5454

by Michael Tillman

Muistatte varmaan  vanhan hittibiisin 1960- luvun lopulta.. Zager And Evans – In The Year 2525 oli tähdenlento joka kesti vain yhden  kappaleen verran. Mutta sillä he jäivät  ikuisesti musiikin historiaan.

Otsikon  maaginen luku ei tarkoita   hurjaa tulevaisuuden vuotta, jolloin saastuminen  on saavuttanut  kauhistuttavat mittasuhteet ja ihmisiä  hoivaavat robotit. Otsikon luku tulee siitä, että syntymävuoteni synkkaa älyttömän hyvin nykyiseen, noin  10 tuntia vanhaan golf-tasoitukseni kanssa.

Mistä asiasta taas pientä horjuvaa aasinsiltaa myöten päästään siihen asiaan,  että kun koko elämäni olen pilkannut ja härnännyt golf-pelin  harrastajia, Taivaan Isä viimein päätti  rangaista minua rääväsuisuudestani ja  järjestää asiat jotenkin niin, että  eilen sitten  kauhukseni huomasin olevani pelikokeessa ja lopulta green gardin  omistaja.

Muistakaa aina, että elämässä ei kannata olla liian suurisuinen, jyrkkä ja deletoiva. En ainakaan minä ole tästä lähtien. Asia on nyt kantapään kautta koettu ja kaikki aikaisemmat puheet ovat uuteen valoon joutuneet.

Sen verran varovaiseksi olen nyt tullut, että romanialaisia kerjäläisiä, ALTIA:n mannekiinejä ja pohjalaisia katselen nyt uudella suvaitsevaisella silmällä. Vaarana  nimittäin on se, että ennenmmin taikka myöhemmin Hän, joka asioitamme järjestelee, laittaa minut noihinkin asioihin tutustumaan.

Jos vaara sellaiseen uhkaa, aion ainakin huutaa lujaa FORE !!!, kääntyä poispäin vaarasta, kyykistyä ja suojata päätäni.

Mainokset