmuinen asuntolaina.

Jumala, Taivaan Isä, taikka  joku muu  näyttää selittävän meille yhteiskunnan tilaa  sallimalla  ja innostamalla  jääkiekkopelaajia  pahoinpitelemään  tovereitaan. Semmoinen on minusta brutaalia ja  kummallista. Siis pahoinpitely. Jumala on minusta pohjimmiltaan mukava kaveri. Hänen tiensä ovat tietenkin tutkimattomat, mutta jos hänellä on jääkiekon väkivaltapelaajille varastossa joitain  ikäviä yllätyksiä,  niin annettakoon tiedoksi, että  minulla ei ole mitään  syitä asettautua hänen tielleen, kun hän toimeenpanee  omia ajatuksaan.

 Pahinta on se, että ko.  nyrkkihemmoille( kiekon pelaajille)  joku  hullu maksaa rahaa siitä, että he pätkivät ihmisiä turpaan, eivätkä ole ministeri Gustafssonin tarjoaman  nuorisotakuun  foxtrotin  syleilyssä. Kohta nyrkkeilykin tuntuu minusta kivalta

Kevään värit

 Äiti  istui keinutuolissa ja katsoi  leivinuunin kylkeä. Liisa  ei sanonut mitään. Äidin oli hyvä katsoa ja rauhassa valita joku väri. Nyt näytti siltä, että punainen  tiili kiinnosti äitiä. Eilen se oli ollut musta uunin suuluukku
          Isä on värjännyt hiuksensa punaisiksi. Vanha mies. Kyllä se minua niin suututtaa. Ja viime viikolla ne olivat ihan keltaiset. Vanha mies kiusaa  itseään ja minua
Äiti jatkoi keinumista. Isä istui salin nojatuolissa ja katseli järvelle päin. Sen hiukset olivat ihan siilinä. Niin isä oli pitänyt hiuksiaan jo kymmenen vuotta.  Isän hiusrajassa oli luomi, mutta se olikin ainoa väriläiskä isän päässä. Muuten isä oli tasaisen harmaa. Ja hiljainen.
          Mitähän se isä sillä värjäämisellä ? Sillä on joku  nuorempi nainen ja sillä yrittää itseään nuorentaa.  Että viitsiikin !
Liisa katseli äitiään. Äiti keinui  nyt nopeammin. Se puhui koko ajan Liisalle. Isä oli sanonut, että  se ei ollut  hänelle puhunut enää  moneen kuukauteen. Isä sanoi, että  äiti kutsui Selman taikka  Mantan  kylään, kun se halusi  jotain hänelle sanoa hänen uudesta hiusväristään.
Äiti  puhui naisille kovalla äänellä ja  äiti sanoi aina  hänestä  Se.

 Isä sanoi, että se häntä aika tavalla loukkasi, kun hän ei koskaan hevosestakaan niin sanonut. Liisaa semmoinen  puhe aina itketti. Liisa ajatteli, että äidin puheiden jälkeen hän on halannut isää enemmän kuin  koko elämänsä aikana. Liisa itki nykyään  marketissa  hiusvärihyllyn kohdalla. Hiusväri tuntui hautakynttilältä.

Isä sanoi, että hän lähtee viemään junalle. Isä sanoi, että semmoinen matka saa hänen ajatuksensa  hetkeksi  rauhoittumaan. Äitikin saa sinä aikana  mielessään rauhassa  valita taas uuden värin hänelle. Äiti on  sen jälkeen  jotenkin  jämäkämpi ja  tomerampi askareissaan. Isä sanoi, että äiti silloin  hetken muistuttaa  häntä  hyvistä vuosista.

Havainto ja kokemus

Oletetaan, että   ihminen on  syntymästään asti  ollut sokea, eikä ole jotain asiaa koskaan  päässyt omin silmin empiirisesti  havaitsemaan, näkemään. Hän on voinut kuitenkin kosketella sitä asiaa vuosien mittaan ja  on voinut  tutustua siihen maistamalla ja haistamalla ja kuuntelemalla.

Sitten eräänä päivänä sattuu ihme. Madonnan  tai pyhimyksen tai lääketieteellisen  seikan  ansiosta hän saa  äkkiä näkökykynsä takaisin.

