Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: joulukuu, 2011

Kummallisia ajatuksia ja huomioita

Tapanina ei tee mieli ajella. Talo on täynnä nuoria ihmisiä ja takkakin hehkuu lämpimänä. Kirjahyllyssä on kiinnostavia sekä vähemmän kiinnostavia kirjoja. On helppo olla vain. On helppo lukea romaania. Yhtä helppo on jättää hyllyyn tenttikirjat.

Tänään olen tehnyt kokoontuneelle perheelle valkoviinissä haudutettua hirvipataa. Sen ansiosta asemani perheen kokkina on edelleen vahvistumassa ja vakiintumassa. Valkoviinipulloon jäi jonkin verran haudutusnestettä, joten ihan sen varjolla ei ruokalajeja tähän residenssiin valita. Kalkkunan syönnissä on mukava vain pitää välipäivä.

Tänään olen tutustunut paremmin kahteen joululahjaani. Paksumpi ja kovempi niistä on Warren Buffetin, tämän risteilylaivojen buffet-ruokapöydän keksijän elämänkerta. Olen nyt edennyt 16 sivua 800 sivuisesta tiiliskivestä.

Se helpompi lahja on Pro Wanha-Jokela t-paita. Se päälläni aion tepastella töihin ja kaikkiin sopiviin tilaisuuksiin. Paidan mukana sain tiedon, että jonkin muotoseikan vuoksi Karjalaisen kulttuurin säätiö joutuukin nöyrtymään ja katkaisemaan Wanha-Jokela ravintolan vuokrasopimuksen vasta 2012 vuoden lopussa.

Tänään ei ole kukaan opiskelija tullut valokaapelia pitkin arvioimaan työtäni ja mennyttä vuotta. Siitä heille suuri kiitos. Vastaavasti hiljaisuus on ollut toisessa mielessä vähän piinallista.

Joulun aatonaattona kirjoitin lyhyen joulukirjeen ystävällisessä ja lämpimässä sävyssä omalle opiskelijaryhmälleni, siis ryhmälle, jonka luokanvalvoja ja tutor-opettaja olen seuraavat 4 vuotta. Toivotin kaikille 38 opiskelijalle mitä parhainta joulujuhlaa ja rauhallisia levon hetkiä. Yksikään ei ole vastannut, eikä toivottanut takaisin hyvää joulua.

Tulen hyvin toimeen ilmankin. Minusta on kuitenkin kohteliaasti kommentoida, taikka vastata, että sitä samaa. Sellaiseen toimintaan ja ympäristöön arvon opiskelijat joutuvat joka tapauksessa sukeltamaan, kunhan valmistuvat ja yhteiskunnan elintärkeisiin tehtäviin joutuvat. Substanssiosaamisen arvo on lopulta lyhytaikainen ja haavoittuva. Ihmisten kohtaaminen on paljon tärkeämpää.

Huomenna olisi mahdollisuus korjata tenttejä kotona, viettää vapaata kotona, olla kokonaistyöajan mahdollistaman periaatteen mukaan jossain muualla kuin toimistossa tai sitten tietenkin on mahdollisuus mennä töihin. Taidan mennä aamupäiväksi töihin. Nuoriso nukkuu kuitenkin pitkään. Tai sitten minäkin nukun pitkään. Tai kirjoitan. Tai paistan välillä taas kalkkunaa. Ja vien tyhjiä pulloja palautusautomaatille. Siellä on mukava vertailla jonossa olevien ihmisten joulunviettotapoja ja juomavalikoimia.

Laatujärjestelmä toimii joulunakin

Joulu on hankalaa aikaa niille, joilla muutenkin on hankalaa. Eräs viime viikolla valmistunut opiskelija näyttää juhlapyhien rasituksessa luhistuneen sen verran, että opiskelupaineitten helpottaessa on päättänyt joulupäivän kunniaksi lähestyä ”todistuksen” muodossa sähköpostin välityksellä koko opettavaa henkilökuntaa. Kaikki opiskeluasiat eivät kuluneiden vuosien aikana ole ilmeisesti sujuneet aivan opiskelijaa tyydyttävällä tasolla. Hänellä on paha mieli. Nyt sitten meillä opettajillakin on paha mieli.

