Pelasta mut, jos se sopii sun pirtaan….

by Michael Tillman

Tänään olen oppinut auttamisesta paljon uusia asioita.  Jos  kaverilla on puukko kyljessä  helaa myöden, sitä  teräasetta ei  pidä ottaa pois. Sitä ei  pidä  myöskään kiertää taikka  vääntää.  Oikea ja neuvokas auttaja sitoo sen paikoilleen ja antaa  nopeinten  paikalle ennättäneen  asiantuntijan  hoitaa jatkotoimet.

Porissa nimittäin  on nyt poliisin päätöksellä todettu ja  kokoomuslaisen maakuntalehden  suulla varmistettu,  että  kaksi ambulanssia saa  ajaa peräjälkeen Porista Laviaan keikalle valot päällä ja sireeni soiden ja perillä sitten katsotaan kumpi oli nopein ja kumpi  keikan saa.

Näin maallikon näkökulmasta  tuo touhu on  pitkän päälle  hubaa kansalaisten hengelle, jos  koko kalusta kilvoittelee  Pohjois-Satakunnan teillä niin että morkoolit soi ja samaan aikaan  olisi avun tarvetta jo muuallakin. Asian tekee juuri nyt   hyvin ajankohtaiseksi se seikka, että  terveydenhuollon  porilaiset toimijat ovat  väkipakolla pitämässä Luviaa  mukana  toiminnassa ja  tämän kanssa yhtä aikaa innolla pitämässä kiinni raumalaisten hoitamisesta, vaikka raumalaiset mieluusti suonikohjunsa  leikkauttaisivat Turussa ja  vielä mieluummin Raumalla.

Ambulanssien  kilpa-ajon voittaa vain   se, että mukaan  ryntää Medi-Heli  ja  Järvipelastusseuran   pelastusvene. Ammattilaisten pieneksi harmiksi on todettava, että lähes aina haja-asutusalueella  ensimmäiseksi paikalle ehtii kuitenkin palolaitoksen ensivaste.
Kun  kilvan voittanut auttaja sitten  saapuu  autettavan luokse, autettavasta pidetään kiinni kynsin ja hampain. On varottava, että  potilas ei karkaa  pakoon, eikä eksy kilpailevien  vilkkuvalojen  houkuttelemana  vääriin ajoneuvoihin. Hihnat kiinni ja hoitoon !!!  Hitaammat voivat jäädä lähitienoilla olevien kaljakuppiloiden  pihoille  odottamaan  asiakkaita  ja  vahinkotilanteita.

Blogin kirjoittaja on muuten  kerran elämässään pystynyt puhumaan itsensä pois  ambulanssin  paareilta. Oltiin jo menossa jalat edellä sisälle maitolasien  taakse, mutta  minä aloitin auskultoinnin ja  opettajakokemukseni  rohkaisemana  puhumisen. Paikallinen terveyskeskuksen pieni sairaala osasto oli jo  hälytysvalmiudessa vuokseni.

Minä puhuin ja puhuin ja todistelin, kunnes  vähän kerrallaan  hihnat alkoivat aueta ja  paarit laskeutuivat asfaltille. Piti siinä pariin paperiin nimensä  sipaista ja vähän vastuuta  itselle ottaa

Nyt olen jo tullut  vanhaksi ja väsyneeksi. Toukokuussa  ajokki oli romuna  keskellä tietä ja  etuakselisto pellolla. Nyt ei auttanut enää kokemus eikä ruuneberi. Kaksi tomeraa naista  vei  kirjoittajan käsikynkkään  petille. Kotiinpäin onneksi mentiin. Kirjoittivat  laskun  kyydistä ensimmäiseksi. Omavastuu oli 9,90 euroissa. Sanoin niille, että  tämä on paljon halvempaa kuin taksilla  kotiin meno, eikä minulla koskaan ole taksissa kahta naista ollut kotiinpäin mennessäni. Ei varsinkaan semmoisia, jotka pulssia kokeilevat ja petiin kaatavat heti autossa.

Vähältä oli, että  tälläkin kertaa  olisin onnistunut puheissani, mutta   jo kohta näki, että  naisten  auttamisen  halu  sekä riemu kolaripaikalle  ajetun kilpa-ajon  voittamisesta  saivat heidät  jämäköiksi. Vasta terveyskeskuksen takahuoneessa  minusta irrotettiin ote. Ja minä huomasin, että  olen harmaahapsinen  ja  älyttömän kiitollinen siitä, että joku valkotakkinen  on vieressä ja peittelee  lämpimällä huovalla terveyskeskuksen  takahuoneessa.

Ja huomasin, että eloonjääminen  on oikeastaan niin riemullista, että sen vuoksi ihan hyvin  suo myös  ambulanssimiehille  kilpa-ajon ja pyydystämisen ja hoivaamisen  kiksit.

Advertisements