Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: elokuu, 2012

Rahamiehet ja – naiset eturiviin !



Erkkolainen  kertoo että reliktejä ja pyhäinjäännöksiä  on tulossa kuolevaisten  ulottuville. Elvis Presleyn henkilökohtaisia tavaroita myydään  englantilaisen Omega Auctions –kauppatalon huutokaupassa . Tarjolla on kuulemma Elviksen omistaman urheiluauton takavalon poltin, rock’n rollin kuninkaan käyttämät kengät ja puhelin sekä yhtenä huutokaupan arvokkaimmista esineistä Elviksen pesemättömät alushousut.
No, niin.
Kun allekirjoittanut,  YT-neuvottelujen  viimein  rauettua ja rauhan työmarkkinoille laskeuduttua, siirretään työvoimareserviin, eli  virheinvestointien  hautausmaalle, lienee myös syytä pitää edellisen kaltainen  huutokauppa ja ansaita vähän  ylimääräistä rahaa vanhuusköyhyysloukun torjumiseksi.
Laitan tarjolle seuraavat mittaamattoman arvokkaat aarteet:
Keskusosuusliike Hankkijan logolla varustettu korkinavaaja
Juice Leskisen single : Kettusen Pekka ja Happosen Marja
Eurajoen Yhteiskoulun  vuosikertomus lukuvuodelta 1965 -66
Valtakunnallisen ammattiyhdistyksen  viiri, jonka sain  ollessani  yhdistyksen  hallituksen  jäsen sillä hetkellä, kun yhdistys lopetettiin ja  yhdistyksen viirivarasto jaettiin  tyhjäksi. Minun jälkeeni viirin saivat vielä  Ravintola Ratamestarin  ovimies, eräs hömäkän näköinen  rouva ja viimeisen viirin sai  taksinkuljettaja, jolla oli   lyhyt nahkatakki,  kaljamaha ja  kärkevät mielipiteet.
Kaikki nämä mittaamattomat aarteet tullaan  huutokauppaamaan  ja rahat  ohjataan  allekirjoittaneen  seniorielämän  vilkastuttamiseen.
Mainokset

Säännöstely

Kesällä 1962,  suunnilleen  50 vuotta sitten, poistettiin henkilöautojen tuontisäännöstely. Sen jälkeen  maahantuojat saattoivat  tuoda  vapaammin autoja  halukkaiden ja maksukykyisten  ostettavaksi. Sitä ennen  elettiin  aikakautta, jolloin  länsimaisia autoja pystyivät hankkimaan vain  metsäyhtiöiden metsäteknikot ja keinosiemennysyhdistykset. Puun oli liikuttava ja  lehmien tultava kantaviksi. Muuten maa seisahtuu.
Aamuyön tunteina  mietin sitä,  miten tuontisäännöstely sopisi  tähän nykyisen yhteiskuntaan. Tai valuuttasäännöstely.
Olisihan se somaa jonottaa limsakoneautomaatin hankintalisenssiä kolme vuotta ja samalla tuskailla sitä, että tämä viinimarjamehu ei maistu miltään. Taikka anoa lupaa ostaa valuuttaa, jotta pääsisi sukuloimaan maailmalle.
Ainakin olisi kätevää ja helpompaa säännöstellä sellaisessa tilanteessa maahan tulevia liettualais-porukoita, jotka tyhjentävät  ihmisten  vaivalla hankkimia  henkilökohtaisia aarteita ja vievät niitä Baltiaan  sukulaiskansojen  ihasteltaviksi.
Eurassa toiminut eläinlääkäri Rasmus, alkujaan tanskalainen  herrasmies, kulki koko elämänsä asiakkaiden luona ilman autoa ja ajokorttia. Hän oli aristokraattinen herra, joka oli mennyt naimisiin suomalaisen  naiseläinlääkärin kanssa.
Eläinlääkäri Rasmus käytti  asiakaskäyntiensä  kulkuvälineenä taksia. Tämä taksimies  teki normaalia taksitoimintaa iltaisin ja viikonloppuisin, mutta arkipäivät hän oli yksinomaan eläinlääkärin  yksityiskuljettajana. Hän oli pystynyt kiertämään säännöstelyä jo varhain ja hänellä olivat kulkupeleinä useimmiten Diesel- Mersut eri versioina. Asiakkaat tietenkin maksoivat nämä Mersut eläinlääkärin palkkioina ja  kilometrikorvauksina.
Usein kävi sitten niin, että asiakas- lehmä,  taikka – sonni oli niin pahansisuinen, että navetassa tarvittiin avuksi myös taksimiestä. Niinpä hänen oli jätettävä mukava ja lämmin Mersu ja könyttävä avuksi navetanpuolelle. Hän pääsi näin seuraamaan toimintaa sangen läheltä ja  myöhemmin niin  muodikkaaksi tullutta työssäoppimista  tapahtui päivittäin.
Kun sitten eläinlääkäri Rasmus jäi eläkkeelle ja  tilalle palkattiin juuri valmistunut  25 vuotias  nuorinainen, satakuntalainen  maataloustuottaja ei asiaan osannut konservatiivisuudessaan  oitis mitenkään suhtautua, joten  pitkän aikaan aamuisin soitettiin ko. taksimiehelle ja kyseltiin, mikäs meidän lehmään mahtaa vaivata, kun oireet ovat  kuume, ruokahaluttomuus ja  parressa makaaminen.
Taksikuskin  kerrottiin  vastanneet aina tarkasti ja asiallisesti.
” Minähän en  mikään eläinlääkäri ole, mutta oireet kyllä viittaavat vahvasti poikimahalvaukseen. Kannattaisi soittaa eläinlääkärille, kun se  pystyy niitä lääkkeitä määräämään.”

