Tentin jälkeinen tyhjyys
by Michael Tillman
Eilen tentissä kyseltiin paljon ja kaikenlaista. Kysymyksiä oli siroteltu suomalaisen yhteiskunnan murros -kehityksen ympärille niin huolimattomasti, että minä kykenin hämmentämään kokemusmaailmallani ja summittaisella lukemisellani tentaattoria kaikissa neljässä kysymyksessä. Ajan ja ranteeni säästämiseksi tiivistin kuitenkin 700 sivua tenttikirjallisuutta 12 konseptiarkki-sivuun.
Pari sammakkoa sinne laitoin muun tekstin lomaan, jotta tentin lukija huomaa minun asioita ajatelleen.
Pääsääntöisesti nyt on kuitenkin mukava ja voipunut olo. Tenttikirjojen palautus kirjastoon on jotensakin riemullinen hetki. Samanlainen, mitä oli aikoinaan 1975 valtion poikaleirillä, kun saattoi luovuttaa rytkyt varusvarastolle. Sillä erotuksella tietenkin, että parin päivän päästä sitä taas on ilmoittautumassa johonkin ja metsästämässä uusia orjakahleita itselleen. Voi kuitenkin hyvin olla niin, että yritän nyt pitää vähän lomaa opiskelusta ja keskittyä kirjoittamiseen ja kirjailijaelämään. Vaikka mitään julkaistua ei vielä olekaan ansiolistalla, ajattelin ryhtyä ainakin viettämään kirjailijaelämää, eli anomaan apurahoja, kiertelemään taidenäyttelyjä, juomalla sekä omat, että mesenaatin varat ja tekemällä takapihalle ITE- taidetta traktorinrenkaasta ja autotallin sisällöstä.
Minulla on jo traktorin takarengas takapihalla. Monet blogin lukijoista voivat asian todistaa. Suuri musta kuminen möhkäle on kiinnostanut naapureita suunnattomasti viime viikot. Toistaiseksi kukaan ei ole uskaltanut lähestyä minua ja kysyä asioista.
Autotalli asia on myös hoidossa. Se on jälleen talven aikana synnyttänyt neitseellisesti tyhjästä valtavan paljon romua ja tavaraa, jotka kaikki sopivat ITE- taiteiluun mitä parhaiten. Siivosin tosin sen autotallin viime kesänä putipuhtaaksi, joten syksyllä ja talvella olin pelokkaalla mielellä. Olin epävarma siitä, tapahtuisiko taas sama neitseellinen lisääntyminen tänäkin talvena.
Pääsiäisen aikana , kun kotona oli paljon perhettä käymässä, kurkistimme varovasti autotalliin. Tiedätte tämän tyylin. Se on tuttua eläinpuistoista, joissa pihistetään ja jännitetään jääkarhunpennun syntymää. Minäkin aion ensi talveksi asentaa pienen vakoilukameran autotallin ja varaston väliseinään poraamaani reikään. Meinaan ensi talvena seurata tarkasti autotalliromun neitseellistä syntymää. Nyt pääsiäisenä saatoimme oven raosta kurkkaamalla ainoastaan todistaa riemullisen tapahtuman tapahtuneen.
Taiteiluun on jo ensi viikolla hyvää aikaa. Perheen siivous – ja sisustustoimien vastaava esimies lähtee kaupunkilomalle Eurooppaan, joten organisaatio jää tiistaina kokonaan taiteellisten voimien ja taiteilijaelämän armoille. Nyt viikonloppuna aion kerätä voimia koitosta varten.
Jos prosessi ei etene toivotusti ja hallitusti, haen rautakaupasta multaa kymmenen säkkiä ja täytän kyljellään olevan renkaan sillä. Sitten istutan näin syntyneeseen kukkapenkkiin orvokkeja toukokuun lopussa. Idea on ehkä vähän kulunut, mutta taiteellinen. Taiteen lailla tämäkin teko saattaa poikia tiukkaa keskustelua, kovia vastaväitteitä ja suurten mielipide-erojen kautta kasvamista uuteen tietoisuuteen.
Olen jo oppinut kurkistamaan vastaantulevia(kuv) muuntajia sillä mielellä, että mahtaisivatko ne löytyä näiden blogien kuvista. Nyt tuo mietintämyssyn käyttö siirtyy myös itsestääntäyttyvien varastojen ja autotallien joukkoon sekä erilaisiin vetureihin ja muihin moottorilla käyviin äänekkäisiin esineisiin. Puhumattakaan siitä tietynsuuntaisesta ymmärryksestä, joka näyttää kohdistuvan perhe-elämän perusmekanismeihin.Logiikkani sanoo, että kirjoittaja on mies. Tässäkin taloudessa asuu yksi tuollainen ja se en ole minä.
Miehen ymmärtäminen on pitkällinen prosessi. Naiset joutuvat sillä tiellä kohtaamaan monen sorttista kummallisuutta ja ja joskus jopa vaiketta.Häveliäisyyteni on estänyt minua paljastamasta kaikkea. Muuntajat ja veturit ovat vain pintaraapaisu kummallisen egoni sisikuntaan.