Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: helmikuu, 2012

Yksitoista päivää

Yhdentoista päivän kuluttua olen luultavasti Oulussa. Se on hieno paikka juhlistaa karkausvuoden karkauspäivää. Olisin luultavasti kovasti hermona perämeren valkoisessa kaupungissa karkauspäivänä, sillä urbaanissa asuinympäristössä on varmasti viljalti epätoivoisia ikäneitoja kosimisaikeet mielessä.

Vieläköhän mistään myydään hamekankaita ? Olisi hyvä ja kiinnostava tieto. Juhlan humussa aion nimittäin juhlia sen verran riehakkaasti, että voi olla tarvetta.

Apropoo, samana päivänä muuten presidenttimme vaihtuu. Tämän näppärän aasinsillan varjolla pääsenkin itse asiaan. Nykyisen presidenttimme koko kuva, harmonia, tyylikkyys ja tilannetaju kulminoitui oikeastaan siinä repliikissä, jonka hän sanoi tulevan presidentin vaimolle kun puhe oli Naantalissa olevasta presidentillisesta huviveneestä . Presidentti oli todennut veneestä uuden presidentin puolisolle, että se sopiikin sinulle paremmin.

No, kaikki meren äärellä syntyneet oitis näkevät kuvasta, että tuo vene on ruma ja tyylitön ja sopii korkeintaan Turun kaupungin edustusveneeksi. Siitä presidentin tokaisusta logiikan sääntöjen perusteella on helppo johtaa se päätelmä, että presidentti jotenkin yhdisti nuoren runoilijavaimon ja tyylittömän alumiinikipon.

No, yksitoista päivää ja laskuri lopulta nollautuu. Kuten sanoin, olen silloin Oulun kaupungissa, Rotuaarilla, jos Jumala suo. Minä en ole koskaan vaivautunut Helsinkiin jääkiekkoilijoita tuijottamaan, sillä he ovat minusta tylsää väkeä. Sitä vastoin olen lääpälläni aina presidentin vaimoihin. Tellervo Koivisto on virka-auton ikkunasta heittänyt minulle Mikkelin lääninhallituksen edustalla punaisen ruusun. Joku 6- vuotias tyttö pölli sen nenäni edestä, vaikka Tellervo katsoi suoraa minun silmiini.

Myös Risto Ryti omisti sensuellin ja henkevän vaimon, johon ihan hyvin saattaisin rakastua. Hän oli sekaisin yliluonnollisesta ja spiritismistä. Minä useimmin vain Spirituksesta.

Vain Arajärveen minä en rakastu. Siitä olen ihan varma.

Liukas

kohtalo sorvaa ihmisen särmät ja sielun pyöreäksi
levittää liukkaan liman pintaan
pyörittää, katselee, arvioi jälkeä

mahtuu uimaan
läpi murheista
läpi aukoista
kaikista
päivistä ja öistä

on liukas
kristallinen putkitaltta ratsastaa ihollasi
ranteet ohjaavat vapahdusta
viimein vapaana
kävelet
rannalla
meduusat heittäytyneet sinulle matoksi
voi valtameret !
voi !
kaikki rannan rakkaat hiekkasirut
lähteneet ilman sinua

Hajanaisia ja kummallisia huomioita

Tulin eilen taas läpi lumisen Suomen VR-kyydillä. Eikä pahaa sanottavana oikeastaan mistään. Lipun sai tilattua netistä, penkin sai valittua netistä ja vaikka junat olivatkin täpö täynnä, matkustaminen oli mukavaa ja viihtyisää. Osaksi se saattoi johtua siitä, että tenttikin saattaa mennä läpi. Siinä tapauksessa voin ylvästellä, että länsimaisen kirjallisuuden historia on ainakin akateemisen mittapuun perusteella hanskassa. Mutta odotellaan rauhassa. Pitkän tenttitauon jälkeen on mukava kuitenkin saada uudelleen päälle ” tenttihiki” ja draivi.

Draivi tuntuu sen sijaan kadonneet poliitikoilta tyystin. Huomaan ilokseni, että ministeri Wallin, joku Haglund ja ministeri Hautala ovat poissa ollessani kastelleet poliittiset huopikkaansa pahemman kerran. Tämä puskista tullut Haglund auttoi kaveria mäessä ja vakuutti, että paljon ennen Wallinia varuskuntapäätökset tehtiin. Jo kesällä kaikki päätettiin. Rion humusta palannut pääministeri oli pahaksi onneksi ehtinyt jo edellisviikolla vakuuttamaan, että sotilaathan nämä päätökset ovat ihan omin päin tehneet.

