Rahamiehet ja – naiset eturiviin !

by Michael Tillman



Erkkolainen  kertoo että reliktejä ja pyhäinjäännöksiä  on tulossa kuolevaisten  ulottuville. Elvis Presleyn henkilökohtaisia tavaroita myydään  englantilaisen Omega Auctions –kauppatalon huutokaupassa . Tarjolla on kuulemma Elviksen omistaman urheiluauton takavalon poltin, rock’n rollin kuninkaan käyttämät kengät ja puhelin sekä yhtenä huutokaupan arvokkaimmista esineistä Elviksen pesemättömät alushousut.
No, niin.
Kun allekirjoittanut,  YT-neuvottelujen  viimein  rauettua ja rauhan työmarkkinoille laskeuduttua, siirretään työvoimareserviin, eli  virheinvestointien  hautausmaalle, lienee myös syytä pitää edellisen kaltainen  huutokauppa ja ansaita vähän  ylimääräistä rahaa vanhuusköyhyysloukun torjumiseksi.
Laitan tarjolle seuraavat mittaamattoman arvokkaat aarteet:
Keskusosuusliike Hankkijan logolla varustettu korkinavaaja
Juice Leskisen single : Kettusen Pekka ja Happosen Marja
Eurajoen Yhteiskoulun  vuosikertomus lukuvuodelta 1965 -66
Valtakunnallisen ammattiyhdistyksen  viiri, jonka sain  ollessani  yhdistyksen  hallituksen  jäsen sillä hetkellä, kun yhdistys lopetettiin ja  yhdistyksen viirivarasto jaettiin  tyhjäksi. Minun jälkeeni viirin saivat vielä  Ravintola Ratamestarin  ovimies, eräs hömäkän näköinen  rouva ja viimeisen viirin sai  taksinkuljettaja, jolla oli   lyhyt nahkatakki,  kaljamaha ja  kärkevät mielipiteet.
Kaikki nämä mittaamattomat aarteet tullaan  huutokauppaamaan  ja rahat  ohjataan  allekirjoittaneen  seniorielämän  vilkastuttamiseen.
Mainokset