Pohdiskelua

by Michael Tillman

Erkkolainen  on  oivaltanut  sen, minkä lukijat  ovat huomanneet jo kauan sitten; kun mustalla tussilla  suttaa osan sanomalehtitekstistä  peittoon, jäljelle jää kivaa ja mukavaa ja oivaltavaa luettavaa.
Tällä kertaa kyse on  sanomalehtirunoudesta, ja tuo edellinen  oli tietenkin  pahansuopaa vitsiä. Sanomalehtirunous on kaunista ja oivaltavaa tekstin uusiokäyttöä. Kaikki taide uusiutuu ja aukoo  tietä meidän tavallisten tallaajien  ajatuksille.
Erkkolainen  on asiasta julistanut oikein kilpailun. Asiasta on myös juttua lehdenkulttuurisivuilla ja verkossa näyttää olevan myös asiaan  liittyvä blogi. Minä tervehdin  ilolla kaikkea uutta ja  mullistavaa, on sitten kyse  työstä, harrastuksista taikka taiteesta. Uuden ja  merkillisen avulla voi erottautua. Ja juuri erottautuminen on  postmodernin ihmisen yksi  perusjuttu, jos on uskominen ranskalaista  sosiologia Pierre Bourdieuta, ja miksei olisi uskominen, sillä hän on edelleen hyvässä huudossa ja maineessa, vaikka ehti jo kuolla.
Ihminen  haluaa erottautua, saada merkityksen elämälleen ja hyvityksen kärsimyksilleen.
Eilen  nuori  aliupseerioppilas  käveli pihalle juuri samaan aikaan, kun olin nostamassa  lipputankoon  puoliaaltodipolia. Hän keräsi rahaa sotaveteraaneille. Lähdin  sisältä hakemaan rahaa, sillä meidän pihalta  tämän  keräyksen kerääjiä ei ole  koskaan häädetty pois. Vilkaisin kumminkin  listaa sen verran, että näin, ” mitä oli  laitettu”.
Meinasin laittaa enemmän, sillä  olin hövelillä tuulella ja asia on hyvä. Ajattelin erottautua  muista asuntoalueen ihmisistä. Tulin kuitenkin  sisällä nuukaksi ja laumasieluiseksi ja palasin postmodernista takaisin  modernin yhteiskunnan tasapäiseen joukkoon. Annoin sen, mitä muutkin.
Kirkon penkissä usein huomaa sen, että kun omat viisisenttiset kilahtavat kolehtipussin pohjalla ilkeästi, niin toisten antamat lahjat eivät ollenkaan kilahda.
Ja tästä sitten päästään itse aiheeseen. Hiljainen viikko alkaa huomenna sillä, että laumoittain pakanallisia  trulleja ja kelttiläisen  Easter jumalattaren pikkupapittaria  kiertää talosta taloon  kerjäämässä suklaamunia taikka rahaa. Usein on  oltu silloin matkoilla. Nyt kuitenkin on flunssaa, joten on ehkä erottauduttava jollakin muulla tavalla. Vaikkapa ovikellon patterin poisottamisella.
Tai taidanpa siltikin käydä suklaamunia ostamassa  osuustoimintaliikkeestä. Sitten taidan monistaa sosiologian luennoistani  sen power-pointin, jossa  selostan  sitä sekametelisoppaa, joka on syntynyt ortodoksisen virpomisperinteen, pohjalaisen pakanaperinteen ja Harry Potterin pohjalta. Kun kirjoitan ja muotoilen sen  kunnon ”traktaatin” muotoon ja lisään siihen vähän omia luutuneita satakuntalaisia mielipiteitäni, ja jaan sitä pikkutrulleille käteen kotiin vietäväksi, niin  eiköhän se kulttuurin  muuntelu ja muokkaus pikkuhiljaa lopu !
Nyt olen vissiin kirjoittanut itseni pussiin. Minä saan kerätä olutpullonkorkkeja,  mutta pikkutrullit pysykööt lestissään !
Mainokset