Nyt Haglund on kiirehtänyt vannomaan, että ei vaiskaan, ei siellä kesäkuussa mitään päätetty, kyllä se varuskunta-asia on myöhemmin päätetty. Tästä taas luultavasti ei Wallin tykkää yhtään. Kohta voi Haglundilta itku pirahtaa ja hän joutuu juoksemaan edustaja Oinosen selän taakse piiloon.

Ministeri Hautalan kohdalla ongelmana on se, että hän ei ole päässyt kenenkään selän taakse piiloon. Hän on toistaiseksi käsitellyt ( omistajaohjannut) Finnairin asioita niin omituisesti, että on syytä toivoa, että pääsemme irti Finnairista mahdollisimman nopeasti. Kun pääsemme eroon omistajaohjattavista, omistajaohjauksesta huolehtivalle jää vähemmän mahdollisuuksia toimia. Se tuntuisi kansakunnan edun nimissä olevan parasta.

Näin netistä torstaina hassuja videoita, joiden perusteella on helppo uskoa se, että Kreikan poliisilla on erittäin läheiset välit muutamien mellakoitsijoiden kanssa. Näin pätkiä, joissa poliisi ja nämä ”thugs” – kaverit hengailivat yhdessä keskenään. Osalla hengailijoista oli saman kaltaisia varusteita kuin poliisilla. Kun sitten mellakoitsijat ryhtyivät työhön taas, kaverukset erosivat toisistaan ja nämä thugs – kaverit menivät vastapuolen porukoihin ja mielenosoittajien joukkoon. Sitä en oikein sitten päässyt näkemään, että ketä nämä thugs – porukat sitten pamputtavat. Luultavasti mielenosoittajia, toisiaan, kaikkea mikä liikkuu. Aineistosta saa sellaisen käsityksen, että tavalliset kreikkalaiset ovat kaiken tämän ulkopuolella. Heille tässä käy huonosti ja kaduilla leikitään nyt jotain sellaista peliä, joka tiedotusvälineissä näyttää aivan muulta kuin se todellisuudessa on.

Kuten lukija huomaa, en ole tänään vielä juonut aamukahviani ja muutenkin ajatuksistani puuttuu punainen lanka. Kaikkea kummallista vain tuntuu ympärilläni tapahtuvan.

Ehkä kuitenkin yksi transseksuaalinen kokemus tähän lopuksi, jotta sekaisuus kirjoitelmassa tulisi niin suureksi, ettette huomaisi sitä sammakkoa, jota yritin leipoa mukaan.

Tapasin junassa ihastuttavan nuoren naisen, jolla oli kirkkaan siniset hiihtohousut, keltainen anorakki, reppu, eloveena -tukka , ja upea kietaisukaulaliina, siis semmoinen lenkiksi kudottu juttu, jota somasti kieputetaan kaulan ympärille. Hän istui vastapäätä minua, hymyili itsekseen ja selaili ihastuttavaa pinkkia hipaisupuhelinta. Anorakin hupun alta pikisti ihana keltainen otsatukka.

Vähän ennen Jyväskylää matkatoverilleni tuli puhelu. Kaveri vastasi nimellään. Risto kuului olevan ja jutteli inttiin menosta puhelimessa kaverinsa kanssa.

Pidättelemistä tässä….

Pitänee sitoa itsensä mastoon kiinni vahvoilla köysillä, ettei himon riivaamana ryhdy pilkkaamaan kreikkalaisia. Heidän presidenttinsä on väittänyt, että semmoista on ollut viime aikoina ilmassa. Myönnetään, voi olla…
Herkkänahkaiset helleenit ehkä kuitenkin laskevat minun puolustuksekseni sen, että olen juuri lähdössä Joen kaupunkiin tenttimään antiikin kirjallisuutta. Minulla ei ole vielä asiasta mitään käsitystä, joten en voi ainakaan pilkata heidän vanhoja teoksiaan. Toivon, että VR tapansa mukaan tarjoaa minulle venähtäneen junamatkan, jolloin ehkä ehdin syventyä tenttialueeseen tarpeeksi, jotta en tentissä syyllisty pilkkaan.
Blogin laskuri näyttää pyöräyttävän kohta 200 000 lukijavierailua mittariinsa. Kiittää ja pokkaa siitä kovasti, eikä lukijoita tahdo pilkata asiasta. Olen otettu ja ihmettelen.
Sitä vastoin aivan vähän minä ihmettelen ja pilkkaan hallituksen naisministereitä. Toinen on aloittanut kovalla tohinalla kuntakarttojen uudelleen piirtelyn. Tänään uutisista saimme kuulla, että toinen naisministeri on tästä intoutuneena ryhtynyt piirtelemään terveydenhuollon toimijarajoja uudelleen. No tämä terveydenhuoltoa uudelleen piirtävä on edes ylioppilas. Kuntaministeri muistaakseni on sen vaiheen jotenkin ohittanut.
Saapa nähdä, mihin sitä veronsa tulevaisuudessa maksaa ja missä verenpaineensa mittauttaa. Jos vähääkään on tuuria matkassa, ne paikkakunnat saattavat sijaita hyvinkin etäällä toisistaan.

