Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: Touko, 2012

5454

Muistatte varmaan  vanhan hittibiisin 1960- luvun lopulta.. Zager And Evans – In The Year 2525 oli tähdenlento joka kesti vain yhden  kappaleen verran. Mutta sillä he jäivät  ikuisesti musiikin historiaan.

Otsikon  maaginen luku ei tarkoita   hurjaa tulevaisuuden vuotta, jolloin saastuminen  on saavuttanut  kauhistuttavat mittasuhteet ja ihmisiä  hoivaavat robotit. Otsikon luku tulee siitä, että syntymävuoteni synkkaa älyttömän hyvin nykyiseen, noin  10 tuntia vanhaan golf-tasoitukseni kanssa.

Mistä asiasta taas pientä horjuvaa aasinsiltaa myöten päästään siihen asiaan,  että kun koko elämäni olen pilkannut ja härnännyt golf-pelin  harrastajia, Taivaan Isä viimein päätti  rangaista minua rääväsuisuudestani ja  järjestää asiat jotenkin niin, että  eilen sitten  kauhukseni huomasin olevani pelikokeessa ja lopulta green gardin  omistaja.

Muistakaa aina, että elämässä ei kannata olla liian suurisuinen, jyrkkä ja deletoiva. En ainakaan minä ole tästä lähtien. Asia on nyt kantapään kautta koettu ja kaikki aikaisemmat puheet ovat uuteen valoon joutuneet.

Sen verran varovaiseksi olen nyt tullut, että romanialaisia kerjäläisiä, ALTIA:n mannekiinejä ja pohjalaisia katselen nyt uudella suvaitsevaisella silmällä. Vaarana  nimittäin on se, että ennenmmin taikka myöhemmin Hän, joka asioitamme järjestelee, laittaa minut noihinkin asioihin tutustumaan.

Jos vaara sellaiseen uhkaa, aion ainakin huutaa lujaa FORE !!!, kääntyä poispäin vaarasta, kyykistyä ja suojata päätäni.

Olen kiireinen

Kirjoittamista olisi paljon, mutta aikaa on niin vähän. Olen ilmeisesti lähestymässä eläkeikää. Millään en  ehdi  tehdä kaikkea sitä, joka pitäisi, tai jota huvittaisi tehdä. Elämäni ei ole tällä hetkellä erityisen hidasta ja  ekologista. Sitä vastoin se on hyvin maanista ja hektistä. Se harmittaa minua. Tämän ikäisen miehen  elämän ei pitäisi olla bi- polaarista.
Tästä juhannukseen olen tien päällä niin, että ennen juhannusaattoa pidän 2 toimistopäivää. Se merkitsee tietenkin sitä, että blogi päivittyy satunnaisesti ja  huonoilla  jutuilla. Kuljen tummien nomandien  lailla pitkin teitä ja yritän löytää järkeä elämään ja työhön. Olen tien päällä aamut, päivät, illat ja  joskus yötkin.

Joudun jossain määrin kulkemaan pitkin ja poikin Pohjanmaata, mikä asia saattaa vaikuttaa kirjoituksiini. En pyytele anteeksi sitä vaikutusta. Vastavuoroisesti pääsen Ylä-Savoon, Keski-Suomeen, Hämeeseen, Varsinais-Suomeen ja tietenkin Satakuntaan. Semmoinen pitää miehen järjissään.

Tänään muuten minua illalla kehuttiin työssäni. Se tuntui hyvältä ja mukavalta. Olisin kernaasti halunnut tuntea  sellaisia tunteita useamminkin.
Työ, josta minua kehuttiin, oli sangen yksinkertainen. Illalla piti lapioida hiekkamontusta pari kourallista hiekkaa ylös nurmikolle ja samalla kertaa saada hiekkamonttuun jemmattu pieni valkoinen pallo myös nurmikolle. Kun se hiekka ja se pallo sieltä nousivat ylös, olin itseäni täynnä ja melkoisen tyytyväinen. Vaikkakin hämilläni, sillä agraariyhteiskunnassa  tuommoisesta  työstä ei minun nuoruudessani olisi  juuri mitään  hymistelyä seurannut. Yhtä kaikki, kun minua kehuttiin, meinasin revetä hyvästä olosta.

Olen eksynyt juuriltani näköjään lopullisesti ja peruuttamattomasti.

