Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: syyskuu, 2012

Norjalainen villapaita

Norjalaisen hemohess – tutkimuksen mukaan urheilun lisäksi  ihmiset kokevat vastoinkäymisiä myös muilla ihmiselon  saroilla.  Norskit ovat nimittäin saaneet tieteellisesti todistettua  tutkimuksessaan sen, että jos perheet jakavat  sukupuolten välillä kotityöt tasaisesti, kohta jaetaan myös pöytähopeat tasan. Kaikki se, mitä meille on opetettu asiasta aikaisemmin, onkin ollut hölyn pölyä.
Samana päivänä Yle – kertoo meille nettisivuillaan  senkin, että  huoltosuhde ei maassamme  romahdakaan niin totaalisesti, mitä eläkevakuutusyhtiöiden ja pääministerin suusta on saatu kuulla. Meitä on kusetettu siinäkin asiassa.

Jahkaa tässä viikonloppu vierähtää kunnolla käyntiin, aion  tuoda tämän  norjalaisten tutkimuksen  esille  ruokakunnassamme. Aion  esittää kunnon tayloristista  työnjakoa  perheen työsosiologiseksi  malliksi. Olen valmis antamaan periksi  ositetun työn mallista, mutta  työnjaon suhteen olen  nyt  saanut valaistuksen ja kirkastuksen; on olemassa miesten töitä ja sitten on muita töitä, jotka joutavat odottamaan taikka joita  voi tehdä kuka tahansa, joka ehtii ja viitsii. Pakko ei ole. Tästä lähtien  minä kudon meillä kaulaliinat ja lapaset, leikkaan kiviaidan talvikuntoon ja vien tyhjät pullot kauppaan. Lopuista töistä päätetään sitten  erikseen ja harkiten. Naisväki voi tehdä niitä sen mukaan, josko aikaa ja voimia riittää, taikka jättää tekemättä.

Miehelle riittää aina tekemistä. Jopa niin paljon, että se usein naisväkeä  ihmetyttää. Viimeksi  tiistaina  vaimoni kysyi minulta, koska aion muuttaa golfkentälle asumaan? Hän selvästi on huolissaan aikani riittävyydestä ja  siitä aikahävikistä, joka syntyy  jokailtaisesta  ajamisesta kentälle ja takaisin.

Tänään vaimoni toimittaa jäteasemalle  10 säkkiä sekajätettä, ison kasan pahvia ja  vanhan  putkitelevision.  Hän on tätä varten kysynyt naapurista  perävaunua  lainaksi, laittanut irrotettavan vetokoukun autoon sisälle, kuskin taakse lattialle, kiinnittämistä odottamaan, hommannut kaiken suojaksi pressun ja kiinnipitämiseksi sidontanarua sekä tehnyt kaikista lemmikkivaatteistani  kirpputoripaketin siltä varalta, että jäteasema-keikka  törmäisi joihinkin  kummallisiin vaikeuksiin tänään iltapäivällä.

Tutkainta vastaan ei voi kamppailla edes leadershippiä opettava lehtori. Talven lähestyessä  on  joskus avustettava myös naistentöissä. Toisaalta meidän perheemme ehkä pysyy  kasassa siksi, että minä  käyn kaupassa, laitan ruokaa, pesen sujuvasti pyykkiä, silitän ja mankeloin. Kun vaimo ei jaa  niitä töitä kanssani, avioero ei kolkuttele  koko aikaa  niskassa.

Sama se, miten päin  töitä tehdään. Pääasia on se, että töitä ei jaeta. Siitä ei seuraa muuta kuin se, että  kaupassa äiti kysyy pikkuiselta  janipetteriltä, otetaankos me tämä tomaatti vai tuo toinen tomaatti ? 

Ja illalla  äiti kirjoittaa kaks + – lehden nettisivuille vuodatuksen siitä, että meidän Jussi ei suostu pitämään kevätesikon väristä jokamiespaitaa isä-lapsi taideterapiassa. Mitä mä teen ?  Tuleeks meille ero ? Kertokaa siskot ja frendit mulle !!! Pliis. Ja voiks oikeesti tosiaan paistaa munkkeja kotona ? Miten  sen ruskeen saa tulemaan sinne reikään ? Pitääks tehdä vaan  pyöreitä ? Miten te muuten laitatte sen  hillon sinne sisään ?