Epäitsekäs nisäkäs

Pääministeri on lähtenyt hoidattamaan otsatikkejään ja isänmaan kauppasuhteita Brasiliaan. Ministeri Stubb on menossa mukana. Kuntaministeri Virkkunen kiertää maakuntia. Kunnille on annettu 4 minuuttia per kunta aikaa selvittää, mitä mieltä ne ovat tulevista asioista. Ministeri Wallin taas opettaa persuille, miten mopolla ajetaan.

Jos siis on ollut Tillmanilla raskas alkuviikko, niin helppoa ei ole herroillakaan.

Iloisena yllätyksenä pääministerille ja trialthon- ministerille saattaa tulla perillä se asia, että Riossa on juuri nyt menossa karnevaalit. Tai sitten, voi olla, että asia ei parivaljakolle tulekaan yllätyksenä. Mitä tahansa sitten teettekään siellä, niin please… katsokaa, että hotellin pihalla ei ole kukkapurkkeja.

Tillmannin toinen työpaikka valmistumisen jälkeen olisi ollut Riossa. Työnantajani kysyi, josko haluaisin parin vuoden komennuksen, noin niin kuin aluksi, erään insinööriyhtiön kautta, tuonne palmujen alle. Tarjolla olisi ollut naispalvelija ja miespalvelija, jotka olisivat pitäneet herran poissa ollessa talosta huolta. Talokin tarjottiin. Päivärahaakin tarjottiin. Ja sen lisäksi tarjottiin sairaanhoito USA:n puolella. Ja auto käyttöön.

Minä hullu en lähtenyt.

Nyt olisi mukava olla siellä poikia vastaanottamassa ja katsomassa pääministerille pitäväpohjaisia sandaaleja ja Stubbille sopivaa polkupyörää, semmoista, jossa satula on päin persettä ja ketju kireällä.

Vaan minä se helkkarin pullopersesika, älykääpiöiden kuningas ja kaikkien koheltajien prototyyppi tuskailen täällä lumikinosten keskellä ja mietin huomisen luentoja. Jätkät ovat olleet perillä jo toista vuorokautta. Luulen että he ovat jo monta sopimusta tehneet ja monta mielenkiintoista konetta nähneet.

Minä se täällä tapailen Sylvian joululaulua ja sen Varpusen tunnelmia. Toisaalta taas, jos olisin lähtenyt, voisi olla niin, että lapsilla olisi eri äiti ja minä kirjoittaisin portugaliksi blogia. Ettekä tietäisi minusta yhtään mitään. Sekin kyllä olisi melkoinen sääli.

Oikeastaan se, että en aikoinaan lähtenyt minnekään, vaan jäin tänne kotimaan kylmyyteen, on teidän suuri onnenne, lukijat. En ole älynnytkään, miten hirmuisen epäitsekäs minä osaan olla !!! Tästä saisi jo Putoukseen hahmon.

Passport to hell !

“My imagination will get me a passport to hell one day.”

John Steinbeck, East of Eden

Niinpä !

Olen huomannut tänään taas sen, että joskus olisi levollista ja mukavaa olla vain, eikä ajatella kaikki asioita niin paljon. Kaltaiseni ihminen kompuroi lillukanvarsiin, se on aivan varmaa, mutta hyvin usein kaltaiseni mätkähtää kuonolleen kuraiseen mutaan.

Mielikuvituksesta on aika harvoin mitään suurta hyötyä. Töissä on parempi ainakin, jos yrittää arvioida opiskelijan työn ja edistymisen ilman mielikuvitusta. Usein se on mainittu tutkintosäännössä ja opetussuunnitelmissa.

Aamulla satoi alijäähtynyttä vettä tuulilasiin ja tienpintaan. Realismi on sellaisessa tilanteessa älykäs ja asiallinen ajatusmalli. Tosin, liukkaassa kotimäessä oli ennen kahdeksaa jo puutavararekka linkussa, koska kuljettajalla ei ollut kykyä kuvitella sitä, mitä vesisade tekee tasaiseksi hioutuneelle ajoradalle jyrkässä ylämäessä.

