Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Anna mulle tähtitaivas…..

Kohta 23 vuotias Anna Abreu jää pitkälle määrittelemättömälle tauolle. Hän ei ole voinut elää normaalia nuoreen ihmisen elämää, joten nyt on aika heittää piut paut kaikelle showbusinekselle.

Kohta 58 vuotiaana totean, että silvuplee. Humumaailma syö lapsensa ja vallankumous myös. Abreu…… eikun absurdilta tuntuu kuitenkin tuo asia. Tuon ikäisiä normaalisti tungetaan lähihoitajakouluun taikka ammattikorkeakoulun jäljellä oleviin peruutuspaikkoihin Jumalan selän takana oleviin opetuspisteisiin.

Minä olen tehnyt lumitöitä residenssin pihalla ja noutanut naapurista kuution polttopuita . Sekä saunonut kaksi tuntia poikani kanssa, joka on muutaman tunnin taas pistäytymässä kotona.

Anna voisi hakea lähihoitajaksi, taikka meille insinöörikoulutukseen. Siinä hommassa tulisi hiki, pääsisi esiintymään opiskelijoiden bileissä ja tutustuisi moniin tuleviin miespuolisiin insinööreihin. Eräät heistä ovat sangen persoonallisia. Voisi olla, että lauluihin tulisi sävy uus, sen lienee luonut toivottomuus…

Lainaus on Henry Theel, Marjatta – kappaleesta.

Mie kirjoitan taas aamulla. Nyt on seesteinen olo kun olen saunonut pojan kassa ja parantanut maailmaa. Anna Abreun lähihoitajakoulutus kuuluu ilman muuta tuohon parannus- osioon. Mainitsinko jo pojan kanssa saunomisen ?

Tänään ei ole kuulunut mitään uutisia Paavo ensimmäisen toljailuista. Jos minut tavataan joskus myymästä kahvimukeja kaduilla, korjattakoon minut talteen. Jos minut joskus tavataan myymästä kahvimukeja, joissa on minun ja vaimoni kuva kyljessä, toimitettakoon minut Uuteenkaupungiin.

Äijä ainakin, luultavasti moni muukin tietää sen, mitä Uuteenkaupunkiin toimittaminen merkitsee.

Metsäjätti

Luin tänä jouluna sangen vähän kirjoja, sillä yritin laittaa ruokaa ja seurustella ja nauttia nuorison läsnäolosta. Muutamia mielenkiintoisia kirjoja kuitenkin luin. Yksi sellainen oli Miika Nousiaisen kirjoittama Metsäjätti.

Metsäjätti oli nopealukuinen ja sujuva kirja, juuri sopiva ahmimiskirjaksi. Kirja kertoo tehdaspaikkakunnan kasvatista, Pasista, joka oli aikoinaan päässyt rimpuilemaan irti paikkakunnan otteesta, päässyt yhteiskunnan kultaiselle oksalle ja kirjan ensilehdillä joutuu sitten palaamaan syntymäpaikkakunnalleen saneeraamaan tutut ihmiset kilometritehtaalle.

Minä tiesin entuudestaan sen, että tehdas – paikkakunnilla elämä hengittää raskain vedoin. Mutta sitä en oikein ymmärtänyt, kun Nousiainen laittaa ihmisiä kuolemaan kirjassa niin runsaasti. Minä luulin, että ryypätään ja ryypätään , mutta ei kuolla niin runsaasti. Tuollaisella menolla suomesta loppuvat demarit sadassa vuodessa.

Minua itketti demari- ja kommarilasten lohduton nuoruus. Nousiainen on jotenkin kuvannut sen skitsoksi. Ei saa leikkiä tehtaanjohtajan pojan kanssa, mutta pop – ja punk – musiikkia voi ärhentelyn jälkeen kuunnella. Minun kokemukseni oli se, että Raumalla työväen lapsien musiikista huolehti Nuorten Kotkien torvisoittokunta. Tuntui siltä, että Nousiainen sekoitti omaa nuoruuttaan fiktiiviseen tarinaan. Eikä siinä mitään pahaa tietenkään olekaan.

