Reikä

by Michael Tillman

Lapsuudessa tunsin  miehen, jota oli ammuttu sodassa  vatsasta  läpi. Hän näytti joskus sitä  arpea meille, pienille pojille. Muistan hyvin, että se teki minuun  suuren vaikutuksen. Vatsapuolella oli siisti arpi ja  samoin selkäpuolella. Siitä se oli mennyt ja tullut.
Miehellä oli sama etunimi kuin omalla isoisälläni. Se teki hänestä jotenkin tutumman minulle.
Minä ihmettelin sitä, että kuinka voi  mies jäädä semmoiseta osumasta henkiin. Olin nähnyt, miten  joulusikaa ammuttiin  päähän ja miten siltä henki pakeni heti.
Vatsaan ammutun poika menetti jalkansa Repolan  kuorimakoneeseen 60- luvun alussa. Hänellä oli proteesi, mutta ei hän sitä juurikaan pitänyt. Kulkiessa toinen housun lahje oli hakaneuloilla nostettu ylös. Työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivinä hän tilasi taksin ja nouti seminaarimäen puodista  täyden lasti ystäviä ja viinaa. Lopuilla rahoilla haettiin  yötä myöden Kuopiosta kalakukko.
Ja sitten odotettiin taas seuraavaa eläkepäivää.
Pojanpoikaa vatsaan ammutulla ei enää ollut. Kaikki oli jo  kasattu kahden miehen  osalle.
Advertisements