Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: lokakuu, 2012

Teoreettinen kysymys

Pääministeri Kataisen mielestä kysymys Hornet – taistelukoneiden aseistuksesta on teoreettinen. Jos näin todella on, Suomi voisi  lainata Islannille Ranger – lennokkeja,  taikka  lähettää Islantiin  2014 keväällä pari Learjet – konetta  lentelemään ja  kiertelemään taivaalla.

Tämä ei tietenkään ole  mahdollista.  Myönnän myös sen, että oma asiantuntemukseni ei  riitä alkuunkaan pääministerin arvioiden arvioimiseen. Kaltaiseni  talipäät  ja  tykkimiehet sotkevat suurien  sotapääliköiden  ajatukset ja aiheuttavat  keskustelullaan  maallemme  ulkopoliittista vahinkoa. Näin on käynyt aina ja näin tulee käymään nytkin.

Islannin  ilmaoperaation  ansiosta maamme  tulee pelastumaan  seuraavasta ihmiskuntaa koskevasta sota-katastrofista,  koska urheat ritarimme ovat harjoitelleet paitsi kotimaan taivaan sinessä, niin myös tuhkapilvien ja lampaanpaskan  muodostamien uhkakuvien keskellä. Kaikki  ajateltavissa olevat uhkakuvat voidaan torjua jo maamme ulkorajoilla Märketin majakan luona.

Tulevaisuudessa näyttää maatamme kohtaavan   kuitenkin paljon arkisempi uhkakuva. Espanjassa ja muualla Etelä-Euroopassa  työttömyys on kohonnu eräin paikoin kauhistuttaviin  25 % lukemiin.  Näyttää siltä, että tämä suuri uhka ja ongelma on nopeasti lähestymässä maamme rajoja. 

Pääministeri voisikin nyt  nopeasti lähettää  Espanjaan 500   työvoimatoimiston virkailijaa  harjoittelemaan  tunnistustehtävissä  työttömyyden torjuntaa. Kysymys heille annettavasta varustuksesta on tietenkin puhtaasti teoreettinen. Heille ei pidä missään nimessä antaa rahaa, taikka muita valtuutuksia. He olisivat  4 kuukautta paikallisissa  työvoimatoimistoissa, tapasbaareissa ja  jalkapallo-otteluissa ainoastaan  tunnistustehtävissä. Olisi huolehdittava, että heillä ei olisi  missään nimessä mukanaan ” työttömäksi työnhakijaksi ”- ilmoittautumislomakkeita eikä muitakaan työvoimapoliittisia aseita.

Työttömyyden tunnistus-periodin loputtua  virkailijat  sijoitettaisiin  kotimaan  pahimmille  työttömyysalueille tukemaan työvoimavirkailijoiden  määrätietoisia iskuja.

Kuten lukija voi päätellä harvenneista  blogimerkinnöistä ja  omituisesta sisällöstä, kirjoittajan  ajatusten  määrä ja laatu  korreloivat nykyään  voimakkaasti.

Erikoismiehet

Kukaan ei ole oikein hyvä omissa asioissaan. Monet sitä vastoin ovat mestereita toisten asioissa. Ja kolmannet ovat sitten  erikoimiehiä yhteisissä asioissa.

Tulevana viikonloppuna jännitämme sitä, millaiset edustajat saamme  kuntakokouksiin. Pahaa pelkään, että mielenkiintoiset ja  omasta mielestään upeat, mutta tosiasiassa  kummalliset. Luultavaa on se, että  mukaan pääsee kauniita missimäisiä naisia ja julkisuudessa olleita  urheilijoita.

Charles Chaplin  osallistui  sata vuotta sitten Amerikassa semmoiseen  kisaan, jossa etsittiin  Chaplinin kaksoisolentoa ja  mahdollisimman hyvin  Chaplinin  maneereja matkivaa  henkilöä. Piti osata  iskeä silmää ja  heilutella kävelykeppiä ja kävellä hassusti jalkaterät ulospäin sojottaen.

Chaplin  pääsi kisassa kolmanneksi.

Saattaisi olla, että jos maanpäälle nyt ilmestyisi täydellinen kunnallismies, taikka  – nainen,  hän karsiutuisi näissä kinkereissä ja saisi yläasteen  johtokunta-paikan lohdutukseksi.. Toisaalta,  jos katsoo edustajaehdokkaiden kirjavaa tasoa, huoleta voi ryhtyä myös itse  rääväsuiseksi ja sivistymättömäksi.

Tai oikeastaan vallanhaluiseksi.

