Oikeistohihittelijät

by Michael Tillman

Poliittisen kenttämme liikkeet ovat saaneet Aamulehden toimittajan kaivelemaan  Wikipediaa ja tutkimaan sitä, mitä kiintoisaa on tapahtunut tasan 80 vuotta sitten. Huonosti naamioitu lehtijuttu jää torsoksi ja huteraksi. Alma-Median kyky syvälliseen  uutisointiin on  kadonnut lopullisesti  ja heidän kyvyttömyytensä  aste lähenee jo  samaa, mitä erkkolaisen  nyt- liite edustaa.
Hitler  oli tietenkin  suuri roisto ja konna ja murhamies.  Alma- Media on juttunsa kuvitukseksi kaivanut jostain Eduskuntatalon  kuvan. Yhteys Hitleriin on yhtä tiukka, kuin Hitlerin yhteys kurikkalaiseen  kropsuun, eli pannukakkuun. Eli ei paljon mitään. Minä taas en jaksanut kaivaa esille sitä asiaa, mitä mieltä aamulehti oli 1930 – luvulla  Hitlerin valtaannoususta.
No, Aamulehden  uutinen on  mannaa oikeistohihittäjille. Tunnette semmoisen tyypin. Se on semmoinen, joka  ABC:n  kahvipöydässä  sanoo, että vittu, saunan taa, ja jollei, niin lupaa muuttaa Suomesta pois, kun täällä joutuu maksamaan veroja. Se on semmoinen, joka lukee Aamulehteä ja tekee päätelmänsä sen mukaan.
Enkä sympatiseeraa persuja. En sitten alkuunkaan. Minua vain naurattaa läpinäkyvyys ja raadollisuus ja  sivistyksen ohuus. Näille oikeistohihittäjille ja persuille ja kepuleille ja demareille on yhteistä juuri tämä. että  sivistyksen ja käyttäytymisen ohuus paistaa  läpi kaikessa, mikä ponnahtaa esiin.
Otan vielä kolmannen esimerkin. Keskustan  synkänvihreällä tukialueella 17 sälliä viime viikonloppuna järjestivät laittoman susijahdin moottorikelkoilla ym. vempeleillä. Törkeää toimintaa ja ennen kaikkea sivistymätöntä ja eettisesti arveluttavaa, koska lakia ei kunnioitettu. Kyösti Kallio kääntyisi haudassaan.
Perhon tapaus on siinä mielessä tietenkin poikkeus, susijahtiin voihaan  yhdistellä Aamulehden esimerkin tavoin se seikka, että kyseisen alueen  ihmispopulaation  geneettinen rakenne koki huomattavaia takaiskuja  Isonvihan  aikana. Veli venäläinen tuhosi  monen pitäjän alueelta mieskuntoisen väestön  silloin niin tyystin, että henkiin jäi  kuulemma vain pari 75 vuotiasta papparaista, joita sitten  naisväki   seuraavan talven aikana  lykki vesikelkalla talosta taloon. Näin  kertoi dosentti ekologian  luennolla vuonna 1977.Jäljet näkyvät edelleen. 
Perhon  sudet ja vesikelkat kerron vain siksi, että havainnollistan sen, miten minäkin voin olla  moukkamainen ja typerä. Semmoinen on yllättävän helppoa  ihmispoloiselle.
Monet tuntemani oikeistohihittelijät taas sanoisivat, että susille oli ihan oikein  se lahtauskuolema. Ja että reippaita miehiä. Vielä pysyy laki omissa kourissa.

Vysotskiin  meidät kuljettaa helkkarin horjuva ja  huono aasinsilta. Hänen susijahdissaan  metsästettiin  kansalaisia  eliitin ja älymystön  toimesta. Tässä Perhon tapauksessa  vallitut kansankerrokset ovat ottaneet  lain omiin  käsiinsä, ja kun  enää ei oikein voi lähteä kartanon herraa  pistimellä kurittamaan, niin henkisessä ja taloudellisessa  alennustilassa  lähdetään sitten jonkun  muun heikomman kimppuun.

Huh… tulipa hieno  sosiologis-ekologis-filosofinen  häkkyrä. Pitääpä oikein  lukea itsekin uudestaan, mitä ihmettä minä oikein kirjoitin.

Mainokset