No en perkele lähe jos ei oo pakko

by Michael Tillman

Näin sanoi Räty vuonna 1996. Ja näin antaa ymmärtää Räty vuonna 2012. Ensimmäinen Räty on Seppo, oikea perus – suomalainen, jota yritettiin maanitella kunniakierrokselle Atlantassa. Tämä jälkimmäinen on taas Timo.

Siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.

Kun näitä veijareita katsoo ja kuuntelee, niin hupaisempaa seuraa tuo Seppo olisi, ainakin juttujen perusteella. Timo näyttää aika hymyttömältä veijarilta. Hänen kuvastaan tulevat mieleen ne aatteen miehet, jotka mieluusti kevättalvella 1918 kuvauttivat itsensä punaisella käsivarsinauhalla varustettuna. Olen nähnyt valokuvia.

Tätä Timoa syytetään siitä, että hän kiusaa naispuolista alaistaan. Kiinnostavan asiasta taas tekee se, että tämän kiusatun alaisen miestä taas syytettiin 10 vuotta sitten siitä, että tämän aviomiehen käpälät eivät pysyneet hallinnassa, vaan ne olisivat seikkailleet 4 -5 alaisen helmoissa. Näyttäisi siis siltä, että jotenkin raamatullisesti tämän aviopuolison pahat teot tulisivat aviovaimon koettavaksi kymmenen vuoden viiveellä. Lukija muistanee, että Isossa Kirjassa luvataan pahat teot kostaa lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen. Tästä siellä ei puhuta mitään, että ne omalle aviopuolisolle kostettaisiin kymmenen ajastajan kuluttua.

Joka tapauksessa, monesti käy todella niin surullisesti, että sen minkä taakseen jättää, sen joskus edestään löytää. Riippumattoman poliisin, syyttäjäviranomaisten ja tuomiovallan olisi nyt tarkoin harkittava tutkinnan eri vaiheissa ja mahdollisessa syyteharkinnassa sitä, ettei tämä toinen Räty nyt kovasti suutu. Se me voidaan löytää vielä edestämme. Voi olla niinkin, että sitä asiaa ei satamissa tarvitse kovin monien sukupolvien odottaa.

Seppo se on lupsakampaa seuraa.

Mikä perkeleen seura?”
(Rädyn ensimmäinen kommentti hänen kuultua Aleksis Kiven seurasta ja hänelle myönnetystä palkinnosta)
Mainokset