Minä ryhdyn nyt viikonlopun vihdoin  koittaessa harjoittelemaan  työttömyyden ja eläköitymisen  vaatimia asioita. Ryhdyn  käyttämään villasukkia, kutomaan kaulaliinaa ja alleviivaamaan televisio-ohjelmasta niitä ohjelmia, joita olisi mukava katsoa, jos pysyisi hereillä. Olen nimittäin vähän uninen. Nokia Lumia sekosi yöllä taas Jordanian aikaan ja yritti, – ja saikin minut hereille jo klo 4.

Saatan vähän   jutella kavereille  radioaalloilla,  saatan   tehdä puttiharjoituksia  puttimatolla ja ilman muuta teen  ruokaa. Työmaaruokalan  naisilla on ollut vaihdevuosi – fokstrotti päällä koko viikon ja eväät ovat olleet sitä myötä sitten suolaisia taikka pohjaan palaneita.

Tein muuten äsken sitten itselleni CV – paperin elämäni ensimmäisen kerran ja lähetin  sen  henkilölle, joka sitä pyysi. Englanniksi itsestään  hymistely ja  kekkulointi on yllättävän vaikeaa. Laitoin ensin mukaan espanjan  ymmärtämisen taidon, mutta  sitten ajattelin, että semmoinen antaa minusta  pröystäilevän  kuvan ja kuka ties laskee pisteitäni ja kukaties erehdyttää  lukijaa asettamaan minut jonkun bolivialaisen suhteen, jos ei nyt  etusijalle, niin ainakin huonekaveriksi  seminaariin ja semmoinen olisi  turhan mielenkiintoista.

Assyrian tasanko

tiedon veli silmissä

puhun pojalle, kannatan jäljellä olevaa taistelua

tuen veden valmiiksi

 

miekan matkalle lähettää

jakajan käsi

heittää noppia

kääntyy armeijan kärki

 
  viljan humina sekoittuu hiljaa etenevään  joukkoon

Sininen traktori

Syksyisellä pellolla  kulkee sininen traktori. Sen hytissä istuu vanha mies. Istuu ja ajaa  ympäri peltoa. Hän äestää maata. Hän valmistaa siemenelle tietä.

Pari kertaa tunnissa hän pysäyttää traktorin ja  ottaa  traktorin  lokasuojaan kinnitetystä taskusta   raidalliseen kääreeseen  käärityn karamellin.  Pussi on puolillaan. Mies tietää, montako on puolillaan tarkalleen.

Hän laittaa   karamellin suuhunsa, tähyilee jonnekin kaukaisuuteen, pellon päähän ja taittelee käärepaperin   huolellisesti  monelle taitokselle. Sitten  hän ottaa sivutaskusta  sinisen ruutuvihon ja merkitsee  ottamansa  karamellin  huolellisella  viivalla kirjanpitoonsa.

On helpompi  ajaa eteenpäin  ja suunnitella asioita, kun tietää lukumäärän. On hyvä  tunne, kun kirjanpito täsmää. On hyvä, kun on olemassa jotain varmaa ja turvallista.

Sylvia Kristel

Eilen kuoli  Sylvia ja tänään  menehtyivät Suomen turvaneuvostohaaveet. Otamme osaa.

Turvaneuvostoon pääsystä spekuloitiin  samaan malliin kuin Eurovision voitosta. Lopputuloskin oli  tuttu ja yllätyksetön.  Hyvä niin. Luulen. Turvaneuvostossa  olisi edessä ollut joukko ilkeitä äänestyksiä. Niistä selviytyminen olisi ollut paljon  vaikeampaa kuin  selviytyminen kohudosentista. Ja sekin   tuntuu olevan ihan tarpeeksi vaikea. Se dosentista selviytyminen.

Sylvia ja Emmanuelle sitä vastoin jäävät muistiimme ikuisesti. Uskoisin niin, että   monissa vanhusten palvelutaloissa   käy tulevaisuudessa  niin, että joku hoitajista muistuttaa miesasukkaiden mielestä eläväisesti  nuorta Sylvia Kristeliä. Me kaikki 50 – luvulla  syntyneet  palvelutalon  MC Rollators – kerhon tulevat prätkäkundit  muistamme  ainakin  hänet ja  kumit sauhuten  kiihdytämme  ajatuksissamme  hoitajan perässä liinavaatevarastoon.

Mutta  kysykääpä meidän sukupolvemme  ihmisiltä joskus  tulevaisuudessa,  minä vuosina Suomi oli turvallisuusneuvoston jäsen.  Kukaan ei muista, ja korkeintaan  siitä tulee tappelu, jos joku muistaa.