Kirjallisuudessa realismin jälkeen esiin astui modernismi. Tekstillä ei enää ollut välttämättä päätä eikä häntää. Taiteen ehdolla kirjailija saattoi kirjoittaa 1000 sivua yhden päivän tapahtumista. Ja jos oikein taidehammasta jomotti, niin kirjailija saattoi ladata koko pätkän tajunnanvirta-tekniikalla.

Tänään on myös omapää suhissut. Hektinen ja intensiivinen viikonloppu saa psyykeen taas rallattamaan sillä tanssinjytke vaihtuu muutamaksi päiväksi siihen foxtrotiin, mitä välittäjäaineet juuri nyt rytkyttävät päänupissa. Maanisuus on äkkiä pois ja nyt sitten on harmaata ja usvaista maailman tappiin asti

Minä olen tänään ollut kateellinen taas niille, jotka joutuvat potkimaan mielikuvitustaan perseelle jo siinä vaiheessa, kun tehdään kauppalappua. Olisi oikein mukavaa olla nyt sellainen ihminen. Riehakkaat juhlat, ystävien tapaaminen, työnantajan uudet koulutusjärjestelyt, loppuviikon tentti, lumisade, outo ääni auton kytkimessä ja uusi ihmeellinen luomi käsivarressa saavat kuitenkin tämän miehen sekopäiseksi. Vähän vähempikin mielikuvitus hyvin riittäisi.

Pahinta on se, että allekirjoittanut on sille päälle sattuessaan melkoisen bi-polaarinen, ainakin kolme päivää, joskus kolme viikkoa. Ylensä tilanne raukeaa, kun joku ihminen hajoaa oikein kunnolla ja pitää allekirjoittaneelle puhuttelun siitä, että nyt on syytä lopettaa perseeseen ammuttujen karhujen matkiminen.

No, tietysti sitä voisi lukea pikkupätkän Steinbeckin tarinoita 1930 – luvun Amerikasta. Ei sielläkään aina elämä kovin herkkua ollut. Minä kaahasin Vihan hedelmät läpi niin varhaisessa vaiheessa, etten tainnut menettää lapsen uskoani maailman hyvyyteen, mutta myöhemmin sitten kyllä kävi niin, että Hiiriä ja ihmisiä, sekä paljon myöhemmin vieläpä Helmi saivat minut surulliseksi ja liikuttuneeksi.

“Don’t make everyone know about your sadness.”
John Steinbeck

Tervetuloa lukijoiksi Marleena ja Suketus. Toivottavasti viihdytte, vaikka tänään on tarjolla pelkkää rutinaa ja voivotusta.

Ylävirtaan


en näe enää rintamaa,

pimenee

lennän yön ja päivän rajalla, suuliekit sammuvat

Jumala on sytyttänyt joella kalastajien lyhdyt

kohta hän antaa kalat ilmi

yksi kerrallaan

Humiko -san

Joku tuntematon ja ystävällinen sielu on tilannut minulle pohjoissatakuntalaisen paikallislehden, jonka nimi on ” Kankaanpään Seutu”. Lehti on nyt tullut jo kolme viikkoa tänne Keski-Suomeen. Kiittää ja pokkaa.

Soitin äsken Yamaha – miehelle ja kysyin, josko hän haluaa minun olevan selvillä kunta-asioista seuduilla, joilla keitetään pontikkaa ja ajetaan kulkuvälineillä niin että morkoolit soi. Yamaha- mies kielsi ehdottomasti. Hän arveli asialla olleen Kauko Juhantalon. Samaa arvelen minäkin.

Tosin, pienenä toivonkipinänä sielussani on ajatus siitä, että se ruskeasilmäinen ihana tyttö, joka lahjoitti minulle 1978 ruska- teekupin lautasineen, olisi ryhtynyt ikävöimään puoliplatonista suhdettamme näiden vuosien jälkeen. Hän taitaa asua sillä seudulla.

Toinen vaihtoehto on se, että Niinisalon varuskunta näin lähestyy res. tykkimiestä ja toivoo, että minä vaikuttaisin kunniakaan joukko-osaston säilymiseen.

Voi myös olla niin, että sukulaiset Siikaisissa ovat aktivoituneet ja haluavat sitoa minut näinä kuntaliitos-helvetin aikoina lähemmin siihen maahan ja niihin kivikkoihin, joita vain Suomen Villi- Länsi voi tarjota ihmiselle.

Tai sitten se on kirjailija Reijo Mäki, joka Merikarviaa ja Siikaista puolustaakseen on ryhtynyt tilaamaan kaikille vaikutusvaltaisille ihmisille ko. lehteä.