Minulla on siinä mielessä asiasta erittäin paha mieli, että sain häneltä hänen purkauksessaan kiitettävän arvosanan 5. Kun se yhdistetään niihin tosiseikkoihin, että opiskelijan toiminta palautteen antajana on outo ja myös ajankohta on vähintään kummallinen, ellei sitten peräti moitittava, asiasta voidaan päätellä se, että hänen kykynsä arvioida hyvää ja huonoa opetusta on myös vajavainen. Siinä mielessä tuo hänen antamansa vitonen auttamattomasti vähän haalistuu ja epäilemättä joutuu muun opettajakunnan silmissä outoon valoon.

No, onneksi valokaapelia pitkin ei tullut epätoivoinen isä taikka äiti. Peruskoulupuolella sellainen on kuulemma normaalia ja sangen yleistä. Jokainen vanhempi ja isä ja äiti on perinteisesti ollut asiantuntija sen suhteen kuinka didaktiikka puree juuri heidän jälkikasvuunsa.

Anteeksi kun pyhän päivän iltana kaadan kaikki niskaanne, lukijat. Luoja, eli Taivaan Isä sekä hyvä kasvatus minua varjelkoon siltä, että kuna päivänä laittaisin kovin suuren postituslistan ohjaamana liikkeelle mieleni liikahduksia ja lepakkojeni muuta kellotapulielämää. Siis laittaisin liikkeelle työyhteisön taikka opiskelijoiden suuntaan.

Te lukijani, olette vapaata riistaa. Jokaisen olkapää on potentiaalinen nojaamisen kohde. Jokainen täällä vieraileva alistuu siihen mahdollisuuteen, että itken täällä mitä kummallisimpia asioita. Teen sen, koska pidän teistä.

Taidan lopettaa työpostin lukemisen vapaa-aikana. Sellainen voisi olla fiksua ja siistiä. Tillman@suomi24.fi päivystää 24/7. Ainakin taidan yrittää sitä.

Out of Africa

Rauhallinen ja täydellinen joulu uinuu hiljaa sydämessäni. On rauhaisaa ja levollista. Eilen kirkossa oli kummallinen pappi pitämässä kummallisen aattohartauden, mutta tänään samassa paikassa oli jo erilainen meno. Enkeli taivaan lausui jälleen kirkkokuoron avustamana lujaa ja ponnekkaasti.

Jouluun on sisältynyt toistaiseksi vain yksi pienehkö pettymys. Viini ei ole mistään kotoisin, vaikka sen nimi tällä kertaa on Out of Africa.

Minä en nyt saa otetta tähän viiniin. Siitä ei ole suurta vikaa, mutta ei siinä ole mitään suurtakaan. Se on mehumaista ja vähän karvasta. Ja sitä on jäljellä lähes kolme litraa. Oma virheeni oli se, että ryhdyin juhlapäivänä kokeilemaan jotain outoa ja uutta.

Karen Blixenin oli elokuvassa Out of Africa kokeiltava myös jotain outoa ja uutta, sillä oma mies oli täysi hulttio ja paskiainen. Hänet pelasti ainakin hetkeksi Robert Redford. Ei siis todellinen henkilö, vaan tämä ihana hurmuripoika, joka saa fiktiivisesti naiset unelmoimaan entisistä poikaystävistään. Minua ei pelasta tämän viinin kanssa nyt muu kuin se, mikä pelastaa yleensä Harald Hirmuisen täysinäisen rommitynnyrin tuomista haasteista; tahdonvoima.

Out of Africa – nimisen uskonnollisen yhteisön ei pidä nyt vetää hernettä nenäänsä tästä kirjoituksesta. Minulla ei ole teistä mitään käsitystä, enkä osaa sanoa ainakaan mitään pahaa teistä. Elokuva on siis hyvä, viini on pahaa ja te olette neutraali.

Kohta menen kattamaan jälleen pöytää. Elän toivossa, että toisena päivänä viini olisi vähän sykähdyttävämpi. Elän toivossa myös, että suurempina annoksina viini olisi vähän antavampi. Nuoruudessani olen joskus pystynyt sekä serbialaisen luumuviinan että kodisjokelaisen pontikan suhteen tällä tavalla annoskokoa kasvattamalla lisäämään hetkellisesti myös nautinnon määrää.