Eliitin pako

Poliittinen eliitti näyttää pakenevan yhä kauemmas tavallisesta eliitistä. Tai tavallisesta ihmisestä. Tulkitsen subjektiivisesti asiaa, kuten hyvin saatatte arvata. Olen olosuhteiden pakosta  joutunut aviisesiissa  lukemaan  muutamien kunta-ehdokkaiden mielipiteitä. Aviiseilla on näinä aikoina semmoinen tapa, että ehdokkaat saavat sanansa julki.

Muina aikoina  aviiseissa on  jonkin verran itsekritiikkiä ja tavallisen ihmisen mahdollisuuksia nolata itsensä rajoitetaan säädylliseen määrään ja laatuun.

Mutta näinä aikoina yhä lähempänä on se hetki, jolloin on sanottava ääneen, että minä en sitten äänestä. En ketään, enkä mitään. Ja koen myötähäpeää vielä kauan jälkeen päin  siitäkin, että olen heidän sanomisiaan kuunnellut ja lueskellut.

Paikallinen vaikuttaja lempattiin  oman puolueensa  ehdokasasettelusta  pois. Ehdokas oli  neljä vuotta vittuillut  kaikille valtuutetuille ja kaikille puolueille, joten  hänen lemppaamisensa  oli tavallaan yllätys, varsinkin kun kyse oli jonkin sortin  ääniharavasta.

Lemppaamisen  jälkeen  tämä samainen  henkilö oli sitten kiertänyt kaikissa niissä puolueissa, joille oli  eniten vittuillut  menneellä kaudella, kyselemässä, josko heillä olisi hyvälle ehdokkaalle  tarvis. Ei kuulemma ollut  tarvista. Puolueet ovat sankoin joukoin ottaneet  kaikki muut mahdolliset  listoilleen. Erityisen paljon listoilla on niitä, jotka edustavat  toista tai kolmatta  puoluetta  ja jotka aikovat kokeilla koko  puoluekentän läpi  elämänsä aikana.

Jotenkin on semmoinen olo, että tällä kertaa voisi vaikka jättää äänestämättä. Tai äänestää kaikkein   seksikkäintä taikka riettaamman  näköistä naisehdokasta.

Kostaja

Näin Joensuun kalamarkkinoilla kostajan. Hän yllätti minut, mutta paikalliset  tuntuivat  jotenkin   tuntevan  hänet.

Kostaja käveli pitkin Pielisjoen  rantakujaa, keskellä  kalakojuja  nahkainen  stetson  päässään. Koska ilma oli viileä, hänellä oli päälystakkina pitkä nahkainen, maatahipova  musta takki. Jalassaan hänellä oli nahkaiset bootsit, jotka olivat koristeltu samanvärisellä nauhalla kuin hänen  nahkahattunsakin.

Bootseissa hänellä oli  suuret  tähtimäiset kannukset, jotka somasti kilahtelivat. Ihmiset katsoivat häntä, mutta hän katsoi nonenkin kaukaisuuteen. Hän ikävöi keltaruusuaan.

Ravintola Vanhassa Jokelassa tapasin taas  herrasmiehen, jolla oli  kumisaappaat, vaaleanpunaiset farkut, selkäreppu, vaaleanpunainen  T – paita ja hyvin ruokoton  puolikalju. Hän osallistui kuuntelijana ravintolassa  järjestettyyn vaalipaneeliin. Minäkin menin mielenkiinnosta kuuntelemaan vävyn kanssa, sillä halusimme nähdä tarkemmin, mitä  vaaleanpunainen pantteri  vaalipaneelin osallistujilta  kysyy.

Shown kuitenkin  varasti Keskustan osallistuja, joka esittäytyi 20 minuuttia  kestäneellä monologilla, ja lopulta kertoi, että minua on turha äänestää, sillä minä en halua valtuustoon, vaikka olen ehdolla.

Vävy lähti vessaan. Minä jäin seuraamaan keskustaluopion  esiintymistä,  jonka kuitenkin paneelin puheenjohtaja  keskeytti julmasti, mutta  asiallisesti.

Äkkiä vessasta  kuului humalaista  mölinää. Se kasvoi, ja taas  painui  pois. Vävy tuli vessata .

Kysyin häneltä, oliko vessassa ollut ongelmia. Ei kuulemma ollut.  Vessassa oli ollut  ongelmien asemesta  panelissa istuneen vasemmistoliitto- tytön isä, joka oli  vessan ovelta saliin päin karjunut  onnentoivotuksia ja  pärjäämisiä  tyttärelleen.

