Regina makaa viimein sitten rentona kedossa

by Michael Tillman

Paulo Coelho lyttää James Joycen  maanrakoon. Paulo on sitä mieltä, että Joyce vain kikkaili tyylillä ja sai aikaan sekaannusta kirjallisuudessa. Hän sanoo Joycen tehneen helpoista asioista vaikeita. Coelho on sitä mieltä, että päinvastainen tekeminen  on arvokkaampaa ja sitä hän on yrittänyt tehdä.

No, minä olen onnistunut lukemaan vain Pauli Koheloa, suomalaista metsuria. Coelhon  kirjat ovat taas jääneet minulle vieraiksi. Kerta kerran jälkeen  olen epäonnistunut ja joutunut jättämään lukemisen kesken.  Kerran yritin   oikein tosissani. lainasin ALKEMISTIN  cd-versiona ja lähdin ajamaan jonnekin sukujuhliin  satojen kilometrien päähän. Puolen tunnin ajon jälkeen vaimo pyysi, että laittaisin radiosta  tulemaan vaikkapa  Maamiehen tietolaarin. Sellainen kuulemma virkistäisi aamutuimaan ja olisi  ihmiskorvalle Coelhoa  mukavampaa.

Coelhoa paremmin  osasi vaikeista asioista helpolla tavalla kirjoittaa REGINA – lehti, jonka viimeinen numero  ilmestyy elokuussa. Kioskikirjallisuuden  kuningatar ei enää kestänyt internetin ja ajan hammasta. Se menee Pekka Lipposen  seuraksi lukemistojen taivaaseen.

Vain Jerry Cotton selviytyy edelleen pälkähästä  vuosi vuoden perään.

Reginasta minun nuoruudessani ilmeisesti nuoret naiset  etsivät todellisen rakkauden  olemusta ja saivat  esimakua siitä, miltä se sitten tuntuu kun  prinssi karauttaa  puolenpäivän aikaan takatukka hulmuten  talon pihaan ja pussaa tytärtä ensimmäisen kerran  jo ennen ehtooruokaa.

Reginaa sietäisi  tutkia.  Jerry Cottonista on jo tehty väitöskirja. Jouko Raivio kirjoitti aikanaan ison liudan näitä poikainlukemistoja. Sittemmin ne  sikisivät hänelle sekä gradun, että väikkärin. Miksei siis  myös Reginasta voisi väitellä.
Kukahan noita Regina – juttuja kirjoitti ?

Tapasin kerran  yhden  Jerry Cottonin kirjoittajan. Hän sanoi  homman olevan totista työtä. Perjantaina  hän avaa New Yorkin  kartan ja sunnuntaina on tarina kasassa. Markka-aikana  hän sanoi saaneensa  yhden tarinan kirjoittamisesta 800 markka, mikä käytännössä vastasi   keskivertopalkansaajan  10 päivän palkkaa.  Hän ei ollut koskaan käynyt Yhdysvalloissa, puhumattakaan, että olisi käynyt koskaan New Yorkissa Jerry Cottonin  G-mies piirissä. Hän kirjoitti  tarinansa  ilman  Internetin apua, vain Ison Omenan  liikennelaitoksen kartta ja  kaupungin puhelinluettelo apunaan.

Mietin illalla kovasti sitä, ovatko myös Reginan  kirjoittajat kirjoittaneet kaikki hikiset huokaukset, väristykset ja kuumat suudelmat ilman omakohtaista  kokemusta. Ovatko Reginan kirjoittajat olleet 50 – vuotiaita neiti-ihmisiä, joiden rakkauden täyttymys ei  koskaan  tulvinut yli äyräitten ja jotka  ovat joutuneet keräilemään aineistonsa  mielikuvituksesta ja naistenhuoneiden  keskusteluista.

Mainokset