Mitätöintiä

Moni urheilija on joutunut luopumaan mitaleistaan ja  helyistään sen vuoksi, että  vanhasta pissanäytteestä on syntynyt tuntemattoman  prosessin  lopputuotteena  kiellettyjä aineita. Jo vuonna  1974  kokonainen  jääkiekkojoukkue hävisi ottelunsa 0 – 5 sen vuoksi, että maalivahdin banaani oli ryhtynyt  maalivahdin  rintapanssarin takana prosessoimaan  piriä, eli amfetamiinia. On ollut  sen vuoksi urheilussa yleinen tapa, että  mikä on  saatu  huumattuna ja dopattuna, siitä pitää luopua ja se pitää pois antaa.

Kummallista  on se, että  kännissä  solmittuja suhteita  ei tarvitse purkaa. Humalassahan ihminen , jos koska on syyntakeeton ja pätemätön. Silloin hän saattaa saavuttaa parketilla ja  ravintoloiden  looseissa  sellaisia makeita palkintoja ja lupauksia, joita sitten myöhemmin katuu ja joista myöhemmin  seuraa monenmoisia  ongelmia. Miksei dopingkomitea ryhdy  jämäköihin toimenpiteisiin ja takavarikoi vihkisormuksia pois ymmärtämättömien ja hölmöjen käsistä.

Vain sellainen suoritus  alttarilla ja sänkykamarissa on puhdas ja hyväksyttävä, joka suoritus on tehty selvin päin ja  aivot täynnä kirkkaita ja eettisesti korkeita  ajatuksia. Mielen täytyy olla herkkä ja sopusuhtainen. Eettisen ajatuksen pitää yhdistyä platonisiin  perusarvoihin ilman alkoholin apua. Naida voi vasta kun  viimeinenkin  hiilivetyrengas on  irroittanut riipaisevan otteensa ja mieli syöksyy  puhtaana ja pyyteettömänä  suoritus-tunnelin kosteaan  kuumuuteen.

Maailma viekoittelee nuorisoa

Kävin pääkaupungissa. Oli kivaa. Ihmiset olivat ystävällisiä, Hietalahden kirpputorilla myytiin  mukavia tavaroita ja aurinko paistoi. Käveltiin pitkin ja poikin ja ihmeteltiin. Syötiin hyvin ja mentiin Ekbergille  kahville. Ben Zyskowiczia emme nähneet, mutta komea hääpari tuli kahville ja heistä palkattu valokuvaaja otti  pussauskuvia  koko loppuelämän tarpeeksi. Hieno viikonloppu. Lauttasaaressa  luuli hetken olevansa jossain Keski-Euroopan puutarhakaupungissa. Bussissa oltiin  kuitenkin joukolla hiljaa.

Ikää on ilmeisesti kertynyt jo minullekin kunnioitettavasti, sillä minulle annettiin ensimmäisen kerran  julkisessa liikennevälineessä  istumapaikka. Sellainen tekee  miehen mielen sekavaksi.

