KAVI vai KEPO

by Michael Tillman

Tänään voisi hyvin ryhtyä taas merkittäviin tekoihin ja tapoihin, sillä jotenkin ihmispoloiseen ja iskostunut sellainen asia, että vain vuoden vaihteessa tehdyillä päätöksillä on erityistä hohtoa ja kantavuutta. Kukaan ei oikein usko ihmistä, joka aikoo pitää elokuun 17. päivästä lähtien tipattoman jakson, jonka pituus on 48 vuorokautta. Tupakin sauhuttelua ei voi lopettaa marraskuun kolmantena päivänä, eikä tinaa voi valaa toukokuun 6. päivä.

Rakettien suhteen valtiovalta ja kunnalliset päättäjä ovat rajanneet yksilön mahdollisuuksia melkoisesti. Hyvä niin. Eilenkin pauke oli mitä melkoisin. Räiskiminen ja paukuttelu tuntuivat keskittyvä juuri niille alueille, joissa rakennuskanta koostuu pääasiassa kunnan vuokrataloista. Kunnanisien olisikin harkittava minusta tulevaisuudessa tarkasti sitä, olisiko syytä ollenkaan rakentaa vuokrattavia kerros- ja rivitaloja.

Kas…. sarkasmi se jo teroittaa lehtorin kynää. No, en ole luvannut tehdä juuri mitään kirjoittamiseen rajoituksiin liittyviä lupauksia. Päinvastoin. Olen tiivistämässä tahtia ehtiäkseni sille viimeiselle rajalle. jonka jälkeen päättävät instanssit ja virkamiehet alkavat kiinnostumaan ip – numerostani ja persoonani lääkityksestä. Ruumiillisia voimia kun luoja ei ole suonut, pakko on edelleen pullistella kirjaimilla.

Päivä kerrallaan siis. Huomenna lupaan mennä töihin. Huomenna lupaan harjoitella työntekoa. Ensi viikolla mieleni tekisi tehdä vähän muutoksia joihinkin työrutiineihini. Sellaista olen pohtinut, mutta en tiedä, riittääkö uskallukseni vielä siihen. Olen nimittäin pitkään jo miettinyt sitä, että ryhdyn tekemään luennoistani ainutlaatuisia ja ainutkertaisia performansseja, joihin ei enää paluuta ole.

Olen miettinyt sitä, että ryhtyisin tuhoamaan luentomateriaalia välittömästi luentojen jälkeen. Kun Power Point sammuu valkokankaalla, kysyn, onko kellään mitään kysyttävää , ja ellei ole, painan deletointinäppäintä ja muistitikusta katoaa kyseinen tiedosto. Tiedot jäisivät Moodle- järjestelmään siksi aikaa, kunnes asiasta järjestetään tentti, jonka jälkeen poistan ne myös sieltä. Asiasta ei jää mihinkään mitään jälkeä. Tai… no tietenkin Moodlen varmuusnauhakopioihin, mutta virallisesti kaikki hävitetään ikiajaksi.

Opiskelija voi ottaa asiasta haluamansa tiedon ja aineiston, mutta sen jälkeen ei asiaan enää paluuta ole. Opetus olisi aina ajankohtaista. Vanhentunutta aineistoa ei olisi olemassa. Valmistunut opiskelija ei voisi vedota paskaopetukseen, sillä paskaopetusta ei enää ole missään olemassa. Opiskelija olisi omillaan alati muuttuvassa ja turbulenttisessa maailmassa. Maailmassa, jossa totuudet vaihtuvat muutaman päivän välein. Maailmassa, jossa totuudet kestävät ajan hammasta viikosta puoleen vuoteen.

Näin taidan tehdä ensi viikolla. Sitä mukaan kun opetuksessa edetään, hyllystä mapit roskikseen lentävät ja muistitikut tyhjenevät. Täytän tänä vuonan jo 58 vuotta. Jäljellä olevat vuodet osaan puhua vanhoja muisteluksia ja hyviä tarinoita, vaikka yhtään PP esitystä ei tikulla varastossa olisikaan. Nytkin olen osannut kirjoittaa tänne puutaheinää päivittäin viiden vuoden ajan. Miksei se siis onnistuisi seuraavien viiden vuoden aikanakin.

Ja varsinkin, kun tähänkin asti olemme joutuneet tekemään uuden opetussuunnitelman joka ikinen vuosi, kuten joudumme tänäkin keväänä tekemään. Tällä kertaa asiat menevätkin nyt vähän toisin. Voi sitä riemua, kun loppiaisen jälkeen pääsen tuhoamaan orjuuttavaa tietoa. Voi sitä riemua, kun loppiaisen jälkeen pääsen heittäytymään opiskelijoiden tavoin päivittäin tyhjän päälle, tuntemattomaan. Viiden vuoden kuluttua hyllyssäni ei ole yhtään mappia jäljellä. Muistitikulla ei ole yhtään PP-esitystä, eikä Moodlessa ole yhtään kurssipohjaa. Minä ryhdyn ensi viikolla noudattamaan opetuksessani KAVI – menetelmän( kannustava vittuilu) sijaan KEPO -menetelmää ( kerrasta poikki).

Mainokset