Oulusa kerran

by Michael Tillman

Olen tässä kaupungissa puhunut aikoinani 600 ihmiselle. En muista koskaan muulloin niin suurelle väkijoukolle puhuneeni. Nuoresta miehestä semmoinen kuulijakunta tuntui rehvakkaalta ja olin kieltämättä itseäni vähän täynnä.
Ihmiset, jotka sanovat, ettei kuulijakunnan koko vaikuta esiintyjään ovat vähemmistössä. Yleensä se vaikuttaa. Kun puhut yhdelle ihmiselle, sinua saattaa jännittää vähän. Kun puhut viidelle ihmiselle, sinua jännittää enemmän. Jännitys kasvaa, ainakin minun kohdallani, tuonne 40 -50 kuulijaan asti, Sen jälkeen jännityskäyrä tasaantuu , taikka ainakin minulla suorastaan laskee. Lisäkuulijat eivät enää tunnu missään.
Olin tohkeissani kun täällä Oulussa aikoinani kuudelle sadalle saarnasin. Kyse oli pääsykoetilaisuudesta. Hakijoiden joukossa olleet sisarukset yrittivät vilpin avulla saada toisen sisaruksista sisään opin houkuttelevalle tielle. Jouduin pitämään asiasta lyhyen puheen.
Valta maistui tosi kummalliselta. En minä siitä juopunut, mutta tunsin kyllä kieltämättä jotain merkillistä kihelmöintiä sillä hetkellä, kun viimein saimme identifioitua ja yksilöityö ko. sisarusparin pääsykoejoukosta.
Nyt, ikäluokkien supistuessa, monet oppilaitokset eivät pysty hakijapulan vallitessa edes pääsykokeita pitämään. Moni lehtori ei enää millään ilveellä pääse puhumaan kuudellesadalle, ellei sitten mene Oulun seudulla suositun herätysliikkeen riveihin julistamaan tuomiota, kuten minä julistin täällä aikoinaan.
Advertisements