Omituinen viikko

Uudet kansakuntamme toivot saapuvat opintoihin. Ensin tulivat  aikuisopiskelijat ja viikon kuluttua  nuorisoaste. Kaikille heille pitää jälleen kertoa kaikki. Ja jotenkin minusta tuntuu siltä, että työuran loppuminen   kauhistuttaa minua päivä päivältä  enemmän ja enemmän. Ehkä haen  itsekin johonkin aikuiskoulutukseen. Uskon kuitenkin niin, että 58 vuotiaan  miehen  tie suomalaisessa koulutusyhteiskunnassa  on kapea ja kivikkoinen. Korkeintaan voisin päästä lähihoitajakouluun ja valmistumiseni  jälkeen hoitaa itse itseäni ja rasvata  oman rollaattorini  laakerit oma-aloitteisesti.
Minulla on ollut opiskelijoina kauppatieteenmaistereita, sairaanhoitajia, maanviljelijöitä, automyyjiä, diplomi-insinöörejä ja vaikka ketä. Minä olen tuntenut itseni kaikkivaltiaaksi ja kaikkitietäväksi, kun olen kelvannut  jakamaan salattua tietoa melkeinpä  kelle tahansa. Lääkäriä ei ole koskaan ollut  opiskelijana.
Nyt  uudella  kurssilla on  opiskelijana naispoliisi. Juteltiin  eilen hänen opinnoistaan toimistossani. Sanoin, että minulla on  liikenneturvallisuuden vaarantamisesta  saatu sakko maksamatta, mutta muuten  olen ihan rikkeetön. Huomasin  puolustelevani itseäni ja selitteleväni  ummet ja lammet, vaikka hänen se olisi pitänyt  kysellä ja  pyydellä neuvoja opintoihinsa. Roolit olivat sekaisin.
Illalla ihmettelin ja mietin itsekseni, miksi naispoliisi, naisupseeri, naisrekkakuski, naislentokapteeni ja naismoottoripyöräilijä edelleen  tuottavat roolimielikuvia ja stereotypioita ja viihdetuotteita. Miksi naispoliisi opiskelijana on asia, josta edes täytyy mainita taikka kirjoittaa.
En katsonut  illalla poliisiopisto –elokuvia, jos sitä epäilette. Ei, minä pelasin golfia, laskin tasoitustani, tein  jälleen birdien ja sain monenkaltaisia kicksejä. Hold-in – one  oli 30 cm päässä. Kunhan taitoni vielä muutaman viikon kehittyvät, kelpaan, jos en nyt ihan Pohjois-Korean  päämieheksi, niin  ainakin  koulutuskuntayhtymän johtotehtäviin. Koko viikko on ollut hankala ja helteinen ja  tarjonnut ongelmia, joiden ratkaiseminen  on työlästä, hidasta ja väsyttävää. Lohtua on revittävä  kaikesta mahdollisesta.
Nämä alkusyksyt ovat usein  sellaisia. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että vuosi vuoden jälkeen paluu töihin loman jälkeen on  tuskallisempaa ja enemmän voimia vaativaa ja ennen kaikkea  vuosi vuoden jälkeen organisaatio tuntuu  yhä kummallisemmalta. Vain opiskelijat tuovat tuulahduksen  jostain raikkaasta ja oikeasta  maailmasta. Tuntuu, että opetustaito on vain sitä, että osaamme häveliäästi hidastella sen kanssa, kuinka nopeasti me saamme kitkettyä heistä nuo raikkaat tuulet ja  oikean elämän  huokumisen.
Naispoliisi aikuisopiskelijana  saa kaiken näyttämään vähän  kirkkaammalta. Taikka se nuorimies, joka tuli  taannoin  opiskelijaksi, tuli isäksi opintojen aikana, tuli yksinhuoltajaksi, tuli toisen kerran isäksi ja valmistui kaiken keskellä  ensimmäisenä  kurssiltaan, puolivuotta etuajassa. Eikä koskaan rutissut mistään.
Ehdottomasti, tuollaiset opiskelijat  antavat sisäisiä palkkioita harmaantuvalle lehtorille ja saavat tämän  ryömimään sormet verillä  viemärinomaisen  eläkeputken  suuaukkoa kohden.

