Kävin juurillani

by Michael Tillman

Eilen olin Siikaisissa, Suomen villissä lännessä, missä morkoolit soi, hirviä kaatuu ja kansa juopuu, vaikka ei Porissa  valtion kaupassa pääsisi käymäänkään. Oli upea päivä.
Aamulla menomatkalla tapasin Yamaha-miehen aamukahviaikaan. Meillä oli liitto, ei suinkaan Kalajoen hotellissa, niin kuin Huovisen  Sepellä ja Valtterilla, vaan Kauko Juhantalon kaupungissa, siinä, missä  onnistuivat säilyttämään taiteen AMK- yksikön. Juhantalon kaupunki on siinäkin mielessä  uskomaton paikkakunta, että cockerspaniel- silmät asuvat siellä nykyään. No, en tavannut. Sydämeni ei kestäisi kahta kohtaamista viikon sisällä 30 vuoden  hiljaisuuden jälkeen.
Yamaha-miehen kanssa  puhuimme  viime viikkojen asiat, joimme kahvit ja jatkoimme  töittemme ääreen. Päätettiin  ajaa  juhannuksen jälkeen taas läpi Suomen pyörillä, jos vain tanssijalka kestää.
Siikaisissa tapasin pari nuorta opiskelijaa. Tolkun miehiä molemmat. Oli mukava havaita, että vaikka yhteiskunnan päättäjät  hölmöilevät ja kadottavat todellisuudentajunsa,  Suomen nuoriso on se, johon on pakko turvata. Minä ajattelin, että tämmöiset lähtivät 1916 Saksaan oppiin, tämmöiset lähtivät Rauman miesten porukoissa 1939 Summaan. Kyllä tämmöiset nyt 2012 Siikaisissa pärjäävät, vaikka alue vähän rauhatonta ja villiäkin on.
Kävin sitten kukkakaupassa ja ostin kukan isoäidin ja isoäidin äidin haudalle. En osannut ostaa kuin tämmöisenpienen valkoisen,  kun ulkona on hallaa ja kylmää ja rahat riitti vain tähän yhteen . Hautausmaalla oli onneksi pikkuisia lapioita, jollaisella  onnistuin istuttamaan tämän paikoilleen. Kuvassa lukee Helena.Hän on isoäitini äiti. Hän kuoli 4 vuotta ennemmin kuin minä synnyin tuossa alemman kuvan talossa. Synnyin tuon kuusen ja keskimmäisen  omenapuun välissä olevassa huoneessa.
Eikä siihen syntymäpäiväänkään  olen kovin montaa päivää. Olin  nostalgisella päällä, sillä halusin tuosta talosta  semmoisen kuvan, joka kuvaa syntymäpäivääni, omenapuiden ja tuomien kukkimista ja sen sunnuntai-aamun tunnelmaa, kun 05.30 parkaisin ensimmäiset huutoni tuossa maisemassa ja talossa.
Komea on talo. Minä mietin  ajaessani, että onko elämäni ollut semmoinen, että talo ei joudu häpeään. Parin oluen jälkeen  olen vielä kahden vaiheella. Kuka ties asia selviää minulle joskus. Pohdin asiaa. Erityisesti pohdin sitä taas huomenna, kun ajan Joen kaupunkiin juhlimaan uutta ylioppilasta. Semmoinen antaa toivoa suvulle ja kansakunnalle
Advertisements