Perhejoulun puitteissa tällä metodilla on kuitenkin rajoitteensa.

Jouluun on sisältynyt tietenkin muutakin kuin viinistä äksyilyä. Lahjojen saajat ovat olleet herkistettyinä, mutta myös antajien silmät ovat kiiltäneet. Erityisen paljon meillä on nautittu tällä kertaa lämpimistä vaatteista ja sukista.

Joulupukki on ilmeisesti saanut kuulla tontuilta, että itsepäisesti kuljen kesät talvet valkoisissa tennissukissa. Nyt sain ison varaston mustia tennissukkia.

Yhdet uudet, itse hankkimani urheilusukat, ovat mustavalkoiset. Niiden kärjet ja kantapäät ovat mustia ja muuten sitten ne ovat ihanan pehmeät ja valkoiset. Ja niissä on upea kaksoispohja. Niillä olen nyt jouluna itseäni hemmotellut.

Jouluaamuna


.



Jalankulkija kuole hirven alle
linnut viipyvät tavallista pidempään
kaikki ovat hetken oudoilla paikoilla
oudossa valossa
kynttilämerellä ponnistelee

alus kohti Styks- virtaa
tuonen Tytti soutaa silmät kiinni
ja jossain muualla
lahjaksi saatu rintaimplantti
laulaa joulukirkossa hoosiannaa

Joulu Suomen raskaassa

Kun vuonna 1974 olin selvinnyt alokasajasta hengissä ja vannonut puolustavani tätä maata polkupyörää ja lähetin postilaukkua apuna käyttäen hengenlähtöön asti, koitti aika tehdä se suuri päätös; ollako lomalla jouluna vai uutena vuonna. Siihen aikaan tarvittiin kansakunnan puolustukseen joka viikonloppu 50 % vahvuudesta, joten asetelma oli fifty sixty. Kumpaa nyt sattui sitten enemmän arvostamaan. Edellisten sukupolvien yllytyksestä päätin niin, että uutena vuonna olen ainakin Köyliön Lallintalolla katselemassa kaukaa erästä neitokaista.

Päätin olla sen vuoksi kerrankin vapaaehtoinen ja jäädä jouluksi Kasarmille.

Jouluaattona esimiehet pakottivat tuhrimaan patterin seinät valkoisella suihkutettavalla spray-lumella. Aavistin jo siinä vaiheessa pahinta. Tuon sotkun siivous me vielä löydetään edestämme. Ja niin me löysimmekin. Uutena vuonna kiinni ollut porukka ei joutunut tuhrimaan, eikä myöskään siivoamaan mitään.

Sitten pidettiin tupa- kaappi- ja siisteystarkastus. Ja viinatarkastus. Minä olin ihmeissäni. Syntymäkodissani ei juuri viinaa harrastettu, ja joulu oli vihoviimeinen ajankohta, jolloin sellaista olisi ryhdytty harrastamaan. Minulla oli kasarmin käytävillä outo olo, että minä todella tulisin kokemaan ikimuistoisen joulu, niin kuin minulle oli luvattu.

Ensimmäiset viinapullot kaivettiin esiin kuivaushuoneessa olevista saappaista iltapäivällä klo 5. Luhangasta kotoisin ollut metsuri-tykkimies juopui siinä määrin, että jouduimme vartioimaan häntä iltaruokailussa samoin kuten paimenet omia lampaitaan illan kertomuksessa. Myöhemmin yöllä sitten PU:na toiminut luutnantti Rajala metsästi metsuria pitkin käytäviä, kunnes löysi lopulta tämän omasta sängystään, päiväpeitteen alta, täysissä suntisvarusteissaan.

Patteriston komentaja tuli käymään ja juomaan petrolia peltimukeista. Melkein sinuteltiin häntä ja todettiin, että koulutus on kovaa ja sitä on tarpeeksi, mutta hiki säästää verta. Tämä Sarastien –tyyppinen majuri yritti olla huomaamatta sitä, että pesäpalloa mestaruussarjassa pelaavat alikersantit alkoivat humaltua vaarallisessa määrin.