Tänään alkoi seniori-ikä

Tänään on taas merkittävä päivä. Talouteen tuli ensimmäinen  ET- lehti. Ja huomenna on  talouteen kuuluvien  henkilöiden  henkilöhistorian  ensimmäinen YT- neuvottelu. Tuli nimittäin kutsu  allekirjoittaneelle mennä ”jerusalemiin”, vänrikki Koskelaa lainatakseni.
Toivoa sopii, että allekirjoittanut ei laita huomenna  komentopaikkaa remonttiin. Kieltämättä olo on vähän sellainen, että mannerheiminviinat  olisi mukava kiskaista  alle ennen  korsulle menoa.
ET-lehti näyttää jotenkin epäilyttävältä. Siinä on esimerkiksi monen sivun reportaasi jostain Reiskasta, jolla  työelämässä meni ihan putkeen, mutta  nyt on ollut jo raittiina ja työttömänä monta vuotta. Kummallinen järjestys. Minä se olen suunnitellut ryhtyväni eläkkeellä harrastamaan  viina- ja tapakulttuuria  joka päivä. Kerrankin on aikaa ja lapset pois katselemasta.
Olen ajatellut, että eläkeläisen aamu alkaisi kirkkaana ja pirteänä, jos  heti sängystä noustuaan moksauttaisi vähän rautaviiniä naamariin  ja ryhtyisi aamupalan värkkäämiseen.  Kaurapuuron kanssa sopisi  lasillinen  sherryä tai madeiraviiniä.
Päivällä voisi tehdä kuuman totin vedestä, sokerista ja kamferintipoista. Se virkistäisi sisikuntaa ja sydäntä. Ja ihmekös tuo. Kamferin liuotinaineena  siinä pullossa  oli ainakin ennen puhdas sprii.
ET- lehden habitus on todella kummallinen. Harjavaltalainen 57 vuotias  nainen valittelee  lehdessä, että häneltä on kulunut  omakotitalon ostoon varatut rahat, kun hän on hurahtanut  leikki- pehmo nalleja  ostamaan. Karvakorvia on nyt 1200 kappaletta. Artikkeli ei kerro, asuuko  leidi kaupungin  vuokrakerrostalossa  vai missä. Eräs herrasmies  taas on ehtinyt kerätä 63 000 kuulakärkikynää…. On siinä perikunnalla ihmettelemistä kun Harjavallassa jakavat  joskus tulevaisuudessa  1200 nallea ja Kirkkonummella 63 000 kynää.
Mutta kirjailija Jukka Pakkasen minihaastattelu on  mielenkiintoinen.
Ja lehden lukijahankintakampanja. Jos joku armollinen lukija nyt tämän  mittavat arvion jälkeen vielä haluaisi  liittyä eläkeläisten  joukkoon ja saada vähintään 15 numeroa tätä eläkeläiselämän tykitystä allekirjoittaneen  maksamana lahjana, niin allekirjoittanut ja joku onnellinen ( vaimo, uuden lehden saaja, vävyni, golf-kaverini, laulajatar Eini, taikka sääennustaja  Anne Borgström) pääsisivät  ilmaiseksi kahden hengen huoneeseen yöksi Naantalin  kylpylään hemmottelulomalle.
Eli suomeksi. Minä pääsen jonkun kanssa kylpylään  yhdeksi yöksi 90 eurolla  ja joku saa 9 kuukaudeksi  ET-lehden ilmaiseksi. Tästä  win – win  tilanteen sorvaaminen  vaatii nyt  tarkkuutta ja lujia hermoja. Ja huolellista valintaa kylpykumppanin suhteen.
No, eräs valoisa uutinen  lopuksi  lehden palstoilta. Alzheimerin tauti ei periydy. Ei juurikaan helpota  minun tilannettani. Suvussa ei ole ketään ko. taudin ilmiasuista  mannekiinia, joten minulle se tauti voi tulla ihan hyvin. Toisaalta, jos tauti iskee, eniten se kuulemma ahdistaa läheisiä. Asianomainen itse on onnellinen ja  tykittää täysillä omia mielipiteitään  ympäristöönsä. Sitten saisi tämäkin blogi uutta  potkua  kirjoituksiin, kun viimeisetkin pidäkkeet  katoaisivat.
Mutta muistaako Alzhaimer- potilas  tunnussanoja ja salasanoja ? Pitänee tatuoida ne käsivarteen että pääsee välillä karkaamaan hoitolaitoksen toimistoon tekemään päivityksiä.
Kylläpä ET- lehti lopulta sai mieleni virkeäksi. Virkeäksi  tuli mieleni myös siitä, että olen jälleen saanut uuden lukijan. Hän saattaa olla Johnu. En ole varma. Tervetuloa kuitenkin joukkoon sankkaan. Jokainen  uusi  lukija lisää  säpinää  kirjoittajan päässä ja  kuten hyvin tiedetään, tyynestä ja rauhasta  harvoin hyviä juttuja tulee. Myllerrystä se pitää olla.

