Kävelyllä

by Michael Tillman

Kävin kävelemässä. Liikunta tekee istumatyömiehelle hyvää. Lähdön tekeminen on tervanjuontia. Ihminen etsii tekosyitä nukkumaan menolle, heräämiselle, Väyrysen äänestämiselle ja viinakauppaan menolle. Aina jotain löytyy.

Ajattelin lainata naapurista työkaverilta koiran hupilaisekseni lenkille. Siitä on hupia koiralle, mutta etenkin minulle. Kun vastaan tulee naisihmisiä koirien kanssa, luontokappaleet tutustuttavat ventovieraan puolessa minuutissa.

Minullehan ei kävelylenkin aikana yleensä kukaan vastaantulija päivää sano. Yleensä vaihtavat tien toiselle puolelle. Minun kävelemiseni on kaiken lisäksi seutukunnalla niin iso ihme, että viimeksi kun viime kesänä intouduin kävelemään olutseuran kokoukseen, pihoillaan käyskentelevät laittoivat liikkeelle huhun, että nyt se on juonut korttinsa.

Koiran kanssa lenkkeily on siis siistiä ! Jokainen vastaantuleva naisihminen pysähtyy kohdalle, antaa koirien vähän nuuskia ja ryhtyy juttelemaan iloisesti ja rentoutuneena astutuksista ja kiimasta. Samalla kun lainassa oleva naapurin coctaispaniel on jo ryhtynyt iloisesti nytkyttämään itseään tuntemattoman rouvan toppahousun kylkeen kahdella jalalle nousten.

Yritä siinä sitten olla totinen ja luotaantyöntävä. Ei puhettakaan. Juttua riittää ja kohta koirat jo ovat toistensa kimpussa. Ja kahden päivän päästä, kun saman rouvan tapaa marketissa ilman koiraa, tämä ei ole huomaavinaan. Koirarodulla ei ole väliä. Erittäin tehokas naisnoutaja tuntuu olevan saksanpaimenkoiran ja karjalankarhukoiran risteytys. Sellainen on rohkea, raju, itsepäinen ja rämäpäinen seuralainen ja sellaisesta koirasta, – kukaties miehestäkin, tuntuvat naiset pitävän.

Kävelin kaksi kilometriä. Ei ole syytä ryhtyä yltiöpäiseksi missään asiassa, mitä ryhtyy äkkiseltään harrastamaan. Ilman koiraa joutuu sitä paitsi kävelemään ripeästi. Koiran kanssa kymmenen pysähdykset tarjoavat syyn seisahtua ja levätä.

Koiraa meille tuskin tulee. Vaimoni on allerginen koiralle ja koirien ulkoiluttajille. Minä jatkan siis taapertamista yksin puuromaisessa lumessa ja tyydyn hiljaisena ja mykkänä tarkkailemaan vastaantulijoita

PS.

Aamulla postilaatikolla näin merkillisen näyn . Nainen ulkoilutti led-otsalampulla varustettuna sellaista pientä kääpiökoiraa, jonka elopaino oli puolitoista kiloa ja kilohinta vähintään 3000 euroa. Söpöllä koiralla oli tietenkin talvipusakka päällään, mutta sen lisäksi sillä oli oma pieni led – valo. Teki mieli tutkia, millä ilveellä se led- otsalamppu oli saatu siihen koiraan kiinnitettyä . Joka tapauksessa , kun se parivaljakko minua lähestyi pimeydestä, minä mietin toisenkin kerran, mikä juuri on tuo ulkoilija, jolla on otsassa ja varpaissa lamppu . Ja miten tuo saa venytettyä tuon jalkansa noin saamarin pitkälle ? Teki mieli ottaa Ritolat postilaatikolta tuulikaappiin.

Mainokset