Olen  pohtinut sitä, millä edellytyksellä hän pystyy tunnistamaan ja hahmottamaan ympärillään olevaa ? Onko empiirinen havaitseminen välttämättömyys ? Niin ainakin  aikoinaan ajateltiin. Tosin jo Locke totesi, että mitään synnynnäisiä ideoita ei ole olemassa. Hän totesi, että  havaitseminen on ideoiden saamista.

Syksyn lehti näyttää meistä punaiselta. Se aikaan saa meissä idean siitä, että  se olisi punainen. Jos katsomme sitä lehteä mikroskoopillaa, huomaamme, että  ei se  ole ollenkaan punainen.

Jos kysymme henkilöltä, mitä teit viime syksynä, hän saattaa vastata, että olin Pariisissa. Ajattelemme hänen nähneen  siellä paljon punaisia lehtiä puistoissa.

Vaikka saatta hyvin olla, että henkilömme näki vain punaisia huulia.

    We shall meet in the place where there is no vurst

     Hevosenlihan ympärillä leijuva skandaali  saa minut kaipaamaan meetvurstia. Unohdin ostaa sitä  kaupasta ja nyt  media ja uutisointi  tekevät minusta Pavlovin koiran. Sylkeä vuotaa näppäimistölle  pitkänä rihmana. On ehkä lähdettävä tästä ABCDEF -huoltamolle bonusta  kerryttämään.
    Englantilaiset ovat olleet pois tolaltaan. Hyvä heidän on välillä ollakin. Joka kerta kun minä vierailen heidän sapuskojaan syömässä, kokemus on ollut  eksoottinen, pelottavaki, mutta ennen kaikkea  vaarallisen tuntuinen. Fish and Ships and Newspaper antaa sinulle  tyydytetyt rasvat ja moniväriset väriaineet samassa annoksessa. Monet muutkin saarivalltion eväät  saisivat vähän ryhtiä ja  makua, jos niihin paistettaisiin  joukkoon  nyrkillinen charmeasserdalea ja annoksessa tarjottaisi muutakin vihreää kuin  papuja.
    Nykyisen esimieheni kanssa  söimme ammoin Invernesissä annoksen  Skotlannin  kansallisherkkua. Lukija tietenkin tietää sanomattakin, että kyse  on lampaan mahalaukusta, jonka sisälle on sullottu kaikki muu lampaasta saatava orgaaninen, paitsi villaa ja sorkat. Aterian päätteeksi tarjoilija tuli  pöytäämme, tuijotti epäuskoisesti tyhjiä lautasia ja  huudahti  keittiiöstä kurkkiville keittiöhenkilökunnalle, ” They managed !!!”
    Brittien  nyrpistelyn  nyt vielä ymmärtää, mutta kun siihen samaan  ajojahtiin ovat lähteneen kaikki  muutkin  kulinaristiset  kansakunnat. Eteläeurooppalaiset  syövät etanoista ja simpukoista lähtien kaiken, mikä vähäkin liikkuu. Meetvursti tekisi heillekin hyvää. No, saksalainen  ruoka suorastaan  pyytää meetfurstia kumppanikseen.
    Brittien pitäisi ymmärtää, että patikointievääksi ja pitkien vaellusten  turvaksi ei ole toista niin käyttökelpoista evästä kuin puolimetriä pitkä tanko meetvurstia. Kyytipohjaksi  repusta jaloviinaa. Kulkevainen jaksaa taas kilometritolkulla  ilman pienintäkään  heikkouden tuntua. Meetvursti tanko säilyy sellaisenaan repussa viikotolkulla miksikään menemättä. Siitä tangosta kun  tuppipuukolla katkaisee  tuuman palasen  ja rauhassa istahtaa tunturpuron  penkalle seuraamaan tammukoiden tuikkirenkaita, sitä ihminen jaksaa miettiä ja ajatella mukavia asioita. Muovipulloon pakattu jaloviina säilyy  reissueväänä paljon huonommin kuin  meetvursti.
    Sitä paitsi meetvursti antaa iloisen janon.
    Koko lihajupakka on jonninjoutavaa saivartelua. Pikaruokapaikkojen  ruoka on monin verroin vaarallisempaa. Tietenkin on  hyvä, että valvontaa  lisätään. Muuten kohta käy niin, että eväs ei ole enää ” kosher”. Ensin löytyy hampurilaisesta Penin kaulapanta ja sitten heti perään margariinipaketissa on kissan kynnenjäljet, – sisäpuolella.
    Ja lopuksi tältä paikalta kauhutarina, joka sinetöi hepaptyttöjen vihan  päälleni. Tarina vuodelta 1942.
    Kuten tunnettua, silloin maassa vallitsi suunnaton  pula elintarvikkeista. Osa mielisairaaloiden potilaistakin  kuoli nälkään, kun ravinto tarvittiin niille, jotka vielä jaksoivat liipasimesta vetää. Kotirintama tuli toimeen miten tuli. Sekä rintamalla, että  muualla kärsittiin nykymittapuun mukaan nälkää.
    Vaarini oli tykistön töpinässä, eli muonituspuolella, koska ikää oli jo tullut aikatavalla. Hän yritti  keittää ruokaa siitä mitä sattui olemaan. Yleensä se oli halpaa hiilihydraattia. Kaikki käyttökelpoinen proteiini tarvittiin kuljettamaan  ammuksia  eteen ja haavoittuneita taakse. Vaari oli kuitenkin kätevä mies. Yhdessä eläinlääkintä-aliupseerin kanssa hän järjesti  hevosille vapaaehtoisen verenluovutustilaisuuden. Kaikki olivat  hirnuen osallistuneet.