Danakil ja Kettu

Kenialaisen masai-kuoron versio Finlandia-hymnistä saa mieleni iloiseksi. En ole laittanut ääntä tietokoneeseen, sillä minulle riittää itse  kohu ja visuaalinen puoli asiasta. Nautin  siitä, että  keskustelu  sotasankaristamme paljastaa keskustelijoiden  pinnallisuuden ja lukkiutuneet mielipiteet. Nautin siitä, että itse  pystyn  edes alkeellisesti tekemään  omiin mieltymyksiini  liittyviä havaintoja ja mielipiteen  muodostusta.

 

Nykyajan Suomi tuskin  pystyisi hyväksymään pelastajakseen ruotsia puhuvaa tsaarin armeijan upseeria. Sata vuotta sitten   suomalaisten on täytynyt olla todellisessa hädässä taikka sitten  todella avarakatseisia, kun ovat Mannerheimiin turvautuneet. Tällä hetkellä avarakatseisuutemme tarkoittaa sitä, että hyväksytään  ennakkoluulot ja  sterotypiat yhä avarammin ja kattavammin.

 

Äitini luetteli minulle taannoin, kuinka monta erikielistä koulua oli 1939 vuoden Viipurissa. Lappeenranta  ei ole päässyt  lähellekään  sitä  tilannetta edes  nyt. Nyt on kansainvälisyyden  huippua se, että kun paikkakunnalle muuttaa uusi turkkilainen  perhe  tekemään alkuasukkaille italialaista roskaruokaa, niin liikelaitoksen nimeksi laitetaan Danakil,  suuri erämaa Etiopiassa.

 

Ajatelkaapas sitä, että Römppäisen  perhe muuttaisi  jonnekin Turkin  takamaille ja perustaisi  sinne  baarin, jossa  tarjoilisivat pizzaa ja karjalanpaistia. Ruokapaikan  seinällä roikkuisi Kaarlo Maaningan  hikinen paita, muutamia vesureita, deaktivoitu  suomi-konepistooli  ja Mannerheimin päiväkäsky ynnä  helvetin suuri Eloveena-mainosjuliste. Musakkina soisi  Iskelmaradion – soittolista ….Kyllä me lopulta taidamme olla aika lailla omissa oloissamme viihtyviä. Ja kun sitten joku vähän sotkee ympyröitä, niin  heti yhteisö on kertomassa  kuinka oikea suomalainen asian hoitaa ja mikä oikea totuus on.

 

Vanha kulunut juttu kertoi asian naurun voimalla.  En kehtaa sitä tähän nyt kirjoittaa mutta siinä jutussa huiskutetaan strutsinsulka höyhenhuiskulla, eikä sitäkään  suomalaisen mielestä afrikkalainen osaa tehdä kunnolla.

