Omituinen viikko

by Michael Tillman

Uudet kansakuntamme toivot saapuvat opintoihin. Ensin tulivat  aikuisopiskelijat ja viikon kuluttua  nuorisoaste. Kaikille heille pitää jälleen kertoa kaikki. Ja jotenkin minusta tuntuu siltä, että työuran loppuminen   kauhistuttaa minua päivä päivältä  enemmän ja enemmän. Ehkä haen  itsekin johonkin aikuiskoulutukseen. Uskon kuitenkin niin, että 58 vuotiaan  miehen  tie suomalaisessa koulutusyhteiskunnassa  on kapea ja kivikkoinen. Korkeintaan voisin päästä lähihoitajakouluun ja valmistumiseni  jälkeen hoitaa itse itseäni ja rasvata  oman rollaattorini  laakerit oma-aloitteisesti.
Minulla on ollut opiskelijoina kauppatieteenmaistereita, sairaanhoitajia, maanviljelijöitä, automyyjiä, diplomi-insinöörejä ja vaikka ketä. Minä olen tuntenut itseni kaikkivaltiaaksi ja kaikkitietäväksi, kun olen kelvannut  jakamaan salattua tietoa melkeinpä  kelle tahansa. Lääkäriä ei ole koskaan ollut  opiskelijana.
Nyt  uudella  kurssilla on  opiskelijana naispoliisi. Juteltiin  eilen hänen opinnoistaan toimistossani. Sanoin, että minulla on  liikenneturvallisuuden vaarantamisesta  saatu sakko maksamatta, mutta muuten  olen ihan rikkeetön. Huomasin  puolustelevani itseäni ja selitteleväni  ummet ja lammet, vaikka hänen se olisi pitänyt  kysellä ja  pyydellä neuvoja opintoihinsa. Roolit olivat sekaisin.
Illalla ihmettelin ja mietin itsekseni, miksi naispoliisi, naisupseeri, naisrekkakuski, naislentokapteeni ja naismoottoripyöräilijä edelleen  tuottavat roolimielikuvia ja stereotypioita ja viihdetuotteita. Miksi naispoliisi opiskelijana on asia, josta edes täytyy mainita taikka kirjoittaa.
En katsonut  illalla poliisiopisto –elokuvia, jos sitä epäilette. Ei, minä pelasin golfia, laskin tasoitustani, tein  jälleen birdien ja sain monenkaltaisia kicksejä. Hold-in – one  oli 30 cm päässä. Kunhan taitoni vielä muutaman viikon kehittyvät, kelpaan, jos en nyt ihan Pohjois-Korean  päämieheksi, niin  ainakin  koulutuskuntayhtymän johtotehtäviin. Koko viikko on ollut hankala ja helteinen ja  tarjonnut ongelmia, joiden ratkaiseminen  on työlästä, hidasta ja väsyttävää. Lohtua on revittävä  kaikesta mahdollisesta.
Nämä alkusyksyt ovat usein  sellaisia. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että vuosi vuoden jälkeen paluu töihin loman jälkeen on  tuskallisempaa ja enemmän voimia vaativaa ja ennen kaikkea  vuosi vuoden jälkeen organisaatio tuntuu  yhä kummallisemmalta. Vain opiskelijat tuovat tuulahduksen  jostain raikkaasta ja oikeasta  maailmasta. Tuntuu, että opetustaito on vain sitä, että osaamme häveliäästi hidastella sen kanssa, kuinka nopeasti me saamme kitkettyä heistä nuo raikkaat tuulet ja  oikean elämän  huokumisen.
Naispoliisi aikuisopiskelijana  saa kaiken näyttämään vähän  kirkkaammalta. Taikka se nuorimies, joka tuli  taannoin  opiskelijaksi, tuli isäksi opintojen aikana, tuli yksinhuoltajaksi, tuli toisen kerran isäksi ja valmistui kaiken keskellä  ensimmäisenä  kurssiltaan, puolivuotta etuajassa. Eikä koskaan rutissut mistään.
Ehdottomasti, tuollaiset opiskelijat  antavat sisäisiä palkkioita harmaantuvalle lehtorille ja saavat tämän  ryömimään sormet verillä  viemärinomaisen  eläkeputken  suuaukkoa kohden.
Advertisements