Seppo Taalasmaa tuuraa Jeesusta

Minua paremmin ajan hermoilla  olevat ovat minulle  kertoneet, että suositussa  televisiosarjassa ” Salatut Elämät” Seppo Taalasmaa tekee  Jeesukset ja kuolee  pitkänäperjantaina, jotta  sarja ja koko ihmiskunta pelastuisi.

Voi tietenkin olla, että Seppo Herää esikuvansa tavoin kolmantena päivänä  ja jatkaa sitä työtään, jota hän on  tehnyt sarjassa. Mitä se sitten lieneekin.

En ole katsonut koskaan yhtään jaksoa ko. ohjelmaa, mutta tunnen joitakin  akateemisen koulutuksen saaneita, jotka  eivät voi  ko. ajankohtana etääntyä vastaanottimen äärestä juuri jääkaappia  kauemmaksi. Sellainen ei ole juurikaan lisännyt uskoani akateemiseen koulutukseen.

Kyseinen Sepon kuolema  ei myöskään lisää luottamustani ja uskoani ko. tv- kanavan tuotantoon. Jo nyt olen ottanut tavakseni jakaa  ihmiset sen kanavan  aamu-uutisten katsojiin ja  sitten  muihin ihmisiin, joiden kanssa voisin  ehkä joskus yhdessä  kimpassa ostaa  liput Porin Jatsiin.

Pääsiäisen harras tunnelma estää minua kayttämästä vahvempaa kieltä.