Maanantai on tuonut taas syksyn tunnelman  meille kaikille. Kansallinen ikoni Mieto on joutunut porilaisen Luikuri – Kallen  hampaisiin. Ajojahti dopingin ympärillä on vähitellen  tangeeraamassa  kaikkein pyhintä liitonarkkia, eli Kurikan  sankarin  ruokavaliota. Tähän saakka on uskottu kovasti siihen, että jättimäinen partamies on kaurapuurolla, kropsulla ja pohjalaisuudella raivannut itsensä  hiihtoeliitin kaanoniin. Totuus taitaa kuitenkin taaskin löytyä jostain muualta kuin Eloveena – paketista.
Taitaa tässä nyt mennä kokonaisen maakunnan identiteetti uusiksi. Ja peruskoulun  liikunta-kasvatus. Ja terveet elämänohjeet.
Jos taas kyseessä on urheilija Miedon  kunnallisvaalikampanjan  avaus, täytyy sanoa, että melkoisen kovilla paukuilla hän avaa pelin. Luonnollista on, että läpimeno on varmaa kotikaupungissa.
Omat lapseni sain vieroitettua urheilun pauloista  uutteralla  propagandalla ja paskan puhumisella. Mieleni on hyvä. Solidaarisuudesta  isää kohtaan nykyään  he urheilevakin minulta salaa ja yrittävät näyttää siltä, että hiki ei haise  ja henki kulkee puuskuttaen. Mutta olen minä nähnyt vaatekomeroon piilotetut  käsipainot. Ruokakaappi  on pullollaan ravintolisiä ja henkarit kiiltäviä urheilutrikoita. Kyllä minua se vähän pelottaa. Semmoiset  urheiluharrastukset  ovat ensimmäinen portti koviin lajeihin. Sitten liitytään jo kohta johonkin seuraan ja hankitaan lisenssi. HKV…..Viipurin Urheilijat…kovasti  tuommoiset porukat ovat epäilyttäviä ja ihmislapselle pelottavia, luulen.
 Kohta juostaan neljää sataa ja sitten ei enää riitä mikään. On päästävä mailille ja eipä aikaakaan kun räkäposkella  horjutaan Bostonissa  maratonilla ja koko maailma näkee oksentamisen ja nesteytystipan  käsivarressa.
Eipä vilahda norttiaski jälkikasvun taskussa. Eikä keskikalja. Kohta ollaan Vierumäellä ja rääkätään itseä kolme kertaa vuorokaudessa. Sitten jo nimi vilahtaa Keskisuomalaisessa kymmenen parhaan joukossa. Ja kohta televisiokamera etsii  katsomosta  partaista  isää. Joka huitoo  askelmerkkejä kauemmaksi ja  karjuu  sivistymättömiä ja alatyylisiä kannustushuutoja verkkarit puolitangossa persvako vilkkuen. Ei löydä kamera isää. Minä olen  stadionin  olutravintolassa muovimuki kädessä.
Ja sitten istutaan  dopingoikeudessa muistamattomana. Se on kumminkin ihan varma, että minusta ei ole mallia otettu. Eipä ole meidän  autotallissa  keihästä seinällä pidetty, eikä takapihalla moukaria pyöritelty. Suksetkin ostin itselleni vasta sitten, kun ajattelin, että jälkikasvulla olisi sen verran älliä, että eivät ottaisi minusta mallia.

Tumma mies vei kihlat

Kävin tässä  taannoin Tampereella turvallisuusmessuilla. En arvellut valvontakameroista olevan minulle juurikaan hyötyä työssäni, saatikka yksityiselämässäni. Luokkaan ei ole ollut tungosta ja  ylimääräisiä oppitunteja on saanut  työtovereilta mielin määrin. Kotona taas ovat odottaneet  pesemättömät astiat ja pöydälle unohtunut  maito-purkki.
Nyt kumminkin on käynyt niin, Tadas Sorkkarautas ja Kaspars Tiirikas ovat käyneet naapurissa vierailulla. Pojat ovat olleet jonkun kultaa ostavan liikkeen asialla, sillä korut oli otettu ystävällisesti talteen  ja viety arvioitavaksi. Talonväki  on nyt odottanut  kolmatta viikkoa maksua  kullista. Hmm…noinkohan tuo taipuu.

Olisi jo pikkuhiljaa kiire sillä maksulla, sillä rikotusta ovi-ikkunasta tulee viileää syysilmaa sisään.
 

