Aikainen iltapäivä

by Michael Tillman

Mäkitupalainen kulkee  hiljaa pitkin  pientä  perunamaataan. Hallaa ei enää tule ja  perunan varret voivat rauhassa kurottautua kohti  taivasta.  On kesäkuu ja juhannus kohta käsillä.  Lahna on kutenut ja sitä on tullut  myötätuulen ajaman verkot täyteen. On turvallinen ja lohdullinen  olo. Hän iskee rautakangella  aidaksille reikiä maahan. Pysyy  lehmä pois. Pysyy aidan takana eikä mene sotkemaan perunoita.

Perunamaan takana  on pieni harmaa mökki.

Nainen   istuu kuistinkivellä pitkässä hameessaan. Hänen jalkojensa  juuressa venyttelee  itseään harmaa  kissa. Se  kellahtaa viimein kyljelleen  aurinkoon. Mökin pienissä ikkunoissa  välkehtelee sininen ja vihreä. Pääskyset lentelevä sinne tänne ja  keräävät ruokaa poikasille.
Kuivurin takaa  tulee hiljaa  lunastetun torpan isäntä. Hänellä on  leimattu kauppakirja ja 8 hehtaaria omaa maata. Mäkitupalainen tietää, että hänen  perunamaansa on  siinä  pinta-alassa ja hänen mökkinsä on siinä omaisuudessa. Hän tietää, että  hänen asemansa  on vapaa ja ohut kuin  taivaan linnun. Hän ei ole omaisuuden kahleissa. Hän on  mäkituvan asukki. 
Kun poika  lähti kaksi vuotta sitten suuren meren  taakse ja maapallon  alapuolelle, kaikki helpottui. Yksi suu oli  vähemmän ruokittavana. Naisen kanssa  kyllä pärjäsi. Se  oli vähään tyytyvä eikä se  ollut edes halunnut vihille. Se ohjasi häntä silloin kun ajatukset tahtoivat liikaa  paakkuuntua  päähän. Nainen  usein kyseli, että mitenkäs se poika siellä maapallon alapuolella oikein  pysyy  kiinni, ettei se putoa  taivaan syvyyksiin
Torpan omistaja  pysähtyi  perunapellon  viereen  ja katseli ohi jonnekin  järvelle päin. Ei sinne, mistä lahnat olivat tulleet vaan toiselle  järvelle umpeen kasvaneelle.
– Mitenkäs on poika pärjännyt ?
Mäkitupalainen  pysähtyy. Rautakanki roikkuu  vasemmassa  kädessä. Hän silmäilee hetken umpeenkasvaneelle järvelle päin, mittailee  lämpöä huokuvaa maata ja vihdoin löytää perunamaan  kupeesta  mieleisensä paikan.
Hän iskee rautakangen voimiensa  takaa  pellon pientareseen. Sitten hän kumartuu  kohti kankea, painaa  korvansa  kiinni rautakankeen ja jähmettyy  paikalleen. Nainen katsoo miehiä portailta. Torppari  pyyhkii otsaltaan sinivalkoisella kangasnenäliinalla  hikeä ja työntää sen taskuunsa. 
Kuluu melkein minuutti. Torppari  on kärsivällinen. Hän ei   liiku, vaan seuraa maisemaa rauhallisena. Välillä hän vilkaisee naista, mutta  antaa katseensa  vaeltaa  mökin pihamaalla edelleen. Sinne tänne.
Mäkitupalainen oikaisee hitaasti selkänsä , heiluttaa rautakangen  irti maasta ja  kääntyy puoliksi  naisen puoleen mutta sanoo  sanansa kuitenkin jonnekin  puoliväliin, sinne, jossa voisi  seisoa joku kolmas
– Hyvin se kuuluu siellä  pärjäävän. Hyvistä timpureista kuuluu sielläkin  olevan  pula.
Mainokset