Myöhemmin yöllä sitten poistumiskiellossa ollut varusmies-romaani päätti lähteä omin luvin läheiseen matkustajakotiin, jonne oli kutsunut joulun viettoon koko heimonsa. Annoimme hänen mennä, sillä hän oli käynyt illan mittaan jo vähän vaaralliseksi.

Iltakymmeneltä tuli sitten patteriin vääpelinämme toiminut ylikersantti, joka määräsi kaksi miestä upseerikerholle ampumaan kunnialaukauksia satavitosella. Sanottiin sille, että ollaan b-miehiä. Ollaan puujalkapatteri, eikä olla tykkiä nähty kuin alokasaikana sulkeiskentällä. Ja silloinkin lykättiin pitkin kenttää 122 haupitsia.

Ylikersantti soitti johonkin ja ärhenteli puhelimessa aikansa, jonka jälkeen sitten otti komentonsa takaisin ja sanoi, että hän on sekoittanut juhlat nyt pahasti. Uutena vuonnahan siellä kerholla ammutaan kunnialaukaukset, eikä suinkaan jouluyönä. Hän käski meidän jatkaa pyhän yön viettoa säädyllisesti ja jatkoi horjuvaa matkaansa kohti kerhoa.

Alikersantit ryhtyivät pston komentajan lähdettyä tilamaan lisää keskiolutta kihniöläisestä kyläkaupasta. Tilausta toimitettiin käytävän kolikkopuhelimella. Myöhemmin sitten, keskellä jouluyötä sekatavarakaupan pakettiauto toimitti tilauksen sovitusti kasarmin läpi kulkeneelle tielle, josta se nostettiin kasarmirakennuksen alakerran ikkunasta sisään.

Menin nukkumaan, sillä meno oli minusta vähän kauhistuttavaa. Paimenten tavoin minäkin pelkäsin. Hyvän sanoman toi sitten aamuneljältä matkustajakodista palannut romaani – tykkimies, joka herätti minut ja lupasi kaivaa puukolla molemmat alasatakuntalaiset silmäni ulos kuopistaan. Suhtauduin asiaan vakavasti, sillä kyseisellä ” valdella” oli rinnassaan kaksi 30 cm pitkä arpea ristin muodossa. Poikittaisen oli tehnyt Kauhajoen kasinon lippujonossa muuan Hagert. Pystysuoran taas oli kuulemma tehnyt eräs kätevä seinäjokelainen kirurgi keskussairaalassa kun miestä oli kursittu kasaan.

Vähitellen kuitenkin patteriin laskeutui Jylhän Kiirastulen omainen rauhallinen tunnelma. Vaikka koettelee, kyllä lenkit kestää. Kun kestivät aikoinaan Summassa, Taipaleessa ja Kollaalla, niin kyllä tämäkin yö tästä menee.

Semmoinen ikimuistoinen joulu se.

Kuusi ja kirkonrakentaja

Tänään hain lounastunnilla joulukuusen. Ajattelin sen olevan jälleen yhtä tuskallista kuin ennen, mutta huomasin erehtyneeni. Kun ihminen tulee vanhaksi, kaikki kuuset kelpaavat. Varsinkin kun ilta pimenee, kriteerit löyhentyvät. Minä selvisin hommasta 45 minuutissa.

Vanha insinööriviisaus sanoo, että naisen ja joulukuusen etsintä muistuttavat läheisesti toisiaan. Ensimmäinen vastaan tullut ei ole hyvä. Sitten valintaa jatketaan. Etsitään sitä parasta kuusta. Ja viimein kun ilta yllättää ja hämärä laskeutuu, on otettava se, mikä tienvarressa ensimmäisenä oli. Näin kertovat isot pojat.

Minä olen hakenut kuusta ensin isän kanssa. Silloin minä väsyin, sillä isä halusi löytää aina täydellisen yksilön. Meiltä meni aikaa aina joka kerta monta tuntia. Koko aatto siinä kului. Siihen aikaan oli jokaisessa maalaistalossa lämmin sauna käytettävissä aattona, joten kuusi haettiin vasta silloin ja se sulatettiin aattona. Koristelu aloitettiin iltapäivällä.