 

Tämä ja monta muutakin juttua kerrottiin eilen, kun olin syntymäpäivillä pohjoisessa Keski-Suomessa. Täälläpäin näyttää olevan sellainen hieno tapa, että kun booli on kannettu esille, esiin kumpuaa myös  yhteisön tarina – ja kertomusperinne, jota näin vaalitaan ja  aktivoidaan, jotta ne samat atrinat ovat  muistissa seuraavissa juhlissa.  Miesten ja naisten puheista ja  muisteluista ja tarinoista  saisi helposti  tusinan verran  omakustanteita  julkaistua. Monen kertomuksen ja tarinan takana oli suuri inhimillisten  tunteitten kirjo, joskus hyvin ahdistavienkin, joka  kirjo sitten syntymäpäivien iloisessa hengessä  päästettiin  vapaaksi. Syntymäpäivät olivat ikään kuin suodatin, jonka avulla  yhteisöä  mietityttäneet asiat  voitiin jutella ja  seuloa yhdessä läpi. Kerta kerran jälkeen ne muuttuvat ja lopulta tilalle astuvat toiset tarinat.

 

Tutustuin  tarinoissa eilen  mieheen, josta puhuttiin koko  illan  vain nimellä ”Kettu”. En kehdannut rikkoa  tunnelmaa. Pakotin itseni siihen, että en kysy koko illan aikana sitä, kuka se Kettu  on. Olisin luultavasti tuntenut tämän miehen, ainakin nimeltä, mutta tarinat olivat näin elävämpiä. Tämä Kettu oli takavuosina Hailuodossa  sorsametsällä istunut hiljaa  iltalennon aikana  kaislikossa. Sorsa oli lentänyt  hyvin  matalalla kaislikon pinnassa, jolloin Kettu, ei suinkaan ampunut, vaan  kohotti kätensä ylös , sormet vähän harollaan ja napannut  sormiinsa heinäsorsan jalat ja  kiskaissut  sorsan alas reppuunsa.

 

Kun nauroimme elokuun yössä, ajattelin, että ei ole lopultakaan suurta eroa siinä, kertoko joku masai – mies  nuotiolla urotöistään toisille heimon miehille, vai istunko pohjoisessa Keski-Suomessa  isossa valkoisessa huviteltassa  booli kourassani ja ulvon naurusta Ketun tempauksille.

 

 

Verraton uutispäivä

Eilen kuoli Hattulassa vaihtelevasti ihmisiä. Iltapäivälehti kertoi  kuolleita  olleen  3, sitten   toinen   media kertoi meille kuolleita olleen  vain  yksi . Lopulta sitten erkkolaisen  tiedot osuivat haarukkaan. Elämme siis tällä hetkellä sen tiedon  varassa, että  kaksi  seniorikansalaista on menehtynyt , koska rekka ajoi heidän  peräänsä kun he olivat  kääntymässä  vasemmalle Pyhän Ristin tielle.

Tahatonta komiikkaa, taikka tarpeetonta tietoa, en osaa sanoa. Taikka sitten minä olen  näkevinäni kaikkialla uutistoiminnassa viihteellisyyttä, sensaatiohakuisuutta ja  brutaalisuutta. Jopa tirkistelyä.

Jos Raumalla  pieneläinkrematorio sattuu palamaan ja tuhkaamaan  itsensä, suupielet nousevat väkisin hymyyn. Jos taas  Hattulassa liikenneonnettomuudessa menehtyneiden lukumäärästä  päästään varmuuteen vasta  puoli päivää kestäneen pohdinnan jälkeen ihmispoloinen  heittäytyy ihmetteleväksi.

Päivän mielenkiintoisin uutinen oli  kuitenkin se, että  Sanni Leinonen, 22 v,  ilmoitti lopettavansa huippu-urheilun  ja ryhtyvänsä opiskelemaan itsellen  ammattia, jonka avulla selviää tästä maailmasta  ja tässä maailmassa.

Sanni on kovasti järkevän tuntuinen  nuorinainen. Kuuntelin hänen haastatteluaan  autoradion kautta. Meinasin saada sätkyn, kun urheilutoimittaja nälvi  ja kyseenalaisti  Leinosen  päätökset  oman elämänsä suhteen. Olisi tehnyt mieli soittaa  ohjelmapäivystykseen ja huomauttaa, että tässä männä viikolla  eräs urheilutoimittaja  päätti  tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä. Ehkä toimittajat ryhtyvät kyselemään asianomaiselta, tuleeko selostuksiin uutta potkua siitä syystä, että toimittaja on  tehnyt päätöksiä.

On tietysti ymmärrettävää, että Lontoon kisojen jälkeen urheilutoimittajilla on niin suuri kiima päällä  ja    kulkusten kilinä korvissa , että se  vielä kuukausikaupalla sumentaa kaiken  järjellisen  argumentoinnin. On ymmärrettävää, että heitä harmittaa Leinosen päätös. Luultavasti he ottavat  sellaisen päätöksen loukkauksena  urheiluinstituutiota  ja heitä itseään  vastaan. Kun  Leinonen kyseenalaisti urheilun, samalla hän myös kyseenalaisti toimittajien  hehkutuksen, innon ja uskon.