Elämän valttikortit

Tämä on  taas näitä päiviä.
Prince Al-Waleed Bin Talal Al-Saud lähetti postia ja halusi apua rahojensa sijoitteluun. Sitten korjasin etätyönä  puhelimessa Oulussa majaa pitävän 370 000 km ajetun  1993 vuosimallin Opel Astran. Päivän päätteeksi sitten  kauppakeskuksessa asteli vastaan ihana, upea, cockerspaniel- silmät omistava nuoruuden rakastettu vuodelta 1978.  Hän, jonka antama Ruska-sarjan kuppi on edelleen  astiakaapissa ja erityistilannekäytössä.
Kolmenkymmenen neljän vuoden  jälkeen  pumppuni reagoi edelleen totutusti ja järkeni sammalsi. Olin tutkivinani muina miehinä kirjaosastolla Method Putkiston laihdutusopusta  ja toivoin, että kirjan paino riittäisi peittämään käsieni vapinan.
Cockerspaniel – silmät kulkivat ohitse ja minä annoin niiden mennä. Parempi niin. Parempi olla huutelematta. Kukaties hän on juuri eronnut miehestään. Kukaties hänen lapsensa on maailmalla. Kukaties helvetti olisi jälleen päässyt  valloilleen ja  minä ryhtynyt pesemään kainaloitani ja käyttämään  parfyymiä päivittäin. Parempi tehdä puutarhatöitä hiljaisuudessa ja kerätä  pisteitä.
Pitäisi muuten olla yleinen  liputuspäivä, jonka  nimenä ei suinkaan olisi kaatuneitten päivä, vaan Entisten rakastettujen päivä. Silloin saisi liputtaa ja aviopuoliso voisi liputtaa ja jokaisellahan lopulta on olemassa joku entinen rakastettu, joten se, joka mustasukkaiseksi tulee, voisi yhtä hyvin julistautua pönttöpääksi.
Erityisen rakastuneet ja mustasukkaisuudesta kärsivät voisivat tietenkin naulata lipun puiseen lipputankoon kattohuopanauloilla kiinni,  kammeta sen pystyyn,  taikka  kiinnittää lasikuituiseen tankoon  lipun jeesusteipillä ja katkoa lipputangonnarut  huuthelkkariin.
Kun kerran maailman typerin ohjelma, Entisten nuorten  sävellahjakin on olemassa. 
Lipun voisi nostaa ainakin salkoon selvin päin. Suurin osa ENS – ohjelmaan  soittajista on syrjäytyneitä sössöttäjiä, joiden  promilleja ei pysty arvioimaan ilmoittautumisen yhteydessä ja sitten kun soitto tulee radiosta, soittajalla on jo  nupit kaakossa ja pelti kiinni. Monesti kuitenkin yritetään muistella  Lissua, Reiskaa ja Kaarinaa.
Yleinen Entisten  rakastettujen  liputuspäivä ratkaisisi monta ongelmaan. Moni Eero Aveenin  kuuntelija  kiskaisi  lipun salkoon ja laittaisi  soittimen suuremmalle.

Hyvinkää

Tietämyksemme yksilön käyttäytymisen perusteista on osoittautunut  aikaisemminkin hataraksi ja  osittain  vähäiseksi. Tämä aamu ei juurikaan tuonut asiaan lisävalaistusta. Kykymme tieteellisesti analysoida ihmisen ja  hänen ympärillään olevan yhteiskunnnan  toimintaa  on edelleen  ohutta ja siitä puuttuu positivistinen mahdollisuus aidosti vaikuttaa yhteiskunnan  päätöksentekoon.

Arkiajattelusta eri muodoissa sitä vastoin saamme nauttia  lähiviikkoina runsain määrin. Sitä on jokaisen helppo harrastaa.

Jään mielenkiinnolla odottamaan  niitä mielipiteitä, joita paikalle kiiruhtaneet poliitikot ja silmäätekevät tulevat lähitunteina antamaan. Nuorten pahoinvoinnista ja syrjäytymisestä olen saarnannut jo viisi vuotta. Minä en enää jaksa toistaa itseäni. Olen vanha mies ja viime yönä vanheni  paljon lisää

