Tuppi

by Michael Tillman

Tunsin kerran  miehen, joka  oli intohimoinen korttimies. Hän pelasi  pyhänä ja arkena, aamuisin, kahvituntisin ja ruokatuntisin ja  iltaisin. Hän ja Tapio Rautavaara olisivat puhuneet Herra Sotatuomarin pyörryksiin ja pelanneet tältä vielä rahat ja viran pois.
Tämä korttimies pelasi vain Tuppea. Hän ei edes osannut pelata venttiä taikka sököä. Pokeri oli hänestä  tylsää ja kummallista, eikä tuohon aikaan kukaan ollut kuullutkaan Texas Holdem – pelistä. Tuppi oli vienyt miehen sydämen totaalisesti.
Mies pelasi kerran 23 tuntia  yhtä päätä Tuppea.  Hän kävi vessassa välillä, mutta me muut toimme hänelle ruokaa korttipöytään. Miehet  ympärillä vaihtuivat, mutta tämä mies pysyi ja puhui. Hän puhui taukoamatta tajunnavirralla, josta olisivat olleet  kateellisia Volter Kilpi,  James Joyce ja moni muu.
Tuppi on savotoilla  kehitetty  perussuomalaisten bridge, jossa kahden miehen joukkuein  pelataan tarjouspelin jälkeen  normaali tikkipeli ja yritetään saada vastapuoli lopulta tuppeen. Pelimuotoina ovat  RAMI ja NOLO. Pelaan  siis joko normaalia  tikkiä tai sitten noloa, laistoa.
Pelin tärkein vaihe on kuitenkin  näyttö- vaihe, jossa  puanisilla  taikka mustilla korteilla näytetään, mitä peliä halutaan pelata. Iso punainen  hertta tarkoittaa tietenkin ramia ja  vahvaa herttaa. Pieni musta risti taas tarkoittaa sitä, että näyttäjällä ei ole  oikeastaan siitä maasta kuin se kortti ja jos oman joukkueen  vastapuoli pääsee ajamaan, niin aja nyt ihmeessä ristiin, jotta  pääsen sakkaamaan pois jotain inhottavia kuvakortteja, joilla ei satu olemaan jalkoja.
Hieno peli. Taktiikka  on  kovaa. Jos vaikka Hesari ei julkaisekkaan TUPPI- palstaa, vaan BRIDGE- palstaa, niin se ei silti tarkoita, että bridge olisi  Tuppea hienompi peli, päin vastoin.
Tuppeen kuuluu  oleellisena osana kokkapuheet, naispuheet,  viinapuheet ja  vastustajan härnääminen. Bridgessä ei vissiin  edes juuri puhuta. 
Ystäväni oli pistämätön tuppimies. Hän höpötti, nauroi, härnäsi, heittäytyi ymmärtämättömäksi, irvaili, salasi pelinsä ja iski lopulta häikäilemättömästi. Hänen  bravuurinsa oli vyöryttää  7 viimeistä  korttia solkena  pöytään ramissa ja jos hän onnistui nolossa, niin mihinkään ei tarttunut ei ikinä. Jokaisella laistamallaan kortilla  hän  lausui pitkiä tarinoita henkilöstä, joka joutui  lopulta kasan ottamaan. Peli oli siten naamioitu sosiologinen varaventiili, karnevaali, jossa sai pilkata ja irvailla.
Sama mies saattoi autossa joskus extempore ryhtyä laulamaan jostakin  työtoveristaan pilkkalaulua keksimillään sanoilla. Kerran hän lauloi  kaksi tuntia, 160 km, katkeamatta, samasta henkilöstä, yhtä ja samaa laulua. Eikä yhtään värssyä ole tallella  kenelläkään. 
Paitsi minun  päässäni on joitakin  muistikuvia, koska ajoin ja jouduin kuuntelemaan. Ja laulun kohteella,, nuorella naisella tietenkin varmasti on muistikuvia, sillä hän istui koko matkan takapenkillä ja kuunteli silmät ymmyrkäisenä.
Korttimies on kuulemma eläkkeellä jossain Hämeessä. Taidan käydä häntä moikkaamassa. Pitäisi vain löytää vielä pari kaveri, että saataisiin TUPPI -rinki kasaan. Ja tällä kertaa  LUMIA – tms. nauhoittamaan katoavaa kansanperinnettä.

Kaisa oli löytänyt hyvän linkin Tuppi -peliin . Kiitos !

Advertisements