Lainonen on toimitatjien  silmissä pakana. Minun silmissäni hän on taas järkevä nuori nainen, joka  saa olla itsestään ylpeä.

Kuri ja järjestys


Opetusministeri on palannut hyvin ansaitulta lomaltaan  jälleen  parrasvaloihin.  Meidän muiden töihin palanneiden tavoin hänkin näyttää ryhdistäytyneen. Loman jälkeen akut ja ajatukset ovat latautuneet piripintaan.

Ministeri ehdottaa, että opettajille säädettäisiin laintasolla mahdollisuus puuttua keskustelulla lapsen tai nuoren kasvatukseen. Kasvatuskeskustelulle tulisi esityksen mukaan oikeudellinen perusta ja se voitaisiin käydä työpäivän ulkopuolella, Gustafsson visioi.

Mietin  tässä itsekseni, että haluaisinko / pystyisinkö  tapaamaan  ongelmaopiskelijoiden huoltajia. Mietin sitä, pystyykö / haluaako  peruskoulussa  työtään tekevä  opettaja  tavata  ongelmaoppilaansa  huoltajia  työpäivänsä ulkopuolella ? Ja millä hinnalla ? Ja millä aseistuksella varustettuna ?

En osaa sanoa, kun itse olen haluton.

Sitä vastoin  opetusministerin kaavailema  kurinpitosuunnitelma saa minut ja varmemmin ottamaan asiaan kantaa. Tästä varmasti löytyisi monta kehittämisen  arvoista  näkökulmaa. Mutta tietenkin vasta pienen  jatkokehittämisen  jälkeen.

Jokaiselle koululle pitäisi  säätää sisäpalvelu- kurinpitosuunnitelma ja  erikseen  välitunteja  ja  ulko-opetusta varten ulkopalvelu-kurinpitosuunnitelma. Asiaa valmistelemaan pitää valita  jokaiseen kuntaan  4 vuodeksi kerrallaan poliittisten valtasuhteiden mukaan  painotettu  kunnallinen kurinpito-lautakunta.

Tämän lautakunnan tehtävänä on kokoontua tarpeen vaatiessa aina kun joko opettaja tuo oppilasta koskevan asian  lautakunnan käsittelyyn taikka sitten oppilas  haluaa lautakunnan käsittelevän opettajaa koskevaa  asiaa. Lautakunnan päätöksestä voi  valittaa  hallinto-oikeuteen.

Lautakunnan muihin tehtäviin kuuluu valmistella  etukäteen vuosittaiset kurinpidon toimintasuunnitelmat, määritellä  kurinpitotoimiin johtavat  rikkomukset ja  säädellä asioita koskevia sanktiojärjestelmiä. Lautakunta  valmistelee jokaisesta  toimivuodestaan  kurinpitotilinpäätöksen, jossa tilastollisin  menetelmin  esitettäisiin  kurinpidon ongelma-alueiden  keskeiset muuttujat ja syylliset.

Tämä toiminta  parantaisi nopeasti koulujen  toimintakulttuureita, parantaisi myös  oppimistuloksia ja  samalla selkiyttäisi sitä, ketä ovat hyviä ja ketkä huonoja. Sellaisella tiedolla on aina yhteiskunnassa kovasti käyttöä.