Alueella aikaisemmin liikkuneet ilmastointijärjestelmien  puhdistamiseen  erikoistuneet oululaismiehet olivat paljon mukavampia. He soittivat ovikelloa, puuhastelivat ja puhaltelivat  rööreihin puolitoistatuntia ja lähettivät laskun  muutamassa päivässä. Heistä minä pidän. Nyt voi olla varma, että meille heidän ei tarvitse taas 20 vuoteen tulla. Maksamalla saatoin hankkia tulevaa rauhaa.
Kultaa hankkivien  yrittäjien taas olisi vähän hiottava  liiketoimintaideaansa. Mukavampaa olisi se, jos he ottaisivat osan  yrittäjäriskistä itselleen ja jättäisivät heti vaikkapa 14 karaatin mukaan arvioidun  ostosumman keittiön pöydälle, taikka, mikä vielä parempaa, postilaatikkoon.

He saisivat sitten myydä kullan ja pitää provisiona kaiken sen rahan, joka heille  maksettaisi niistä esineistä, joiden  karaati- luku on tätä korkeampi. Ja jos vielä kyseiset yrittäjät etukäteen kertoisivat postilaatikkoon jätetyllä monistelapulla, koska aikovat  kiertää  kyseisellä asuntoalueella. Samaan aikaan he voisivat  jättää  postilaatikkoon tilavan ruskean paperikuoren, johon  asukas voisi  jättää korunsa arvioitavaksi. Näin yritys säästäisi aikaa ja vaivaa. Monien ulko-ovet ovat jo vaikeasti murrettavia.

Yrittäjät myöhästyivät tällä kertaa allekirjoittaneen osalta sikäli, että myimme  jo perheen ylimääräiset kultaesineet ja sijoitimme rahat viisaasti. Blogin kirjoitajalle  ostettiin draiveri, jonka mailanpää svingin lopussa liikkuu tarpeen tullen kirjoittajan voimilla noin 130 km tunnissa. Suutuspäissään  sataakuuttakymppiä.  Sillä mailalla kirjoittaja paransi eilen illalla  golftasoitustaan monta pykälää. Sillä mailalla on myös hyvä hankkia muita tasoituksia.

Liian paksu persuksi

Julma Juha Väätäinen, (ent Kok.), ( ent. Kepu), ( Nyk. Persu) on luokanopettajan  viisaudella, reservin luutnantin  arvovallalla, taidemaalarin tyylitajulla ja kestävyysjuoksijan sisulla arvioinut puoluejohdon kykyä kantaa 40 kilonselkäreppua loputtomiin. Niinpä hän on  ryhtynyt  latomaan siihen selkäreppuun  kiviä lisäpainoksi, jotta saadaan selvyys Timo Soinin  sietokyvystä.
No, lihavat on leppoisia. Juha tietää tämän. Siksi hän uskaltaakin  iloinen ja kuivakas virne naamallaan paukutella poskiaan. Näiden entisten urheilijoiden osuus kansanedustajista  näyttää olevan yhtä vakio kuin RKP:n hallituspaikka. Ehkä jo pian Juha perustaa oman puolueen.  Puoluekentästä kohta jo puolet on  Juhan merkkaamia.  
Saako sitten  toista sanoa lihavaksi ? Kauniiksi ? Satakuntalaiseksi ?
Ehkä työpaikoillakin olisi  näin YT-aikoina  herätettävä keskustelua siitä, mikä on oikea työvoiman vähentämisjärjestys. Lihavat  ensin  kilometritehtaalle. Ja  jos lihavia ei ole tarpeeksi, niin sitten laitetaan niitä, joiden isä taikka äiti on ollut lihava. Kansantaloudellisesti näin saataisi ehkä aikaan poispotkittujen  laihtumistaa ja sitä kautta lisää kaivattuja säästöjä.
Ehkä työnantajien  olisi  ryhdyttävä  palkkaamaan  Kretschmerin  typologian taitajia henkilöstöosastoilleen. Mauser-mittaa ja puntaria  apuna käyttäen  helposti voitaisi valita työyhteisöihin sopivammat  henkilöt. Ja varoa niitä, joiden kääntymys asioissa kuin asioissa on hurmoshenkistä ja ympäristöä seulovaa.