Rivitaloissa ja nykyisissä omakotitaloissa on pakko tuoda kuusi sulamaan jo edellisen päivänä. Autotalli on lämmitettävä siihen kuntoon, että kuusi norjistuu siellä ja ryhtyy jo hieman tuoksumaan.

Kun lapset kasvoivat, otin heidät mukaan kuusen etsintään. Molemmat ovat olleet mukana alle kouluikäisenä. Viime vuonna mukana oli vävykin. Tänä vuonna oli elämässäni ensimmäinen joulu, jolloin hain kuusen yksinäni. Ymmärsin, että olin vähän malttamaton ja hölmö, koska poika kysyi iltapäivällä asiasta ja oli huomannut sen, että olin karannut toimitukseen ilman häntä.

No, huomenna on uusi päivä. Voidaan pojan kanssa hakea uusi kuusi. Tämänpäiväinen voidaan antaa ystäville, naapureille, taikka voimme laittaa sen terassille ja ripustaa siihen räikeitä valoja. Mitään ei ole vielä menetetty.

Tyttären kanssa askarreltiin äsken jouluinen piparkakku- kirkko. Minä olin kiinnipitäjänä ja hanslankarina. Minusta lopputulos on söpö ja hieno. Ikkunat ovat liivate-kelmusta. Koristelu sokerista.

Huomenna työmaa on hiljainen ja tyhjä. Siksi sinne on mukava mennä. Kerrankin voi tehdä asioita rauhassa ja ajan kanssa. Voi lähettää viimeiset E-joulukortit ja tervehdykset. Voi miettiä joulujen lukumäärää ja niiden omalaatuisuutta. Voi muistella armeijan joulua. Se se oli ihmisen lapselle kummallinen kokemus. Semmoinen tekee helposti miehestä pasifistin ja rauhan aatteen kannattajan. Mutta siitä voin kertoa huomenna lisää.

Nyt nautitaan siitä ajatuksesta, että illat ovat sinisiä.

ärhentelyä jouluahdistuksen vallassa

Tänään sitten taitaa olla se pimein päivä. Minulle se on valoa täynnä. Vielä voi polttaa hetken kynttelikköä ikkunalla ja odotella joulua saapuvaksi. Sitä oikeaa joulua.

Sitä, jonka markkinapellet ovat pilanneet tingelitangelillaan. Minä elän siinä vahvassa uskossa, että lamat, taantumat ja talouden depressiot kehittyvät meille syklisesti siksi, että meillä olisi välillä vähän tiukempaa ja välillä vähän vähemmän mahdollisuuksia harrastaa joutavuuksia.

Toisaalta maailma elää koko ajan ympärillämme. Herrat saavat pitää kokouksiin näinä päivinä tiuhaan tahtiin. Asevoimien supistuksista huolimatta Kotkan satamassa on huippuarsenaalia vaikka kuinka. Mielenkiintoista on miettiä sitä, miksi juuri jouluna ne putkahtivat ilmi ? Miksi juuri Korean hautajaisten alla ? Miksi juuri Suomessa ?

Odotan erittäin suurella mielenkiinnolla, mitä tapahtuu jouluna itäisellä maalla Punaisen torin tietämissä. Siellä ihmiset kuulemma liikehtivät hartaasti. Suomen johtavat Venäjä – asiantuntijat kirjoittelevat semmoista, että tämä olisi lopun alkua.

No, minä ihmettelen, miksi helkkarissa Nokia ja UM eivät ole älynneet laittaa Kotkan satamaan joulupukkia istumaan hajareisin jonkun pyöreän ”ohjus”- pötkylän päälle LUMIA- puhelin kouraan. Minä ihmettelen, miksi istuva presidentti on ollut niin hiljaa viimeisen vuorokauden ?

Eniten minä ihmettelen sitä, että tulevat presidentit ovat niin kovin hiljaisia tilanteessa, jossa kerrankin olisi mahdollisuus piestä suuta ja esittää mielipiteitä tilanteessa, jossa kaikki varmasti kuuntelisivat tarkasti.