Hyvin menee

Istutin tänään pähkinöitä keskisuomalaiseen multaan. Istutin mummolan pihasta tuotuja pähkinöitä. Istutin Karjalan kannaksen tunnelmia ja toivoin, että mummolan  lämpö ja tunne siirtyisi Kannaksen kesästä 1939 tänne minun kesääni.
Jos niistä joku itää ja versoaa,  annan  heränneet taimet lapsille. Toivon mukaan elämä hellii heitä sen verran, että palanen maata löytyy heidän käyttöönsä  jokaisessa sukupolvessa.
Ei niitä syödä voi, vaikka hölmökin huomaa ne oitis pähkinöiksi.
Istuttaminen  perustuu tunteeseen ja  ajatukseen, että kuten ihminen tekee itsensä kuolemattomaksi jakamalla  geenejään jälkeläisilleen, niin kasvikin tuo muutamia atomeja, molekyylejä ja rengashiilivetyjä  mukanaan Karjalan Kannakselta. Ja jos jälkipolvet semmoisen pähkinäpensaan juurella perjantaioluensa tunteella juovat, aikaisempien sukupolvien vainajat kepeissä mullissa sitten tulevaisuudessa makaavat.
Nyt tämä taas karkaa lapasesta.
Se taas johtuu siitä, että jo kuukauden ajan olen joutunut kirjoittamaan vähän säädellysti. Niinpä olen  kirjoitellut puuta heinää ja muistellut  sitä kevättä, jolloin tempaisin lukiossa kolme nelosta ja jäin luokalleni.
Silloin  ajattelin, että  maailmaloppu, häpeän kliimaksi ja  neekerinsuukkojen  makeuden huipentuma on sitten siinä. Selvisin  kuitenkin hengissä ja kävin lukion neljässä vuodessa. Myöhemmin olen huomannut, että olin vain aikaani edellä; nyt kaikki viisaat ja älykkään käyvät lukion  pätkissä ja pitkän kaavan kautta.
Silti, kaiken onnen ja huuman keskellä voin vakuuttaa, että en lähde katsomaan Kannakselle kotimultia.  Äitini sanoin  totean: Pitäkää, kun veittekin. Minulla on pähkinät ja siinä on kyllin. Toivottavasti niistä pari edes itää ja versoaa.

Vanha Leidi on kotona taas !

Eilen vielä vannoin, että hylkään hänet tuntemattomiin käsiin ja sutenöörin  elkein rahastan  sitä niljakasta ostajaa, joka suostuu hänet viemään tallien pimentoihin rassattavaksi..

Äsken  taas ratsastin  Leidin kotiin ja nyt en enää osaa sanoa. Nyt en enää pysty sanomaan, kykenenkö hänestä koskaan luopumaan. Ehkä  soitan illalla  sitä tangoa, jossa nainen vie järjen ja tekee orjaksi. Tai sitten luen Sinuhesta  ne valitut pätkät, joissa Nefernefernefer höynäyttää nuorta miestä kunnolla.

Jotain on joka tapauksessa  tehtävä, sillä muutoin  olen pääsemättömissä ja koko kesä kuluu taas maantienpäällä turhanaikuisessa  platonisessa rakkaussuhteessa tähän kaunottareen.

Ehkä odotan vielä 2 vuotta ja  myyn hänet jonnekin museoprätkien  vanhainkotiin, jossa hän saa liehakoida  Jawojen, Arieleiden ja Pannonioiden kanssa  mielinmäärin ja  kertoilla hurjia tarinoita  nuoruudestaan. Olen aivan varma, että tämä Lady uskottelee olevansa juuri se 900 GPZ, joka Top Cun  elokuvassa pääsi  Tom Cruisen  jalkojen väliin.

