Maanviljelijäviha

by Michael Tillman

Vaalien lähestyessä on aistittavissa jälleen kytevää maanviljelijävihaa. Pisa-menestyksestä huolimatta kansakunta on siinä vankassa älyllisessä uskossa, että väestöstä on kymmeniä prosentteja sellaisia ihmisiä, jotka kylvävät ja kyntävät itselleen suunnattomia rikkauksia kesäaikana ja talvella pilaavat kunnollisten ihmisten elämän äänestämällä sitä itsevarmaa Paavoa, joka on lukenut Dostojevskin tuotannon yhdessä viikonlopussa.

Maanviljelijöiden määrä tuntuu monelle olevan salattu tieto. Monessa suvussa näytetään elävän edelleen neljäkymmentä – ja viisikymmentälukua. Tällaisia ovat empiiristen havaintojeni mukaan etenkin nk. kulttuurisuvut, joiden piirissä edelleen elää synkeä maaseutuviha. Mitä kuuluisampi suku, sen katkerampi sävy. Elää semmoinen käsitys, että maanviljelijä ei joudu koskaan kaupassa käymään, eikä ostoruokaa syömään. Navetasta kannetaan maidot, iltasella auvoinen emäntä kirnuaa voita ja omasta pellosta ilmaisia perunoitsyödään. Vaatteet kehrätää

Vaalien lähestyessä on aistittavissa jälleen kytevää maanviljelijävihaa. Pisa-menestyksestä huolimatta kansakunta on siinä vankassa älyllisessä uskossa, että väestöstä on kymmeniä prosentteja sellaisia ihmisiä, jotka kylvävät ja kyntävät itselleen suunnattomia rikkauksia kesäaikana ja talvella pilaavat kunnollisten ihmisten elämän äänestämällä sitä itsevarmaa Paavoa, joka on lukenut Dostojevskin tuotannon yhdessä viikonlopussa.

Maanviljelijöiden määrä tuntuu monelle olevan salattu tieto. Monessa suvussa näytetään elävän edelleen neljäkymmentä – ja viisikymmentälukua. Tällaisia ovat empiiristen havaintojeni mukaan etenkin nk. kulttuurisuvut, joiden piirissä edelleen elää synkeä maaseutuviha. Mitä kuuluisampi suku, sen katkerampi sävy. Elää semmoinen käsitys, että maanviljelijä ei joudu koskaan kaupassa käymään, eikä ostoruokaa syömään. Navetasta kannetaan maidot, iltasella auvoinen emäntä kirnuaa voita ja omasta pellosta ilmaisia perunoita syödään. Vaatteet kehrätään karitsan villasta.

Kun tarkemmin kyselee ja tutkii herraskaisten sukujen maa-vihaa, huomaa yllättävän laadullisen havaintolöydöksen kertomuksissa. Katkeruutta kannetaan sukupolvesta toiseen mm. siitä syystä, että sota-aikana maanviljelijät saivat olla maalla suojassa ja kaupunkeja pommitettiin. Vielä useammin kertomuksissa esiintyy sellainen asia, että sota-aikana ja sodan jälkeen herrasväki ei omasta mielestään ollut saanut tarpeeksi luvallista korttivoita eikä muutakaan elintarviketta, jota runsaasti kertomusten mukaan liikkui, mutta vain maalaisten omien kaupungissa asuneiden sukulaisten suihin. Maalaisten serkuilla ja juutalaisilla meni hyvin. Juutalaisten ansioksi kuitenkin laskettiin hyvä liikemiestaito ja kansainvälisyys. Maanviljelijät taas olivat ahneita kotikutoisia pettäjiä.

Tähän herrojen vihaan verrattuna työväestön karsastus maata viljelevää omistavaa luokkaa kohtaan on aina ollut mietoa ja tyylikästä. Nykyään se on käytännössä jo kadonnut. Tehtaan lattiatason duunareita ja maanviljelijöitä taitaa olla kohta molempia 4 % väestöstä. Mikäli on uskominen toisen Paavon vaalimenestykseen.

Ihailtavaa on se, että omat vanhempani eivät ole vuosikymmenten kuluessa sen suurempaa vammaan sielulleen ammattinsa vuoksi saaneen. He ovat käsittäneet asian taakkana, kohtalona, asiana, jolle ei nyt vain mitään voi. Jokaisen on oma osansa yhteiskunnan eteen tehtävä. Joiden kuiden osa on erilainen, toisten vielä erilaisempi.

No, en ole tänäänkään viitsinyt nälviä niitä, jotka ovat herkeämättä nälvineet. Minä olen juuristani ylpeä. Olen siitä ylpeä, että umpimetsästä on raivattu jotain konkreettista, jonka avulla kansakunta on saanut evästä ja jaksanut tauluja maalata, kirjoja kirjoitella ja filosofioita kehitellä. Nekin ovat tärkeitä juttuja. Meillä maallakin useimmissa taloissa on tauluja seinillä ja aika moni maalainen lukee sentään kirjojakin.

Ps.

minä olen törmännyt näihin asioihin omassa elämässäni, en täällä blogistaniassa



Mainokset