Urheilen, —näyn — olen siis olemassa

by Michael Tillman

Kävin urheiluliikkeessä ostamassa urheiluvälineitä. Jouduin  lähtemään tyhjin toimin  pois. Koko liike oli täynnä urheiluvaatteita. Yhtään moukaria, yhtään  kiekonheiton ” limppua” , eikä yhtään sulkapallomailaa ollut myydä.
Vaatteita oli sitäkin enemmän. Oli vihreää ja oranssia ja sinistä ja  keltaista ja kirkkaan neonväristä. Mutta ei  yhtään  urheiluvälinettä. Descartes olisi saanut  kiimaisen sätkyn  näissä urheiluliikkeissä ja oitis tajunnut, mikä se todella on modernin ihmisen olemassaolon merkki.
Tai, no joo. Peräseinällä oli joku kapinen  sählymaila ja muutamat uimalasit telineessä.
On ehkä nyt sitten takapihalla jälleen  iskettävä  rautakangella nurmikkoon  kaksi reikää ja  iskettävä niihin pystyyn korkeushyppytelineen pystyrimat. Sellaisia rimoja sai ennen ilmaiseksi sahojen ” rimahelveteistä” . Niihin rimoihin oli  helppo iskeä  kahden tuuman nauloista   viiden sentin välein korotukset poikkirimalle. Sahalta sai myös sahanpurua alastulopehmikkeeksi. Lajia saattoi vaihtaa  ” lainaamalla” äidin pyykkinarun  tukiseipään seipääksi.
Ajat ovat muuttuneet huonommiksi. Sahat  vetävät sivurimansa  pelkkahakkuriin ja energiajakeeksi, sahanpurua ei   tontille saa enää mistään  ja pyykinkuivausrummulla ei penttinikuloita enää synny.
Eikä  keski-ikäinen  mies enää pääse liikkumaan huomaamattomasti. Jos nimittäin  minä tässä iässä ja tällä vatsalla  ja  minun elämäntavoillani ryhdyn  harrastamaan  liikuntaa näissä neonvärisissä tamineissa, huomaamattomasti sitä ei pysty tekemään. Kun en ole narsisti, enkä sellaiseksi pyri, niin huomaamattomasti ei liikuntaa näissä uusissa tamineissa pysty harrastamaan kuin suljetuissa  piireissä, suojassa muiden katseilta.
Jos taas  lähdet iltapäiväkävelylle  läpi asuntoalueen kohti  keskustaa, naapurit päättelevät oitis, että lehtori on nyt sitten viimein kärähtänyt ratista ja  suorittaa yhdyskuntapalvelusta  kunnallisen liikuntatoimiston  monistus-juoksupoikana liikuntatoimiston  antamassa  kirkuvan vihreässä virka-asussa 
Minä haluan huomaamattomia ja arkisia  liikuntavaatteita ja asusteita. Minä en halua näyttäytyä. Minussa ei ole mitään katsomista. Minä haluan mennä metsään  vihreänruskeissa maastokuvioiduissa urheiluvetimissä ja tulla sieltä kotiin takapihan kautta  suoraa pesuhuoneeseen. Minä haluan, että urheiluvälineliikkeessä  on  seinällä  miesten keihäitä, seiväshyppyä varten seipäitä,  hyllyissä starttipistooleja, ajanottokelloja, ja teräsmittanauhoja, sekä lattialla kuulamiesten  magnesiumjauhoa 10 kilon säkeissä.
Vaateliikkeissä  olisi sopivaa myydä vaatteita.
Ajatelkaas, jos viinakaupassa olisi  200 neliömetriä täynnä hyllyjä, joissa on  ryyppylaseja ja olutkolpakoita  ja lantrinkia , ja sitten ihan  viinakaupan perällä olisi pari lavaa Koskenkorvaa ja Huttusen  valkkari – tölkkejä ?
Mainokset