Tahmea olo

Mistä tietää, että sinulla on tahmea olo? No, siitä tietenkin, että olo on kuin osuuskaupanhoitajalla  viikko ennen inventaariota.
En tiedä,  kumpaa osuustoiminta  liikettä tuossa tarkoitetaan. Rauman seudulla luultavasti tarkoitettiin E- osuusliikkeen hoitajia, jotka vaihtuivat vähän useammin kuin osuuskaupanhoitajat.
Osuuskaupan hoitaja on kadonnut ammatti. Se  kyyhöttää ammattien kaatopaikalla  linja-auton rahastajien, kuorma-auton apumiesten, sekatyömiesten ja höyryveturiasentajien  kanssa. Ne pitävät  pientä kynsitulta, semmoista, kun tarvitaan  sissiretkellä vihollisen selustassa, taikka pontikkapannun alla,  ja ne juttelevat hiljaisella äänelle menneistä ammattiensa kulta-ajoista.
Mikä saa sitten minut tahmealle päälle. No, se, kun  Joen kaupungissa ei ollut säädyllistä hotellihuonetta  enää oikein säädylliseen hintaan muualla kuin Cumuluksessa. Kun agraariyhteisön  kasvatti kellistää päänsä työväenhenkiseen osuustoimintahotelliin, uni ei tule ja mieltä rassaa se, mihinkähän nämä  huonerahat nyt menevät. Ne näköjään menevät Restell – yhtiölle. Pahaa pelkään kuitenkin, että sen takana on joku Pasilan työväenyhdistys.
Kimmeliin en mene. Se  on  kesäkuun alun viikonloppuna täynnä  kuohuviinistä ja valkoisesta lakista riehaantuneita  abituuruksia. Siellä  melskataan  hotellin käytävillä aamu kuuteen. Minulla on asiasta ensikäden tietoa.
Tahmeaksi saa miehen myös sellainen tilanne, jossa tapaat junan  ravintolavaunussa Suomen viimeisemmän höyryveturiasentajan, ja tämä lähtee omasta vaunustaan kesken oluen  noutamaan  20 cm paksua nippua  väripostikortti- valokuvia,  joissa jokaisessa kuvassa on joku  höyrykoneen osa, luisti, mäntä taikka tulistin. Kun sitä pinkkaa katsot ja kommentoit Kiteeltä Kouvolaan, olosi on tahmea.
Ajoin muuten tänään polkupyörällä 7 kilometriä. Siinä katoaa tahmeus ja tönkkö olo. En tohtinut ajaa enempää, etten tulisi ylikuntoon ja aivan riehaantuisi  ja kadottaisi samalla  kirjoittamisen intoa. Liika urheileminen tekee kielestä tankkaavaa ja köyhää. Ammattiurheilijan  teksti on tässä mielessä  kielen ekologisen kehityksen kliimaksi.
En ole  Mortti
enkä Vertti
vaan ystävänne Pertti
Näyte on painija Pertti Ukkolan  runo vuosikymmenten takaa. Huomaatte  siitä, että junttaa ja puoli -lindeeniä  on paljon  kelattu harjoituksissa.
Kauhistuttaa se, että tätä  kirjoitusta ei nyt saa säädyllisesti lopetettua  mitenkään, sillä pyöräilyn aikaan saamat amfetamiini- hormonit saavat minut  suoltamaan tätä tajunnan virtaa aamuun asti, ennen nyt lopeta.

Toukokuu räjäyttää miehen sielun oksalle kirjosiepon ihmeteltäväksi

Naamakirjan  pörssikurssi on kohtuullisesti laskenut sen jälkeen kun  listautumisanti avattiin. Yleensä allekirjoittanut on mukana aina, kun jonkun  pörssiyhtiön  kurssi syöksyy. Minun  omistajuuteni on varma tie tuhoon.
Tässä tapauksessa on kuitenkin käymässä niin, että  en ole ko. laitokseen rahojani laittanut, enkä naamaani antanut. Silti kurssi näyttää syöksyvän. Elämme  kummallisia aikoja.
Ystävä houkutteli juuri äsken puhelimessa minua Golf – kurssille. Hän tietää, että autotallissa  on setti rautaa tyhjänpanttina. Yritin olla ympäripyöreä. Kawasaki on  vielä talvisäilytyksessä, pihatyöt kesken ja yksiäkään  golf-housuja  ei ole  vaatekaapissa. Parittomia hanskoja kylläkin  löytyisi. Vapaa-aikaa saattaa kyllä löytyä lähitulevaisuudessa kovastikin. Ja  kattohuopanauloja voisi iskeä läpi  kesäkenkien. Silti minua pelottaa. Uuden harrastuksen aloittaminen tässä iässä on vastenmielistä. Tässä iässä lopetetaan  vanhoja harrastuksia, kuunnellaan  YLE PUHE- kanavan ohjelmia  ja tehdään ET- lehden ristikoita.
Näin tänään apteekissa tutun ihmisen. Yhteiskunnan tukipylvään . Hän  näytti kummalliselta ja hän oli pukeutunut kummalliseksi. Kovasti minä ihmettelin muuttunutta habitusta ja olomuotoa. Minulle tuli mieleen, että hän se vasta oli hankkinut itselleen uuden  ja ihmeellisen harrastuksen. Ei kovin terveellisen,  eikä kovin elitistisen, mutta harrastuksen kuitenkin. Sen verran tulin kateelliseksi, että napsautin äsken oluen auki. Ja mietin Jaakko Tepon  kuplettien sanoja
Kawasaki on siis talvisäilytyksessä. Hän on 28 v, ja se tietenkin naispuoliselle fantasiaolennolle, moottoripyörälle, on kypsä ja kiihkeä ikä, jossa hän mieluusti olisi maantien päällä. Ehkä haen hänet, ehkä annan olla  vielä säilytyksessä.
Eilen kävin katsomassa harjoittelija-neitokaista, jolla on Y- kirjaimella alkava 600 kuutioinen.  Sellainen ei harjoittelunvalvonta- käynnistä tee erityisen ammatillista. Sellainen  saattaa  koko keskustelun johdattaa pois ammatillisista asioista. Mutta joka tapauksessa, minulla on nuoren opiskelijattaren kanssa yhteinen harrastus ja kun se ei ole kaljoittelu, niin asia on merkittävä.
Mutta asiaan. Söin lounasta tänään kuuluisan näytelmäkirjailijan, näyttelijän, ohjaajan ja kulttuuripersoonan seurassa. Hän tosin istui eri pöydässä, eikä hän tunne minua, mutta minä kyllä tunnen hänet. Se riittänee. Hän oli massiivinen mies, jolla oli punaiset kengät, punaiset housut ja punainen tunika. Minä suorastaan tunsin, miten  kirjallinen  ethos leikitellen  pomppi yli salaattipöydän, yli kotikaljan ja yli jauhelihakeitto-astian  hänen pöydästään  minun ylleni.
Eli minulla on ollut helvetillinen päivä ja vähempikin uho meinaan riittäisi. Kokemusmaailmaa  tulee nyt silmät ja suut täyteen. Tässä todella toivoo, että kohta  tulisi klo  22 ja pääsisi unen  huomaan. Uuno Kailasta pikku pätkä iltalukemiseksi ja sitten rauhallisin mielin miettimään sängyn hikiseen syliin,  mitä kivaa huomenna on tiedossa.
Nämä toukokuun  päivät voittavat jo kohta Sillanpään elokuun.