Minun on tietenkin hyvä huudella täältä kaukaa. Siellä parrasvaloissa pelataan nyt peliä, jossa ministeri Virkkusen poliittiset ideat ja käänteet jäävät kerrankin varjoon. Tiedettyähän on se, että ministeri Virkkunen on käänteissään arvaamaton ja erittäin nopea. Tällä kertaa ministeriön pöydällä makaa kuntauudistussuunnitelma tyhjän panttina. Se paljastetaan vasta sitten, kun presidentin vaalit ovat onnellisesti ohi. Tässä asiassa ministerillä on sellainen kanta, että hänen sorvaamansa uudistus olisi niin hätkähdyttävä, että se voisi jotenkin vaarantaa ehdokas Niinistön valinnan. No, jälleen, totuttuun tapaa, ministeri yliarvioi itsensä. Pahempaan yliarviointiin kykenee vain ehdokas Väyrynen.

Inarinjärven ohjussekoilun aikaan Paavo Väyrynen oli ulkoministeri. Silloin häneltä käytiin oikein anteeksi pyytämässä asioita. Saa nähdä, tuleeko nyt kukaan kylään Juhani Tervapään tyttärenpojan luokse ?

Miten minusta on tullut näin ilkeä ? Kummastelen sitä kovasti. Olen ilkeä varmasti siksi, että kaikkien pikkupoikien tapaan minua hermostuttaa pukin tulo.

Luultavaa onkin, että pukki tuo takapihan koivusta kimpullisen risuja ja kehottaa itse itseäni komentaen allekirjoittanutta ruoskimaan selkäänsä tunnettuun perussuomalaiseen tapaan. Olen pahoillani. En vaan voi sille mitään, että salaisesti vähän nautin siitä, kun isokenkäiset menettävä välillä kasvonsa ja näyttävät yleisön silmissä hölmöläisiltä. Minä taidan salaisesti uskoa siihen, että valtaapitävien kohdalla pitää myös paikkaansa se, että vastoinkäymiset pitävät heidät hereillä ja pelon vallassa.

Elinikäinen oppiminen

Koralli on painavaa. Se unohtuu uima-altaan baarin pöydälle. Taivaalla koti-ikävä tiivistyy juoviksi kun kapteeni Koivistoinen vie janonsa sammuttaneet pohjoiseen. Nainen laskee huoneensa avaimen varovasti. Se katselee korallia ikävöiden, mutta koralli ei enää punastu. Huoneenavain on nähnyt jo kaiken ja minä en vielä mitään. Tummuvassa illassa Nina Ricci sekoittuu johonkin, josta en ole ihan varma. Jossain kaukana aikuinen nainen kirjoittaa pro gradua ja palmussa kujertaa kyyhkynen

Pimeyteen sukeltaja

Kaksi yötä vielä nukuttavana ja sitten kaikki on taas niin kuin pitääkin. Torstain jälkeen päivä aloittaa varovaisen taipaleensa kohti täyteyttään. Yö lyhenee. Ihminen näkee ympärilleen aamulla ja näkee illalla. Ja aivan kohta ihminen voi sanoa, että nukuin koko yön. Nukuin kaikki ne neljä tuntia.

Väsyttää.

Tervetuloa lukijaksi Toppahapa. Sinulla on hauska nimi. Toivottavasti viihdyt täällä. Juuri nyt nämä minun kirjoitukseni ovat tylsiä ja väsyneitä, sillä minä odotan valoa ja kevättä. Juuri nyt olen syksystä vähän väsynyt ja sohjosta typertynyt. Huomenna ovat asiat jo toisella mallilla.

Tämäkin päivä on ollut muuten ihan siedettävä, mutta olen itse taas tehnyt siitä vähän kankean ja kauhistuttavan. Taidan ruoskia itseäni illalla niin, että menen jouluostoksille tuonne kaupallisten Sodoman ja Gomorran pyörteisiin. Mene tarkkailemaan ihmisiä.