Velttoilua

Minä se olen velttoillut ja antanut lukijoiden välillä lukea jotain muutakin kuin näitä höpinöitä. Toivottavasti mahdollisimman moni on  ottanut tilaisuudesta vaarin  ja tehnyt jotain  ylösrakentavaa ja ihmiselle sopivaa.
Minä olen pelannut golfia,  liimaillut postimerkkejä kansioon, ajeluttanut vaimoa kirpputoreilla, juonut olutta  ja pitänyt radioyhteyksiä ympäri Eurooppaa. Eilen juttelin Libanoniin ja tänään laski  golftasoitus. Minulla on siis mennyt  kohtuullisen hyvin. Silla aikaa kun vaimo on  kolunnut  vanhoja haisevia tavaroita, minä olen istunut autossa ja lukenut romaania.
En ole lukenut lehtiä moneen päivään. Televisiota  olen katsonut  viikonloppuna noin 20 minuuttia. Se on hyvin paljon normaalia enemmän. Syy johtuu siitä, että residenssiin oli pakko hankkia uusi televisio, kun vanhan kuva oli enää kenkälaatikon kokoinen ja vaimo valitti, että tekstityksestä jää puolet  pimentoon. Uutta vehjettä virittäessä oli pakko hetki sietää 40 tuumaista  Uosukaisen päätä. Hetken perästä ruutuun pamahti  sitten 40 tuumainen, hikinen ja finninaamainen pääministeri. Elän pelon vallassa, jos joudun joskus yllättäen katsomaan, miltä 40 tuumainen  Liisa Jaakonsaari näyttää teräväpiirtotelevisiossa.
Hiljaiselon aikana  Satakunta on ilahduttavasti  pysynyt  tapetilla. Tosin osa uutisoinnista on vähän osoittelevaa ja lapsellista. Lehdet kirjoittelevat nimittäin, että Siikaisissa  joku isäntä olisi ammuskellut  vähän aseilla. Minä todistan, että olisi erittäin poikkeuksellista, jos  jonkin viikonlopun aikana Siikaisissa  ei vähän ammuskeltaisi.
Eurajoella sen sijaan on ryhdytty  vaalimaan vanhoja satakuntalaisiapiruiluperinteitä puhalluttamalla alkometrillä  terveyskeskuksessa niitä asiakkaita, jotka aamulla saapuvat hankkimaa ” saikkua” . Se on oikein. Tai oikeastaan se on vähän hankalaa. Jos nimittäin  promilleja löytyy ja lääkäri muutenkin toteaa, että KP – kelpaa palvelukseen, niin jos siitä sitten  melkoisessa laitamyötäisessä purjehtii  työpaikalleen ja  tarttuu sorviin, voimassa väreilevät työsuhteen  purun perusteet.
Tilanne on Suomen sähköisemmässä kunnassa sähköistynyt niin, että viranomaiset ovat ryhtyneet valvomaan  terveysaseman  toimintaa. Kyllä ihmisen pitää päästä kännissäkin  vaivoihinsa apua noutamaan. Ja jos ihmisestä hyvinkin tuntuu siltä, että pajatsosta   rapsahtaa tällä kertaa 10 päivää veepeetä, niin  mitä sitä  odottelemaan.

Ilman punaista lankaa….

Pitäisi varmaan neuloa  tänä aamuna karhulangalla  huulet yhteen . Menen nimittäin kokoukseen kuuntelemaan työnantajan tulevaisuuden kaavailuja. Tavallaan  menen siis kuuntelemaan myös oman  tulevaisuuteni kaavailuja. Ongelmana  on tietenkin se, että minä ja työnantajani olemme  kaavailleet  sitä vähän toisella tavoin.
Karhulanka siksi, että  viime aikoina on  livahtanut  suustani  useampikin sammakko julkisuuteen ja epäilen, että  eilisen Satakunta-vierailun euforisen  kiiman   riivaamana saatan tänään  puhua vähän linjapuhetta.
Miksi sen langan nimi  muuten on karhulanka ? Vai karhun lanka ?
Olin eilen vapaalla. Vietin sen optimaalisen tehokkaasti, eli pelasin siskon kanssa golfia  meren äärellä, kävin haudoilla, vaihdatin uudet renkaat autoon, valokuvasin yhden uuden muuntajan, saunoin veljeni kanssa ja söin vanhempieni pöydässä. Semmoisesta tehokkuudesta saattaisi työnantaja olla ihastunut, mutta minä nyt itsekkäästi varasin sen innon vapaapäivälleni.

