Ankea on taas itsenäisyyspäivän aamu

by Michael Tillman

Viljo- pappa armeijakuvassaan. Kuva otettu 1921 tai 1922. Tykkimies seisoo siloposkisena nuorukaisena vasemmalla.

Viljo- Pappa on käynyt kuvassa myös talvisodan jälkeen 1940. Pappa on kuvassa 39 vuotias. Sota on kuitenkin saanut miehen kasvot vanhenemaan ja ilmeen totiseksi. Sotapuukko roikkuu vasemmalla puolella.

Minä olen muistellut tänään tietenkin näitä asioita. Olin eilen vielä innoissani ja luottavaisella mielellä. Elin isänmaallisuuden hengen läpitunkemana ja selasin jatkosodan pikkujättiläistä.

Taas odotin kuitenkin turhaan. Ei tullut korpinjämiä tähän torppaan. On katsottava tulevaisuuteen ja odotettava ensi kesäkuuta. Jossain vaiheessa yhteiskunta varmasti huomaa sen, että olen kohta sotinut täällä blogistaniassa isänmaan puolesta jo kohta 5 vuotta. Olen täällä kynää ja näppäimistöä apuna käyttäen torjunut apatia-vihollista yhtä kauan kuin isoisämme aikoinaan rintamalla.

Ei ole tippunut virallista tunnustusta. Sivupalkissa on arvokkaita tunnustuksia taistelijatovereilta. Niistä on mukava nauttia. Lukijaikoneja on 85. Kirjoituksia on kertynyt 1794. Laskuriin on tullut 189 222 käyntiä. Viljam Pylkäs ampui aikoinaan suoaukealle 80 vihollista yksinään. Hänen fiktiivinen romaanihahmonsa, Antti Rokka vain 50. Minun ei ehkä kannata omiani esiin tuoda.

Ovat ehkä korpinjämät jääneet tulematta siksi, että olen ylipäällikön tekemisistä kirjoittanut kuten Rokka puhui luutnantti Lammion edesottamuksista. Ovat ehkä jämät jääneet siksikin tulematta, että olisivat varmaan minun hallussani joutuneet repun viilekkeeseen samalla tavalla kuin korpraali Määtän vapaudenristi.

Kynällä meinaan kuitenkin taistella edelleen. Niin teki aikoinaan Rahikainenkin. Välillä tosin ammuskeli vähiä panoksia taivaan tuuliin, mutta pääasiassa kirjoitteli naisille ja yritti päästä vähällä taistojen tuoksinassa.

Rahikainen on aliarvostettu isänmaallisuuden myyttihahmo. Hän on sivistynyt ja charmikas mies. Hän ei humallu kesäkuun juhlissa kiljusta. Hän ottaa vuoteensa ja mieluummin lähtee tientekoon naiskauneutta ihailemaan. Ja kokeilemaan. Hän tulee takaisin virkistyneenä. Hän on aamulla selvä ja onnellinen. Hänellä on edelleen naisen lämpö ja tuoksu viltissään. Hänen päätään ei kivistä. Hänellä on täysi lippaallinen kirjoituspaperia repussaan ja sota vain jatkuu.

Ehdottomasti, Rahikainen on idolini. Hän on suuri mies tänään, itsenäisyytemme vuosipäivänä. Häneen luotan ja turvaan. Kohtalomme on siellä, minne Rahikaisen kirjeenvaihtokynä viitoittaa tien. Ehkä silläkin rintamalla joskus lopulta ryhdytään jakamaan Mannerheimin ristejä.

Mainokset