Passport to hell !

by Michael Tillman

“My imagination will get me a passport to hell one day.”

John Steinbeck, East of Eden

Niinpä !

Olen huomannut tänään taas sen, että joskus olisi levollista ja mukavaa olla vain, eikä ajatella kaikki asioita niin paljon. Kaltaiseni ihminen kompuroi lillukanvarsiin, se on aivan varmaa, mutta hyvin usein kaltaiseni mätkähtää kuonolleen kuraiseen mutaan.

Mielikuvituksesta on aika harvoin mitään suurta hyötyä. Töissä on parempi ainakin, jos yrittää arvioida opiskelijan työn ja edistymisen ilman mielikuvitusta. Usein se on mainittu tutkintosäännössä ja opetussuunnitelmissa.

Aamulla satoi alijäähtynyttä vettä tuulilasiin ja tienpintaan. Realismi on sellaisessa tilanteessa älykäs ja asiallinen ajatusmalli. Tosin, liukkaassa kotimäessä oli ennen kahdeksaa jo puutavararekka linkussa, koska kuljettajalla ei ollut kykyä kuvitella sitä, mitä vesisade tekee tasaiseksi hioutuneelle ajoradalle jyrkässä ylämäessä.

Kirjallisuudessa realismin jälkeen esiin astui modernismi. Tekstillä ei enää ollut välttämättä päätä eikä häntää. Taiteen ehdolla kirjailija saattoi kirjoittaa 1000 sivua yhden päivän tapahtumista. Ja jos oikein taidehammasta jomotti, niin kirjailija saattoi ladata koko pätkän tajunnanvirta-tekniikalla.

Tänään on myös omapää suhissut. Hektinen ja intensiivinen viikonloppu saa psyykeen taas rallattamaan sillä tanssinjytke vaihtuu muutamaksi päiväksi siihen foxtrotiin, mitä välittäjäaineet juuri nyt rytkyttävät päänupissa. Maanisuus on äkkiä pois ja nyt sitten on harmaata ja usvaista maailman tappiin asti

Minä olen tänään ollut kateellinen taas niille, jotka joutuvat potkimaan mielikuvitustaan perseelle jo siinä vaiheessa, kun tehdään kauppalappua. Olisi oikein mukavaa olla nyt sellainen ihminen. Riehakkaat juhlat, ystävien tapaaminen, työnantajan uudet koulutusjärjestelyt, loppuviikon tentti, lumisade, outo ääni auton kytkimessä ja uusi ihmeellinen luomi käsivarressa saavat kuitenkin tämän miehen sekopäiseksi. Vähän vähempikin mielikuvitus hyvin riittäisi.

Pahinta on se, että allekirjoittanut on sille päälle sattuessaan melkoisen bi-polaarinen, ainakin kolme päivää, joskus kolme viikkoa. Ylensä tilanne raukeaa, kun joku ihminen hajoaa oikein kunnolla ja pitää allekirjoittaneelle puhuttelun siitä, että nyt on syytä lopettaa perseeseen ammuttujen karhujen matkiminen.

No, tietysti sitä voisi lukea pikkupätkän Steinbeckin tarinoita 1930 – luvun Amerikasta. Ei sielläkään aina elämä kovin herkkua ollut. Minä kaahasin Vihan hedelmät läpi niin varhaisessa vaiheessa, etten tainnut menettää lapsen uskoani maailman hyvyyteen, mutta myöhemmin sitten kyllä kävi niin, että Hiiriä ja ihmisiä, sekä paljon myöhemmin vieläpä Helmi saivat minut surulliseksi ja liikuttuneeksi.

“Don’t make everyone know about your sadness.”
John Steinbeck

Tervetuloa lukijoiksi Marleena ja Suketus. Toivottavasti viihdytte, vaikka tänään on tarjolla pelkkää rutinaa ja voivotusta.

Advertisements