Nähtävyys

by Michael Tillman

Jatkamme  uimahalli – teemalla  edelleen. Emme  ole kuitenkaan lähteneet Poriin  lauantaipäiväksi ihmettelemään uimahallin asiakkaiden sosiologisia  desiileitä taikka ositteita. Sellainen olisi mautonta. Riittää hyvin, että uimahalleissa  pyörivät muunsortin tirkistelijät.
Muistelemme  sitä vastoin  iloista 60 – lukua, jolloin  Suomessa  oli Jäähalli Raumalla, Helsingissä ja Tampereella. Muualla  ruiskutettiin vettä  tekojääputkille ja toivottiin, että yleisö itse putsaa penkkinsä lumisateen jälkeen kun  peli alkaa.
Meillä oli maakunnassa  myös hieno uimahalli, jossa vesi oli vihreää, uijat olivat pukeutuneet harmaisiin ja  arvoasteikot näki  kauluslaatoista. Satakunnan komein uimahalli  rakenenttiin  nimittäin Huovinrinteen varuskuntaan.
Siviilit saivat käydä siellä uimassa. Ja  kyllä siviilit  kävivätkin. Maakunnasta järjestettiin linja-autoilla erityisiä uimareissuja. Sellaisia  reissuja järjestetään nykyään IKEA- liikkeisiin ja Tampereen Työväenteatteriin. Tuolloin 60 – luvulla ei tiedetty  itsekoottavista huonekaluista mitään. Huonekalut olivat kovapuuta, uimahousut  kunnollisen kokoiset ja varusmiespalvelu  kovaa ja raakaa. Vain iltaisin vallitsi  varuskunnassa  leppoisa tunnelma. Uimahalli oli täynnä ihmisiä. Sotilaskodissa vallitsi  iloinen hyörinä ja uimisen jälkeen  moni uimari löysi tutun  varusmiehen, jolle saattoi tarjota  kahvit ja poislähtiessä työntää  salaa hänen kouraansa  5 markan setelin.
Antajilla oli usein reikiä  ja arpia ympäri kehoa. Sodasta oli kulunut vain runsaat 15 vuotta. Rahan saaja taas  oli kiitollinen  siitä, että hän saattoi uida hallissa eikä Vuoksessa Äyräpään kirkon alla.

Mainos :

Blogin sivupalkissa on pari uutta blogia, joihin kannattaa  käydä tutustumassa. Molemmilla kirjoittajilla on sana hallussan. Narrien laiva  tarkastelee maailmaa ulkomaantoimittajan näkökulmasta ja  toisessa  blogissa nainen on kaukana Espoosta.  Molemmat kirjoittajat ovat työkseen tekemisissä tekstin kanssa. Ja sen kyllä huomaa. Suosittelen  lämpimästi.

Advertisements