    Verstä tehtiin sitten veripalttua  ja verimakkaroita. Semmoista evästä oli miesten mukava syödä vaihteeksi, kun koko alkutalvi oli syöty vihreitä ja makeita jäisiä perunoita ja sellupuuroa. Kunnon  ruuan jälkeen jaksoi taas tehdä sotatöitä uutterasti ja tarkasti.

    Tervetuloa uusi lukija, Jari Järvelä. Täällä on nyt tänään vähän hevosteltu ja laskettu  vakavalla asialla  leikkiä. Totuuden nimissä on sanottava, että aika usein   tässä blogissa on myös oltu tosissaan asioista, joista muut yrittävät laskea leikkiä. Toivottavasti viihdyt täällä seurassamme.

    Eroottinen juoma

    Kevät koittaa ja kierrokset kiihtyvät. Nukuin huonosti ja näin unia. Jotain pöhinää taas on tuolla vinttikamarissa liikkeellä; etteivät vain lepakot heräilisi  talviuniltaan.
    Näin unta juoma-automaatista. Tai ei se mikään automaatti ollut, vaan sellainen juomapiste. Vanhemmat lukijat muistavat varmasti. Niitä oli varattu oppivaiselle laumalle kansakoulun eteiseen ja olipa niitä vielä keskikoulussakin. Tiedätte laitteen. Siinä oli pieni posliininen allas, jonka keskellä tökötti  metallinen patukka, jonka päässä  oli  pyöreä pallo, jonka pallon sisältä suihkusi vesikaari, jos sivussa olevasta hanasta  väänsi.
    Unessa jonotimme keskikoulussa juoma-automaatille. Meitä oli siinä monta poikaa. Jonon  kärjessä oli eräs  tyttö ruokottoman lyhyessä minihameessa. Hän oli kumartuneen juoma-automaatin puoleen ja joi, mutta  ei ihan oikeaoppisesti. Hän oli  hotkaissut automaatin päässä olevan pallon  pikkuiseen suuhunsa ja imi sitä antaumuksella samalla kun vesi suihkusi hänen sisäänsä. Välillä hän joi kunnolla, kuulan pinnalta, ja sitten taas hotkaisi koko  kuulan  nuppusuuhunsa ja samalla vilkuli meitä sivusilmällä.
    Me pojat ihmettelimme hänen janoaan ja hätistelimme häntä ja kiirehdimme, jotta muutkin ehtivät juoda, ennen kuin  kello soi tunnille.
    Heräsin ja huomasin ajattelevani, että enää emme häntä  hätistelisi. Huomasin muistavani myös sen tytön nimen.