Hukumme älämölöön

Perseidien tähdenlentoparven maksimin on ennustettu koittavan lauantaina aamuyöllä. Minä nukuin, mutta kaiketi niitä lentoja on vielä ensiyönäkin. Varmuudella en osaa  asiaa teille taata. Koulujen alkamisen vuoksi joka tapauksessa kaduilla on  nähtävissä paljon  sammuneita tähtisilmiä, joten jos taivas on ensi yönä pilvessä, tarkkaillaan ja pidetään sitten huolta näistä  pienemmistämme.
Keskisuomalaisessa  oli paperiversiossa juttu tähtitieteilijä Valtaojasta, joka sanoi  artikkelissa olevansa  ujo ja hiljainen mies. Artikkelin eräs kantava teema oli Valtaojan tunne-elämä ja hänen ajatuksensa rakastumisesta  ja toiseen ihmiseen  kiintymisestä. Vaikka  tieteilijä onkin ujo ja hiljainen mies, niin jotain vetoa hänessä on. Pääsääntöisesti nimittäin hänen naissuhteissaan on kuulemma käynyt niin, että hän on ollut passiivinen osapuoli ja naiset ovat häntä lähestyneet. Tosin nykyisen naissuhteensa tapaamisessa Valtaoja  oli ollut aloitteellinen.
Valtaoja oli istunut ravintolaseurueessa, johon oli kuulunut  kaksi  työstään kiinnostunutta suupatologia. Tähtitieteilijä oli kyllästynyt seuraan ja huomannut, että naapuripöydässä istui hyväpeppuinen blondi  lukemassa kirjaa ja juomassa viskiä. Tähtitieteilijä oli päätellyt, että tuossa nyt varmaan on neljä tähteä neljästä, ja päättänyt tehdä aloitteen.
Valtaoja tuumaa haastattelussa, että rakastumisella ja  tähtitaivaan  rakastamisella  on  yhtäläisyyksiä, vaikkakin hän myöntää, että ” harvalla alkaa heppi  heilua, kun katselee tähtiä tai kaunista maisemaa.”
Viime vuosina sanomalehdistö on epätoivoisesti  laatinut artikkeleita ja uutisia, joita olemme jo edellisenä päivänä lukeneet sähköisistä välineistä, taikka katselleet televisioista. Vasta  vähitellen  on tajuttu se, että heidän onkin laadittava sellaisia uutisia ja artikkeleja, jotka eivät vanhene  vuorokaudessa, jotka ovat tuoreita ja erikoisia ja joita joku  enthuastikko  jopa saattaa leikata talteen. Uutisen pitää edelleen olla uutinen, jota toisilla ei ole. Muuten se on välitystä, jolloin välitetään sitä samaa, mitä muutkin.
Jos Raumalla palaa poroksi pieneläinkrematorio, siinä on uutisaineksia vaikka mihin. Mutta jos jokainen  lööppi kirkuu  samaa hassua asiaa, vitsi menettää merkityksensä ja raumalaisen  lehden on keksittävä jotain aivan muuta asiaa, jolla he erottuvat joukosta.
Pitää tehdä artikkeli elämäntaiteilija Onni Karstenista, uotilalaisen piikatytön ja saksalaisen merimiehen jälkeläisestä, joka  pukeutui aina tummaan pukuun ja pitkään tummaan takkiin ja joka osasi soittaa kulkurinvalssin  viululla niin, että viulu oli  hänen selkänsä takana. Pitää   tehdä kainalojuttu asiaan liittyen ja haastatella vaikkapa Tillmannia, joka sentään ehti Onnin tavata, hänen kanssaan keskustella ja hänen soittoaan kuunnella. Pitäisi tehdä artikkeli Onnista, hänen mesenaatistaan Topista, Valkopäämäkelästä  ja tietenkin Repasta.
Keihäskolmikko ehkä lähtee kultajahtiin tänään. Se ei ole uutinen. Se, että jotain tuomisia olisi Lontoosta, olisi jo uutinen. Mutta varsinainen uutinen olisi se, että joku keihäskolmikon jäsenistä olisi Perussuomalaiset ry:n jäsen.

Päivän kolme suurta teemaa

Ensimmäiseen ette voi vastata, ettekä juurikaan vaikuttaa. Korkeintaan myötäelää.  Vaimo  lähti tekopitäjäänsä visiitille, joten  minä katselin  netistä opetusvideon pätkiä.   En semmoisia, joita te luulette  minun katselleen, vaan  minä tietenkin  katselin tervehenkisenä  You Tube – moolokin kidasta  golf-opetusvideoita.

Parin mielenkiintoisen  pätkän jälkeen meni takapihalle  kokeilemaan rautamailojen  ja reikäpallojen kanssa  oppeja. Ja totta toden vieköön !!!! Rautalyönti aukesi minulle viimein  8 viikon  resuamisen ja takomisen jälkeen . Ainakin  7 palloa kymmenestä ampaisi   kohti  naapuritonttia juuri niin kuin olin aikonutkin.  Kyllä netissä on paljon hyvää ja  hyödyllistä.

Toinen  hyvä ja hyödyllinen  tänään oppimani asia oli se, että kaikki  amerikkalaiset salamurhaajat  Lee Harvey Osvaldin  tavoin ovat käyttäneet itsestään kolmea nimeä, siis kahta etunimeä ja yhtä sukunimeä. Amerikkalaiset ovat sitä mieltä, että  kaikki kolmea nimeä käyttävät ovat potentiaalisia murhamiehiä.  Tyyliin Pekka-Eric Auvinen.

