Ravintola Kosmoksen suuri yksinäinen

by Michael Tillman

Kirjailija Wahlroos on julkaissut  kirjan. Toivottavasti kirja myy  kunnolla, sillä  maassamme  kirjailijoille tilitetyt tekijäpalkkiot ovat tunnetusti vaatimattomia ja moni kirjailija  joutuukin anomaan apurahoja ja  luennoimaan kansalaisopistojen  kynäilypiireissä nimellistä korvausta ja  korvapuusti – kahvia vastaan. Minä  ajattelen niin, että  ruotsinkielisen sivistyssektorin  sisällä on paljon äveriäitä säätiöitä, joilta Nalle voi anoa  lisuketta  tekijänpalkkioille.
Siisti solmio ja  taskunenäliina hänellä ainakin  oli television kuvassa, joten  siinä mielessä hän poikkesi  edukseen normaalista samettipikkutakki- sananikkarista.
Kirjailijaliiton kyselyn perusteella  suomalaiset kirjailijat ansaitsevat keskimäärin 2000 euroa vuodessa tekijän – ja  julkaisupalkkioina. Moni muukin joutuu  näin ollen tekemään firapelihommia, jotta  koko vuoden  eläisi ja  terveenä pysyisi ja  uusia keksittyjä juttuja jaksaisi sepitellä iloksemme.
Jäämme mielenkiinnolla odottamaan Wahlroosin toista kirjaa ja sitä, hakeeko hän Kirjailijaliiton jäsenyyttä ja lukeeko  Kirjailijaliitto nämä Wahlroosin  teokset  fiktiivisiksi kaunokirjallisuuden  helmiksi, vai tietokirjoiksi. Suomen tietokirjailijat hyväksyvät jäsenekseen jo yhden kirjan kirjoittajan.
Wahlroosin kannattaisi kuitenkin ehdottomasti anoa jäsenyyttä tuolle sepitteelliselle puolelle. Siellä on sisällä viimein myös monesti  yrittänyt Kata Kärkkäinen, nykyistä nimeä en nyt tähän hätään muista. Siellä Wahlroos voisi hioa sanan säiläänsä muiden kirjailijoiden kanssa ja kukaties  sieltä aukeisi hänelle  muitakin lisätienestejä.

Täytyy kuitenkin etukäteen vähän Wahlroosia  varoittaa siitä, että sisäänpääsy miehelle voi olla vaikeampaa. Juha Vuorinen on  julkaissut paljon kirjoja ja niitä on painettu  ja myyty Suomessa yli miljoona kappaletta, mutta eipä vain ole miehelle auenneet Kirjailijaliiton ovet. Kosmoksessa Juha joutuu istumaan yksinään omassa pöydässään kun oikeat kirjailijat  juttelevat  tulevista juonikuvioista  omissa pöydissään. Näin voi käydä Wahlroosillekin.