Tieliikenteessä kaatuneet

Liikenneministeri Kyllönen on jälleen avannut  mietintämyssynsä sepaluksen ja  uusi ehdotuksenpoikanenhan  sieltä  ulos putkahti. Edelliset tuotokset ovat valitettavasti  vähin äänin menehtyneet. Ei ole  valtakunta  ryhtynyt autoilijoiden  liikkumisia seuraamaan satelliittien avulla, eikä taida kilometrirahoistakaan  tulla mitään valmista.
Tällä kertaa ministeri on  yksinkertaistanut ehdotustaan. Nyt hän ehdottaa  niin tavallista asiaa, että jo on ihme, jollei se mene läpi päätöksenteon rattaissa. Kyllönen ehdottaa, että auto ei käynnisty, ellei turvavyö olen kiinnitetty.
Hyvä ehdotus. Kyllönen pilasi sen kuitenkin  brutaaliudellaan. Hän julkaisi  ehdotuksensa kaatuneitten muistopäivänä. Päivänä, jolloin on totuttu puhumaan kaatuneista  vähän toisessa yhteydessä. Kyllönen  on laskeskellut, että parissa sodassa  kuoli  kaatuneina yhtä paljon, kuin tieliikenteessä  on ehtinyt kuolla 50 vuodessa.
Yhtä hyvin  Kyllönen olisi voinut vaikka väittää, että tieliikenteessä on 50 vuoden aikana  kuollut  vain  neljäs osa siitä määrästä, joka on  nostanut kytkintä suomalaisesta  kommunistisesta   liikkeestä. Taikka  hän olisi voinut sanoa, että tieliikenteessä  on kuollut 50 vuodessa  vain puolet siitä määrästä, joka  yhtenä vuonan, 1971, lähti Ruotsiin töihin asentamaan Saabille ja Volvolle turvavöitä.
Kyllönen saisi opetella tyylikkyyttä ja tapoja. Hän voi vapaasti tulevaisuudessakin tehdä näitä enemmän taikka vähemmän hyviä ehdotuksiaan, mutta joku roti niissä kuitenkin pitää olla. Laskeskelin, että jos hallitus istuu täyden  toimikauden ja Kyllönen  on mukana  loppuun asti, hän ehtii sorvata  noin tusinan verran  kummallisia ehdotuksia, joista kyllä riittää hupia, mutta  joista tuskin tulee yhtään mitään.

Epätoivo 1



urheiluvälinevarastoon on murtauduttu
ovi  murrettu auki
viety  kymmenen pesäpallomailaa
Karhuja
poliisi epäilee pohjalaisia