Pelasta mut, jos se sopii sun pirtaan….

Tänään olen oppinut auttamisesta paljon uusia asioita.  Jos  kaverilla on puukko kyljessä  helaa myöden, sitä  teräasetta ei  pidä ottaa pois. Sitä ei  pidä  myöskään kiertää taikka  vääntää.  Oikea ja neuvokas auttaja sitoo sen paikoilleen ja antaa  nopeinten  paikalle ennättäneen  asiantuntijan  hoitaa jatkotoimet.

Porissa nimittäin  on nyt poliisin päätöksellä todettu ja  kokoomuslaisen maakuntalehden  suulla varmistettu,  että  kaksi ambulanssia saa  ajaa peräjälkeen Porista Laviaan keikalle valot päällä ja sireeni soiden ja perillä sitten katsotaan kumpi oli nopein ja kumpi  keikan saa.

Näin maallikon näkökulmasta  tuo touhu on  pitkän päälle  hubaa kansalaisten hengelle, jos  koko kalusta kilvoittelee  Pohjois-Satakunnan teillä niin että morkoolit soi ja samaan aikaan  olisi avun tarvetta jo muuallakin. Asian tekee juuri nyt   hyvin ajankohtaiseksi se seikka, että  terveydenhuollon  porilaiset toimijat ovat  väkipakolla pitämässä Luviaa  mukana  toiminnassa ja  tämän kanssa yhtä aikaa innolla pitämässä kiinni raumalaisten hoitamisesta, vaikka raumalaiset mieluusti suonikohjunsa  leikkauttaisivat Turussa ja  vielä mieluummin Raumalla.

Ambulanssien  kilpa-ajon voittaa vain   se, että mukaan  ryntää Medi-Heli  ja  Järvipelastusseuran   pelastusvene. Ammattilaisten pieneksi harmiksi on todettava, että lähes aina haja-asutusalueella  ensimmäiseksi paikalle ehtii kuitenkin palolaitoksen ensivaste.
Kun  kilvan voittanut auttaja sitten  saapuu  autettavan luokse, autettavasta pidetään kiinni kynsin ja hampain. On varottava, että  potilas ei karkaa  pakoon, eikä eksy kilpailevien  vilkkuvalojen  houkuttelemana  vääriin ajoneuvoihin. Hihnat kiinni ja hoitoon !!!  Hitaammat voivat jäädä lähitienoilla olevien kaljakuppiloiden  pihoille  odottamaan  asiakkaita  ja  vahinkotilanteita.

Blogin kirjoittaja on muuten  kerran elämässään pystynyt puhumaan itsensä pois  ambulanssin  paareilta. Oltiin jo menossa jalat edellä sisälle maitolasien  taakse, mutta  minä aloitin auskultoinnin ja  opettajakokemukseni  rohkaisemana  puhumisen. Paikallinen terveyskeskuksen pieni sairaala osasto oli jo  hälytysvalmiudessa vuokseni.

Minä puhuin ja puhuin ja todistelin, kunnes  vähän kerrallaan  hihnat alkoivat aueta ja  paarit laskeutuivat asfaltille. Piti siinä pariin paperiin nimensä  sipaista ja vähän vastuuta  itselle ottaa

Nyt olen jo tullut  vanhaksi ja väsyneeksi. Toukokuussa  ajokki oli romuna  keskellä tietä ja  etuakselisto pellolla. Nyt ei auttanut enää kokemus eikä ruuneberi. Kaksi tomeraa naista  vei  kirjoittajan käsikynkkään  petille. Kotiinpäin onneksi mentiin. Kirjoittivat  laskun  kyydistä ensimmäiseksi. Omavastuu oli 9,90 euroissa. Sanoin niille, että  tämä on paljon halvempaa kuin taksilla  kotiin meno, eikä minulla koskaan ole taksissa kahta naista ollut kotiinpäin mennessäni. Ei varsinkaan semmoisia, jotka pulssia kokeilevat ja petiin kaatavat heti autossa.

