Eliitin pako

by Michael Tillman

Poliittinen eliitti näyttää pakenevan yhä kauemmas tavallisesta eliitistä. Tai tavallisesta ihmisestä. Tulkitsen subjektiivisesti asiaa, kuten hyvin saatatte arvata. Olen olosuhteiden pakosta  joutunut aviisesiissa  lukemaan  muutamien kunta-ehdokkaiden mielipiteitä. Aviiseilla on näinä aikoina semmoinen tapa, että ehdokkaat saavat sanansa julki.

Muina aikoina  aviiseissa on  jonkin verran itsekritiikkiä ja tavallisen ihmisen mahdollisuuksia nolata itsensä rajoitetaan säädylliseen määrään ja laatuun.

Mutta näinä aikoina yhä lähempänä on se hetki, jolloin on sanottava ääneen, että minä en sitten äänestä. En ketään, enkä mitään. Ja koen myötähäpeää vielä kauan jälkeen päin  siitäkin, että olen heidän sanomisiaan kuunnellut ja lueskellut.

Paikallinen vaikuttaja lempattiin  oman puolueensa  ehdokasasettelusta  pois. Ehdokas oli  neljä vuotta vittuillut  kaikille valtuutetuille ja kaikille puolueille, joten  hänen lemppaamisensa  oli tavallaan yllätys, varsinkin kun kyse oli jonkin sortin  ääniharavasta.

Lemppaamisen  jälkeen  tämä samainen  henkilö oli sitten kiertänyt kaikissa niissä puolueissa, joille oli  eniten vittuillut  menneellä kaudella, kyselemässä, josko heillä olisi hyvälle ehdokkaalle  tarvis. Ei kuulemma ollut  tarvista. Puolueet ovat sankoin joukoin ottaneet  kaikki muut mahdolliset  listoilleen. Erityisen paljon listoilla on niitä, jotka edustavat  toista tai kolmatta  puoluetta  ja jotka aikovat kokeilla koko  puoluekentän läpi  elämänsä aikana.

Jotenkin on semmoinen olo, että tällä kertaa voisi vaikka jättää äänestämättä. Tai äänestää kaikkein   seksikkäintä taikka riettaamman  näköistä naisehdokasta.

Advertisements