Kuuden oopperan mies

Melkoinen uutispäivä meillä on taas takana. Minä seurasin työn ohessa kaikkea vähän hämmentyneenä. Kim Sunkkila teki sitten vapaaehtoisesti sen, mitä moni odotti ja kaipasi. Kun sitten maanpetoksestakin tuomitun Juhani Tervapään tyttärenpoika samaan hyömyyn totesi julkisuudessa, että tuskinpa Kim Sunkkilaa kukaan kaipaa, hoksottimeni terästäytyivät.

Tästä päivästä tulee raikas ja erilainen. Minäkin haluan tietää ihan tapojen ja yleissivistyksen vuoksi, onko maailmassa ihmisiä, joiden kuolemaa ei tarvitse surra, tai joiden kuolemasta pitäisi oikeastaan iloita.

Voi loppuu. Yhä suurempi osa joululahjahankinnoista tehdään verkkokauppojen asiakkaina. Opettajat hakevat jouluviinansa naapurikaupungeista. Veripalvelu toivoo verta pakkiin. Viestintäministeri lupaa tulla jokaiseen talouteen varmistamaan sen, että netti pelittää.

Kaiken tuon jälkeen oloni on vähän hölmistynyt. Päivän uutistarjonta muistuttaa modernia proosarunoa, jolla joku vielä keväällä saattaa pokata itselleen Pentti Saarikoski- pokaalin. Tuolla edellisellä kappaleella runoileva läänintaiteilija kuittaisi velkansa yhteiskunnalle sekä työsuhdekämppänsä vuokran kolmelta vuodelta. Tuo pätkä kuulostaa nyt jo kuolemattomalta.

Kaikesta tuosta kummallisuudesta intoutuneena päätin lähettää vanhemmilleni joululahjaksi Viipurin kaupungin karttakirjan vuodelta 1939 ja liput Porin teatteriin näytelmään: ” Entäs nyt, miten nyt suu pannaan, Niskavuori ? ” Verkkokaupasta tietenkin, kuinkas muuten. Lukijat voisivat olla höveleitä eivätkä menisi paljastamaan lahjan sisältöä saajille etukäteen.

Juhlaa varten myyvät elintarvikkeita, joiden viimeinen käyttöpäivä on 25.12. Kyselin myyjiltä, onko odotettavissa, että he vaivautuisivat myöhemmin tällä viikolla hankkimaan lihatuotteita, joita asiakas saattaisi säädyllisesti nauttia vielä Tapanina ja kenties myös viattomien lasten päivän.

Sellainen ei ole kuulemma todennäköistä. Asiakkaan on kiskottava kalkkuna kitusiinsa joulupäivän iltaan mennessä ja Tapanina, taikka seuraavana arkena metsästettävä taas provianttia. Osuustoimintaliike näyttää ryhtyneen samanlaiseksi inhokiksi kuin taustaryhmänsä, vaalirahoissa ja naisasioissa ryvettynyt bonuskortin värinen puolue. Taidan ryhtyä tilamaan ruokani verkosta. Homma toimii, valokaapeli soi ja kohta on Itellanmies tunkemassa aladobia ja lanttulooraa postilaatikkoon. Ilmoittaudun asiakkaaksi.

Kim Sunkkila on lyönyt nyt viimeisen hole-in one- lyöntinsä. Mietiskelin tässä ilta ahdistuksessani sitä, että kerkesikö kaveri katumaan yhtään tekemisiään siinä vaiheessa, kun rintaan pistää oikein kovasti ja vähän jo vituttaa. Ehtiköhän kaveri miettiä, että olisiko sittenkin ollut parempi jakaa ruokaa vähän tasaisemmin ja aseita vähän enemmän. Vai oliko Kim uskossaan kova viimeiseen asti.

Usko kuin usko. Jos hän koki olevansa hyväntekijä ja kuoli siinä uskossa, että kohta kadut lainehtivat kyyneleistä, niin so what ? Eikö ihminen saa tulla subjektiivisessa uskossaan autuaaksi. Moni ateistikin yrittää tulla. Juhani Tervapään tyttärenpoika saattaa lopulta olla väärässä. No, asiaa ei pysty todentamaan puolin eikä toisin.

Stalin vaihtoi nuoruudessaan uskonsa toiseen. Pappisseminaarilaisesta tuli jumala miljoonille. Emme tiedä sitäkään, mitä hän ajatteli kuollessaan.