Niinpä aamulla päätin lähteä kohti länttä. Ostin Joensuun kaupungista aidon MOLENSKINE – muistikirjan, johon kirjasin kaikki nämä tapahtumat, ihan kuten Maria  laittoi 2000 v  sitten sydämeensä kaikki asiat, jota hänelle silloin  kerrottiin. Ajoin kohti länttä ja olin kateellinen Heikki Turuselle.

Tuommoisessa porukassa kun elelee, niin helppo sitä on  rehvakkoita kirjoja kirjoittaa. Aiheet kun hyppivät silmille  jatkuvasti.

Nainen

Eilen tapasin häkellyttävän naisihmisen. Hän oli selvinnyt  läpi seitsemät  YT-neuvottelut siinä konsernissa, jonka tuottamien kännyköiden  myyntiluvut  osoittavat, että hän omien sanojensa mukaan tuskin  tulee selviytymään kahdeksannista. Hän on päättänyt hypätä  liekehtivältä öljynporaustornilta ja päättänyt valita tämän meidän koulutusohjelma-jollamme  pelastautumisvälineeksi.

Muutenkin hän oli hätkähdyttävä.

En mene yksityiskohtiin, sillä pelkkä ajatus sellaisista saa mieleni  levottomaksi.

Mietin,  että minut saattaa pelastaa vain omat YT- neuvotteluni, jotka todennäköisesti tuottavat työnantajalle mieluisan lopputuloksen jo ensimmäisellä kerralla.

Aloitan syyslomani kohta kahvilla ja sämpylällä. Sitten ryhdyn miettimään, mitä seuraavaksi tekisin.

Herätyskello

Jos olisi aikaa ja rahaa, keksisin semmoisen herätyskellon, jonka nappia  ei voisi sulkea, eikä herättävää  vaikutusta  voisi pois päältä kääntää. Keksisin semmoisen  herätyskellon, jonka kanssa ihmispoloinen ei voisi kerta kaikkiaan nukkua pommiin, eli herätyksen jälkeen uudelleen nukahtaa ja sitten hätääntyä kuin elokuvassa ” Neljät häät ja yhdet hautajaiset”.

Minun herätyskelloni ryhtyisi  pirinän  kanssa samaan aikaan  erittämään makuhuoneeseen  sellaista tuoksua, joka syntyy 15  tupakoivasta  ammattikoulussa  opiskelevasta  16 vuotiaasta nuoresta miehestä  ahtaassa luokkahuoneessa  loppuviikosta,  sen jälkeen kun maanantaina  päälle vedettyjä vaatteita on pidetty koko viikko, eikä äidin mukaan laittamiin vaihtovaatteisiin ole koskettukaan.

Semmoinen  tuoksu pitää simmut auki  ja mielen virkeänä. Jos herätyskello työntäisi sitä tuoksua  makusoppeen  parikin minuuttia, niin herätyskellon omistaja  olisi ehtinyt jo suihkuun asti eikä taatusti olisi vaaraa myöhästymisestä.

Mikäli siis kellon hajuannostelija ei petä. Semmoinen voi olla kuolemaksi. Kellossa pitäisi olla kissankorkuiset CE- merkinnät jonkun sivistysvaltion  tarkastuslaitoksen antamana, enenn kuin  semmoista  kelloa voisi turvallisella  mielin käyttää.

Tänään sataa vähemmän

Toivottavasti ainakin. Luulen ainakin niin.

Ei sillä, että joutuisin ulkona liikkumaan, mutta kun eilen siivosin rännit koivunlehdistä, niin semmoinen on yleensä  sitten lopettanut äkkiä sen asian, jonka vuoksi jotain  oli tehtävä. Eli veden juoksemisen pitkin seiniä alas.

Minä vihaan oikeastaan sadetta. Olen aina vihannut. Eilen tosin suutuspäissäni olin sateessa tunnin ja kastelin itseni, mutta  pääsääntöisesti  sade on vastenmielinen juttu, joka saa minut epätoivoiseksi.

Opettajan ammatissa aika usein voi nauttia keskuslämmitysilmastosta ja lyhyistä alushousuista. Sellainen asia saa  aamun tuntumaan turvalliselta ja samalla kevyen riehakkaalta. Kuivat käytävät ja lämpimät työhuoneet  pitävät pimeyden ja kylmyyden ulkopuolella.

Talvi on siinä mielessä mukavaa aikaa, että silloin sade ei välttämättä kastele ihmistä. Silloin jopa minäkin siedän sadetta.