Edunvalvontaa

by Michael Tillman

Kaupanalan työntekijäjärjestö PAM on pamauttanut pöytään julmat uhkauksensa. Varastomiesten  TES on avattava mikäli kauppoihin päästetään nuoria kesätöihin ja  sitä varten tehdään nuoria koskeva sopimus. Se on oikein. Olen samaa mieltä. Ehdottomasti
Miksi ihmeessä keskenkasvuisille  riiviöille   pitäisi  mitään sopimusta aikaan  saada ? Heidän paikkansa  on kotona  Playstationin vieressä. Heidän paikkansa on kotona vanhempien  valvovan silmän  alla. Heidän paikkansa on  urheilukentillä ja ostoskeskuksien  liepeillä.
AY-toiminta on niin vakava asia, että  lasten sotkeminen siihen on  vastuutonta. Työntekokin  pitäisi olla nuoren kohdalla olla leikinomaista  touhua, jonka vastikkeeksi nuori saa  firman lippalakin  ja sopivan määrän  taskurahaa.
Lasten ja nuorten osallistuminen  työntekoon  tulee ajankohtaiseksi vasta sitten kun kaikki koulut on käyty. Heidän osallistumisensa AY- toimintaan tulee taas  ajankohtaiseksi siinä vaiheessa kun he eivät enää ole lapsia,  eli heidän omat vanhempansa ovat kirkkomullan alla.
Siinä vaiheessa lapset ovat  kypsiä siirtymään AY-liikkeen huomaan. Koululaitos, kaduilla maleksinta ja Nintendo-pelit  ovat valmentaneet heistä kovia kimmoja ja kundeja. Sellaisena  he vasta ovat AY-liikkeen  aidosti käytettävissä olevia jäseniä, jotka saattavat edetä ihan  liittojen pääkonttoreihin asti.
Advertisements