Ravintola Siiliin tulee lehden mukaan esiintymään yhtye ” Neljän Suora ”. Hienoa. Viimeksi siinä ravintolassa syksymmällä esiintyi ysi-milli, kun Pohjanmaalta oli lähdetty kostamaan vanhoja juttuja. Kyseinen ravintola on mennyt kovasti alaspäin näinä vuosikymmeninä.

Kun olin valtion poikaleirillä 1974 – 75, ensimmäisen iltalomani vietin ko. ravintolassa juomalla votka-puolukkamehua ja odottamalla herkeämättä, koska se synti ja kova meno astuu sisälle ravintolaan. No, se synti ei tullut koskaan. Tykkimieheltä loppuivat rahat. Sitten tuli katujyrä.

Mutta aiheeseen takaisin. Syyllinen tunnustakoon. Minä nautin lehdestä kovasti. Minä rakastan paikallislehtiä. Minä mielelläni korvaisin asian. Minä mielelläni tilaisin syylliselle puolivuotta Kaakonkulma – paikallislehteä. Siitä olisi mukava asianomaisen seurata, tuleeko Reijo Taipale kesällä Miehikkälässä käymään ?

Minun suurin toiveeni nimittäin on, että vielä pääsisi tanssimaan kesäiselle tanssilavalle punainen pikkutakki päällä, kun Reijo laulaa tango Humikon. Sitten voisi lopettaa jo Keskisuomalaisenkin tilauksen. Siinä olisi jo kaikki.

Solomon Asch ja sosiaalinen paine

Aviopari Junger on kuulemma vaalien jälkeisessä pettymyksessä pettynyt myös toisiinsa, mutta kahden päivän vapaajakson jälkeen kyllästyneet yksinäisyyteen. Edestakaisin veivaaminen ei vielä on saanut samoja mittasuhteita kuin taannoin erään mäkimiehen avioliittoshow.

Junger lupasi taannoin sen, että hän eroaa puoluesihteeri – toimesta jos ärrinmurrin Paavo ei pääse toiselle kierrokselle ja säädyllisille äänimäärille. Tänään Timo Soini on luvannut lopettaa ruotsinkielen puhumisen. Jostain puolustukseen liittyvästä komiteasta jotkut ovat nostaneet kytkintä.

Minun nuoruudessani poliitikot lupasivat hankkia sellutehtaan paikkakunnalle, rakennuttaa uuden tien, taikka korvata lossin sillalla. Nämä nykyiset poliitikot ovat leikkiviä lapsia, joiden elämä on irronnut todellisuudesta ja todellisuuden kriteereistä.

Minua kiinnostaa se, pitääkö Tarja varmasti lupauksensa ja nostaa kytkintä 20 päivän kuluttua.

Sananen vielä päivänpolitiikkaa. Työmaalla oli kahvipöydässä tänään paljon riemukkaita NATO – frendejä ja paljon myös niitä, joiden elämä on omien sanojen mukaan kulunut jo 10 vuotta kuntauudistuksen odottelussa. Näin olin haistavinani.

Muutosvastarinnan muuriin on ilmestynyt ensimmäiset säröt. Murheen laakso näyttää olevan vain pieni notkelma. Solomon Asch saisi oivaa materiaalia sosiaalisen paineen vaikutuksesta yksilön mielipiteeseen. Solomon peijooni kerkesi vain kuolemaan jo 1967. Aikamme kun kuntakarttaa tuijotamme, huomaamme, että rajat ikään kuin hitaasti liikkuisivat etäämmäksi ja kunnat suurenisivat. Ja kun pari viikkoa kuntakarttaa tihrustamme vedet silmissä, niin jo vain, viimeinenkin epäuskon Tuomas pyytää päästää sormella koettamaan, missä se vanha Pihtiputaan ja Viitasaaren välinen raja oikein oli ja tuntuuko siinä kohdassa enää mitään.

Kiva, olen valtava ja jotain

yö välillämme

ajattelen ovea jonka sinulta sain

taksissa, lähdön hetkellä toivon oravia

rapistelemaan maapähkinöitä terminaalin roskakoreihin

tänne novellin rumaan päähän olen säästänyt kaiken kivan

kaukokohteisiin

niihin on turha laittaa toivoaan

luovuta minulle kätesi, nesteesi, lap – toppisi

armias ole tarkasta, jotta perille pääsisin

kentällä piispa Loyola siunaa Pamplonan härät

ja hieroo pyhää vettä lentoemäntien kaulalle

kuulen jo turbiinin huudon

ja härkien juoksun

ja kaikki kiva suhisee aivoissani.

.