Oksettaa

by Michael Tillman

Tänään olisin voinut nukkua pitkään. Herätä hitaasti levänneenä ja pirteänä. Se kaikki jäi kuitenkin haaveeksi. Vaikka en ollutkaan eilen pikkujouluissa, minua silti oksettaa.

Tätä hektistä raatamista on ilmeisesti nyt kertynyt sietokyvyn ylittävä määrä. Heräsin jälleen 5.30. Siitä voi päätellä sen, että elimistöni on tottunut nyt tähän hektiseen menoon ja se elimistö ja corpus on väkivalloin opetettava tästä hulinasta pois.

Toinen syy huonoon oloon on varmaan se, että ostin eilen Joen kaupungista matkalukemiseksi Mauno Saaren kirjan ” Haavikon näköinen mies ”. Luin ruuhkaisissa junissa sitä kirjaa sata sivua ja minulle tuli siitä kirjasta paha olo. Oikeastaan oksettava olo.

Haavikko on varmasti hyvä runoilija ja hyvä kirjailija. Olen minä jotakin jopa lukenut, vaikka Haavikko on minulle jäänyt kaukaiseksi ja vieraaksi. Haavikon elämä on ollut värikästä. Tuommoista elämää minäkin poikasena itselleni haaveilin. Värikkyyttä on kuitenkin ollut ehkä vähän liikaakin.

Sadan sivun jälkeen olen aivan tyytyväinen tähän omaan elämääni. Ja siihen, että minä en ole ( toivon mukaan ainakin) juonittelevien ja kummallisten ihmisten ympäröimä. Enkä toivon mukaan itsekään ole sellainen. Haavikon varhaisvaiheet ja hänen sukunsa kuvaaminen ovat kiinnostavia elementtejä tämän renessanssiruhtinaan elämän kuvauksessa. Kirja on kuitenkin jotenkin tahmainen ja sottainen. En tiedä, ketä tässä asiassa uskoisin. Julkisuudessa kirjassa esiintyneet miehet ja naiset ovat erinäisin argumentein joko kiittäneet taikka kauhistuneet niitä kertomuksia, joita Saari kirjassaan kirjoittaa.

Minä olen tietämätön moukka. Olen aina luullut, että Mauno Saari kirjoittaa toisarvoisia, vähän keskinkertaisia elämänkertoja. Olin kovasti yllättynyt aikoinaan siitä asiasta, että Saari oli Haavikon hyvä ystävä. Jotenkin siis minäkin syyllistyn siihen, että arvioin ihmisiä hankittujen ystävien avulla.

No, joka tapauksessa, kirjasta sain oksettavan olon. Tuo kirja joutuu siihen erittäin pieneen ja suppeaan kirjahyllyni nurkkaan, jossa kesken jääneet kirjat odottavat kohtaloaan. En taida jaksaa lukea enää sivuakaan tuosta kirjasta. Ei minun ole pakko, jos minua tympäisee.

Suuri harmi asiassa on se, että olisin niin mielelläni halunnut innostua Haavikosta paremmin ja lukea enemmän hänen tuotantoaan. Nyt taisin tällä saaren kirjalla pilata taas tilaisuuteni.

Mainokset