Niinpä.

Kolmas päivän teema onkin  sitten se, että olen itkenyt koko päivän Kawasakin perään. Helsinkiläinen herrasmies on ostamassa  häntä. Laitoin leikilläni ilmoituksen  nettiin, koska aikani ei tahdo enää riittää edes blogin kirjoittamiseen. Pitkään elin uskossa, että  saan edelleen rassata  vanhaa leidiä ensi keväänä ja  seuraavana. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että 14 vuotta kestänyt suhde on päättymässä. Se on kuietnkin pidempi kuin useimmat avioliitot ja ehdottomasti myös säröttömämpi.

Lähden olutseuran kokoukseen. Mukavaa  oloa teillekin

Michael Eitoistanimeä Tillman

Regina makaa viimein sitten rentona kedossa

Paulo Coelho lyttää James Joycen  maanrakoon. Paulo on sitä mieltä, että Joyce vain kikkaili tyylillä ja sai aikaan sekaannusta kirjallisuudessa. Hän sanoo Joycen tehneen helpoista asioista vaikeita. Coelho on sitä mieltä, että päinvastainen tekeminen  on arvokkaampaa ja sitä hän on yrittänyt tehdä.

No, minä olen onnistunut lukemaan vain Pauli Koheloa, suomalaista metsuria. Coelhon  kirjat ovat taas jääneet minulle vieraiksi. Kerta kerran jälkeen  olen epäonnistunut ja joutunut jättämään lukemisen kesken.  Kerran yritin   oikein tosissani. lainasin ALKEMISTIN  cd-versiona ja lähdin ajamaan jonnekin sukujuhliin  satojen kilometrien päähän. Puolen tunnin ajon jälkeen vaimo pyysi, että laittaisin radiosta  tulemaan vaikkapa  Maamiehen tietolaarin. Sellainen kuulemma virkistäisi aamutuimaan ja olisi  ihmiskorvalle Coelhoa  mukavampaa.

Coelhoa paremmin  osasi vaikeista asioista helpolla tavalla kirjoittaa REGINA – lehti, jonka viimeinen numero  ilmestyy elokuussa. Kioskikirjallisuuden  kuningatar ei enää kestänyt internetin ja ajan hammasta. Se menee Pekka Lipposen  seuraksi lukemistojen taivaaseen.

Vain Jerry Cotton selviytyy edelleen pälkähästä  vuosi vuoden perään.

Reginasta minun nuoruudessani ilmeisesti nuoret naiset  etsivät todellisen rakkauden  olemusta ja saivat  esimakua siitä, miltä se sitten tuntuu kun  prinssi karauttaa  puolenpäivän aikaan takatukka hulmuten  talon pihaan ja pussaa tytärtä ensimmäisen kerran  jo ennen ehtooruokaa.

Reginaa sietäisi  tutkia.  Jerry Cottonista on jo tehty väitöskirja. Jouko Raivio kirjoitti aikanaan ison liudan näitä poikainlukemistoja. Sittemmin ne  sikisivät hänelle sekä gradun, että väikkärin. Miksei siis  myös Reginasta voisi väitellä.
Kukahan noita Regina – juttuja kirjoitti ?

Tapasin kerran  yhden  Jerry Cottonin kirjoittajan. Hän sanoi  homman olevan totista työtä. Perjantaina  hän avaa New Yorkin  kartan ja sunnuntaina on tarina kasassa. Markka-aikana  hän sanoi saaneensa  yhden tarinan kirjoittamisesta 800 markka, mikä käytännössä vastasi   keskivertopalkansaajan  10 päivän palkkaa.  Hän ei ollut koskaan käynyt Yhdysvalloissa, puhumattakaan, että olisi käynyt koskaan New Yorkissa Jerry Cottonin  G-mies piirissä. Hän kirjoitti  tarinansa  ilman  Internetin apua, vain Ison Omenan  liikennelaitoksen kartta ja  kaupungin puhelinluettelo apunaan.

Mietin illalla kovasti sitä, ovatko myös Reginan  kirjoittajat kirjoittaneet kaikki hikiset huokaukset, väristykset ja kuumat suudelmat ilman omakohtaista  kokemusta. Ovatko Reginan kirjoittajat olleet 50 – vuotiaita neiti-ihmisiä, joiden rakkauden täyttymys ei  koskaan  tulvinut yli äyräitten ja jotka  ovat joutuneet keräilemään aineistonsa  mielikuvituksesta ja naistenhuoneiden  keskusteluista.