Kirja on vähän kliseinen. Hyvä patruuna taputtaa asiat viimein ymmärtävää Pasia Stokkan herkkupuodissa. Kehitysvammainen lapsi alkaa paranemaan, kunhan Pasi ensin tarpeeksi tekee henkistä työtä itsensä kanssa. Emilia saa tehdä KTM – töitä, eikä se Pasia enää koskaan häiritse ja puolet kavereista saa syntymäpaikkakunnalla töitä komponenttitehtaassa.

Janneen minä samaistuin tietenkin ja niin Janne taitaa olla Nousiaisenkin alter ego. Janne on Pasin kaveri, joka on luiskahtaa alkoholin ja epätoivon syöveriin. Ihmisen erityislahjakkuus lopulta pelastaa Jannen. Kirjassa ei sitten muilla oikein tunnu mitään erityisosaamista olevankaan. Paitsi väkivalta ja viina. Niiden suhteen tehdaspaikkakuntalaiset ovat ehdotonta eliittiä.

Kirjan alussa on mukavaa tirskahdella ja naureskella huumorille. Osa on kulunutta ja osa on oikein hyvää ja uutta. Sitten Nousiainen pyyhkii huumorin pois ja yrittää vasta lopussa tuoda sitä takaisin. Ontuu sanon minä.. rakenne on jotenkin vajaa, kun ilotulitetaan heti alussa niin rankasti ja sitten äkkiä tekstin rakenne muuttuu.

Puheenvuorotyyppinen rakenne on ok, mutta tässä jotkut puheenvuorot ovat liian lyhyitä ja tahtilaji särkyy. Ehkä Nousiainen on hakenut punkista vauhtia. Helppo lyhyitä episodeja on kuitenkin lukea. Olisi oikeastaan ollut kivaa, jos mukana olisi ollut enemmän Teron puheenvuoroja. Emiliankin äänet jäävät taka-alalle.

Parasta ja tietenkin surullisinta kirjassa ovat monet upeat nuorisokuvaukset ja nuoren pojan miettimiset ja se, että niin moni asia vaikuttaa lapsen kasvatuksessa lapsen ja nuoren elämään.

Huonointa oli se, että ei tämä nyt sitten ollut mikään veijariromaani. Ei se ollut oikein hyvä puheenvuoro edes saneeraamista, eikä edes puheenvuoro raakaa liike-elämää vastaan, eikä se ollut ihan täydellinen puheenvuoro nuoren pojan kasvukertomukseksi. Se ehkä parhaimmillaan oli oikein hyvä kertomus suomalaisen puunjalostustehdas-paikkakunnan elämästä ja kehityksestä. Mutta sekin olisi parempi ehkä tehdä kirjasarjalla.

Kiva kirja lukea. Mutta…. minä jäin, taikka minun ajatukseni jäivät vähän tyhjiksi. Surullinen kirja. Ehkä siksi minä vähän säikyn nyt sukeltaa Nousiaisen tekstiin. Jotenkin Nousiaisen ura MTV-yhtiön entisenä toimittajana heijastuu tähän kirjaan. Kirja on ikään kuin nons-stop kympin uutiset , yhteen soittoon kerättynä koko tehtaan kuolinkamppailu, samaan lähetykseen, onneksi kuitenkin ilman mainoskatkoja.

Elämä Mäntässä on aina ollut kovaa. Tapoista ja murhista päätellen Jyväskylän seudulla, varsinkin Äänekoskella elämä saattaa olla edelleen helkkarin kovaa. Jämsästä ja Jämsänkoskesta on itselläkin kokemuksia 80 –luvun alun vuosilta. Usein elämä siellä oli absurdia ja kummallista.

Onneksi se ei ole ikinä ollut minun elämääni, vaikka nuo kirjan kasvukivut ja kaljanmaku ovatkin olleet hyvin tuttuja. Minun kotini ja perheeni oli aina rakastava, turvallinen ja inhimillinen. Kaikkeen ei ollut toki mahdollisuuksia, mutta ei myöskään kaikkeen vaaraa joutua mukaan.

Metsäjättiä ovat lukeneet muutkin. Ainakin näistä paikoista voit löytää lisää mielipiteitä kirjasta

Kaiken voi lukea

Amman lukuhetki

Kirjainten virrassa

Kirjojen takana

Mika Sipuran verkkopäiväkirja

Nenä kirjassa