    Oscar Pistorius

    Murhasta syytetylle para-urheilijalle,  Oscar Pistoriukselle sataa fanipostia  ympäri maailman. Tämä on  luonnollista. Hän on komea ja sitkeä kaveri, joka on  osoittanut kykynsä selvitä haasteellisistakin  asioista. 


    Se, että onko hän todella murhannut kauniin tyttöystävänsä, vaiko ei, on sivuseikka. Pelkkä syyte jo on laukaissut fanipostivyöryn. Jos Pistorius todetaan syylliseksi, hänelle  virtaa  vankilaan kasapäin kosimakirjeitä. Murhamiehet ja muut kovat kundit ovat aina olleet  naisten suosiossa. 

    Tutkija Janne Kivivuori selittää tämän sillä, että evoluutio on ihmisen kohdalla ollut niin  hemmetin  nopeaa aineellisessa mielessä, mutta henkisessä mielessä olemme edelleen savannilla. Naaraan tehtävä on edelleen valita  munasolulleen se kumppani, joka kaikkein parhaiten pystyy puolustamaan naarasta ja jälkeläisiä  ulkopuolisia uhkia vastaan. 

    Minua tämä ei ihmetytä, koska olen asiaan tutustunut. Sitä vastoin minua suunnattomasti ihmetyttää se, että kaukaisesa Suomessa herra Pistorius on mediassa enemmän  esillä kuin tämän kylmän ja pohjoisen maan pääministeri. En tarkoita, että olisin mitenkään tyytymätön siihen tilanteeseen, että pääministeri on  pysytellyt  pois valokeiloista, päinvastoin. Sitä vastoin ihmettelen sitä, mitä lisäarvoa meille tuo  tieto siitä, että ensimmäisen kerran  on  ammuttu olohuoneessa ja sitten vasta kylppärissä, kun on ensin krikettimailalla läimitty edes takaisin. Sellainen tieto ei ole edes triviaalitietoa. Se on nus-tietoa. 

    Nimetön työnhaku

    Esimies on antanut ymmärtää, että jos  allekirjoittanut ymmärtää omaa parastaan, niin olisi syytä ryhtyä hakemaan  uutta työpaikkaa. Olisi kuulemma otettava kohtalo omiin käsiin. Tässä iässä  semmoinen kohtalon  omiin käsiin  ottaminen  on hupaisaa hommaa. Kyselin marketin  hedelmätiskillä TE-virkamieheltä, onko ollut kiireitä ja pitääkö tilata aika, jos on asiaa  taloon. Hän sanoi, että heillä on töitä vaikka kuinka ja että kyllä, aika on syytä tilata, Ja sanoi vielä, että minun tapauksessani  jopa MOT.fi – sivuston  hakukoneet  saattaisivat olla  avuttomia ja kädettömiä auttamaan.
    Nyt kuitenkin  asiaan on tulossa  helpotusta. Yhä useammin kaupunkipaikoissa mietitään jo sitä, että  työpaikat laitetaan nimettömään hakuun. Silloin hakija hakee työpaikkaa, mutta  nimeä, ikää , sukupuolta, naamvärkin  vetovoimaisuutta, satakuntalaisuutta, taikka  etnistä alkuperää ei tarvitse ilmoittaa. Ilmoitetaan vai  osaaminen ja kyvyt ja työhalut.
    Hieno homma.
    Nyt on minullakin mahdollisuus iskeä  seniorimainen  osaamiseni  yhteiskunnan  rakentamisen sementtimyllyyn. Tällä osaamisella on hyvät mahdollisuudet  joka kerta selviytyä kolmen  parhaan joukkoon  ja päästä haastatteluun, jossa burkhat ja hunnut riisutaan. On siinä kyllä vietnamilaisella kokilla ja kurdi-siivojaanaisella ihmettelemistä, kun  työhaastattelun  odotushuoneessa heidän keskellä istuu kalju  päärynävatsainen eläkeläinen punainen  pikkutakki päällään ja tennissukat iloisesti dressman-farkkujen alta pilkottaen. 
    Ja kohta heidän kasvoilleen nousisi  arvoituksellinen aasialais-hymy;  tuo me voitetaan varmasti.