Tayloristiset sähköjohdot

by Michael Tillman

Työnantaja lähetti männä viikolla  viestin, että se haluaisi  keskustella molempia osapuolia kiinnostavista  asioista ja yhteisistä harjoituksista. Kävin eilen sitten keskustelemassa. Ajattelin kirjoitella loppukommunikean, kun semmoisia ainakin ennen  harrastettiin  sen jälkeen kun  oli keskusteltu molempia osapuolia kiinnostavista asioista.
Tulin kuitenkin  lopulta pohdintojeni jälkeen siihen  lopputulokseen, että minua ainakin toistaiseksi sitoo  työsopimuslain  alisteinen  suhde työnantajaani, kilpailukielto ja että niihin sisältyy myös   lojaalisuuden vaade kaikissa asioissa. Ja kun neuvottelut jäivät kovasti kesken, ajattelen niin, että  kirjoitan kommunikean pöytälaatikkoon ja  kirjoitan tänne puuta heinää.
Kirjoitan vaikkapa putkitöistä. Olin semmoisissa töissä hanslankarina  iltapäivällä. Vaihdettiin apukeittiööön  300 litran broileria muistuttava lämminvesi-aparaatti. Putkien liittäminen  oli järkeenkäypää hommaan.  Tosi selkeää hommaa verrattuna YT- neuvotteluuun. Punaisesta alkoi virrata  vettä ja  samoin sinisestä. Illemmalla toivon mukaan punaisesta tulee lämmintä vettä.
YT-neuvottelussa vastapuolena  olleista  viidestä henkilöstä ei olisi  yksikään  kyennyt loihtimaan residenssiin lämmintä vettä  ja tiiviitä putkiliitoksia.Tayloristinen  malli on eriyttänyt työt ja ammatit  siinä määrin, että vain yksityisyrittäjä saattaa laajentaa osaamistaan yli rajojen ja roolien. 
Sähköjohdot olivat erityisen tayloristisia. Me kumpikin olisimme  osanneet  laittaa  johdot kiinni oikeisiin  rakoihin. Allekirjoittaneella  on jopa  radiolaitteiden kohdalla oikeuskin semmoiseen kytkemiseen. Nyt oli  kumminkin  kyse tästä varaajasta, jonka kohdalla  pätevyyteni eivät riittäneet. Tuli sähkömies, joka viipyi paikalla  4 minuuttia ja kytki  kolme johtoa ja maan paikoilleen ja sanoi adjöö!!
Nyt vesi on jo kuumaa. 
YT-neuvotteluja on nyt  käyty keväästä asti. Niitä käydään varmuudella ainakin kesään 2014 asti. Lämmintä vettä tulee lisää yöllä yösähkön  avulla ja jos minä lutraan  kovasti aamulla, pakkosyötöllä  tulee lisää lämmintä vettä. Minä pysyn nyt lämpimässä vedessä ja  koko perheeni voi olla vakuuttunut ja onnellinen siitä, että kun  yhä uusia YT- neuvottelukutsuja tulee  elatuksen hankkijalle, niin  perheen päämiehen kainalot ovat puhtaat ja munaskut  kirkkaaksi pesty ja  vampulla hangattu,. Ei haise  tulevina kuukausina pelon hiki eikä epätoivon tali  neuvotteluhuoneissa. On helppo mennä ja paiskata  kuivanlämmin ja puhdas koura  YT – toimikunnan  kätöseen.
Advertisements