Tieliikenteessä kaatuneet

by Michael Tillman

Liikenneministeri Kyllönen on jälleen avannut  mietintämyssynsä sepaluksen ja  uusi ehdotuksenpoikanenhan  sieltä  ulos putkahti. Edelliset tuotokset ovat valitettavasti  vähin äänin menehtyneet. Ei ole  valtakunta  ryhtynyt autoilijoiden  liikkumisia seuraamaan satelliittien avulla, eikä taida kilometrirahoistakaan  tulla mitään valmista.
Tällä kertaa ministeri on  yksinkertaistanut ehdotustaan. Nyt hän ehdottaa  niin tavallista asiaa, että jo on ihme, jollei se mene läpi päätöksenteon rattaissa. Kyllönen ehdottaa, että auto ei käynnisty, ellei turvavyö olen kiinnitetty.
Hyvä ehdotus. Kyllönen pilasi sen kuitenkin  brutaaliudellaan. Hän julkaisi  ehdotuksensa kaatuneitten muistopäivänä. Päivänä, jolloin on totuttu puhumaan kaatuneista  vähän toisessa yhteydessä. Kyllönen  on laskeskellut, että parissa sodassa  kuoli  kaatuneina yhtä paljon, kuin tieliikenteessä  on ehtinyt kuolla 50 vuodessa.
Yhtä hyvin  Kyllönen olisi voinut vaikka väittää, että tieliikenteessä on 50 vuoden aikana  kuollut  vain  neljäs osa siitä määrästä, joka on  nostanut kytkintä suomalaisesta  kommunistisesta   liikkeestä. Taikka  hän olisi voinut sanoa, että tieliikenteessä  on kuollut 50 vuodessa  vain puolet siitä määrästä, joka  yhtenä vuonan, 1971, lähti Ruotsiin töihin asentamaan Saabille ja Volvolle turvavöitä.
Kyllönen saisi opetella tyylikkyyttä ja tapoja. Hän voi vapaasti tulevaisuudessakin tehdä näitä enemmän taikka vähemmän hyviä ehdotuksiaan, mutta joku roti niissä kuitenkin pitää olla. Laskeskelin, että jos hallitus istuu täyden  toimikauden ja Kyllönen  on mukana  loppuun asti, hän ehtii sorvata  noin tusinan verran  kummallisia ehdotuksia, joista kyllä riittää hupia, mutta  joista tuskin tulee yhtään mitään.
Mainokset