Vähältä oli, että  tälläkin kertaa  olisin onnistunut puheissani, mutta   jo kohta näki, että  naisten  auttamisen  halu  sekä riemu kolaripaikalle  ajetun kilpa-ajon  voittamisesta  saivat heidät  jämäköiksi. Vasta terveyskeskuksen takahuoneessa  minusta irrotettiin ote. Ja minä huomasin, että  olen harmaahapsinen  ja  älyttömän kiitollinen siitä, että joku valkotakkinen  on vieressä ja peittelee  lämpimällä huovalla terveyskeskuksen  takahuoneessa.

Ja huomasin, että eloonjääminen  on oikeastaan niin riemullista, että sen vuoksi ihan hyvin  suo myös  ambulanssimiehille  kilpa-ajon ja pyydystämisen ja hoivaamisen  kiksit.

Lähtivät tänään, niin kuin olivat sopineet

Tänään kerääntyi golfkentän taivaalle arviolta 70 kurkea. Ne kaarsivat ja kiersivät  pientä ympyrää niin korkealla, että ne näyttivät  ihan pikkulinnuilta. Ne olivat ainakin  300 metrissä.
Parvi  kiersi kehää. Linnut liikuttivat laiskasti siipiään ja antoivat ilmavirtauksen   hämmentää parvea. Koko  parvi oli kuin valtameren sardiinipallo  Custoun elokuvassa. Lumoava näky.
Sitten  lännestä  lähestyi  parvea  viiden  kurjen  joukko. Hitaasti  nämä pisteet lähenivät, kunnes  lopulta ne  liittyivät suureen parveen. Ja sitten parvi lähti kohti etelää. Kaikki kaverit olivat mukana. Joukossa  on keveää lentää.
Mietin  loppuväylien aikana  kurkien  tiedonkulkua. Me  kolme miestä olimme varausjärjestelmään päässeet kännyköillä sisälle. Olimme sopineet asioita  monilla puheluilla. Kuinka kurjet tiesivät odottaa tuota 5  linnun perhekuntaa. Oliko jo keväällä sovittu, että syyskuun yhdeksäs lähdetään  klo 15  golfkentän  kohdalta kohti Afrikkaa….munikaa munanne ja kasvattakaa  pesueenne  siihen  nähden, että ehditte sinä päivänä  mukaan ….

Mikä rimmaa sanan " leukemia" kanssa ?

Minusta leukemian  kanssa ei rimmaa  oikein mikään. Netistä  kuitenkin löytyy semmoinenkin kone, joka tietää vastauksen tuohon ongelmaan. Kokeilkaa vaikka. Kone väittää, että näillä saa aikaan sopivaa sointua:
Tapasin eilen  yhden tuttavan, joka on koko kesän yrittänyt  keksiä positiivisia sointuja tuolle  leukemia – sanalle. Sain hänet, – tai oikeastaan, jos ollaan rehellisiä, hän sai minut nauramaan pitkästä aikaa. Yritimme saada  pikku keskustelussamme  erilaiset asiat ja sanat suhteutettua ja rimmaamaan. Hän voitti minut mennen tullen. 
Hän oli ankaran ahdistuksen jälkeisessä selviytymisen  huumassa. Hänen flow-tilansa  oli jotain  mykistävää. Hän oli valmis kokemaan  suoralta kädeltä elämää kuinka paljon tahansa, vaikeaakin sellaista. Hänelle elämä näytti eilen suurelta itseisarvolta, jonka  arvo matemaattisen  esikuvansa  tavoin on aina suuri, on se sitten negatiivista  taikka positiivista.
Autossa huomasin olevani taas suuri paskiainen ja rutisija. Ja pelkuri. Huomasin olevani mies joka vihaa sateessa kastumista ja mannahelmivelliä.