Adventin valot

by Michael Tillman

Joulun odotus saa ihmiset yltäkylläisyyden aikoina ostamaan hullunlailla valosarjoja ja muita herkkiä kapistuksia naapuruston riemuksi. On taas aika, jolloin kotimatkalla töiden jälkeen voi nähdä valobambin sohjossa seisomassa.

Pahimpia ovat ne räikeän siniset valomatot, joita muutamat naapurit ovat heitelleet orapihlaja-aitojensa päälle niin kuin alkuasukaskalastajat luontodokumenteissa heittelevät pyydyksiään laguniin rannalla.

Lähitienoilla on lisäksi muutama sellainen residenssi, jonka räystäät ja päädyt on nauhoitettu monivärisillä vilkkuvilla valoköysillä. Näissä bordelleissa kaiken lisäksi asutaan ja ilmeisesti myös nukutaan. Valosaaste sykkii ja kimaltelee samalla tavoin kuin Pigalle. Tiedän, sillä olen käynyt kävelemässä sielläkin.

Minä laitan takapihan pieneen kuuseen värittömän kynttiläsarjan. Se riittänee. Siitä on jo puolet lampuista palanut, mutta sen mukana tunnelmakin on vain parantunut.

En kirjoita tänään enempää, sillä valojutuilla varmasti loukkaan jotakin ihmistä, joka pitää runsaista ja värikkäistä valoista. Voin vakuuttaa, että moniarvoisessa yhteiskunnassa voitte vapaasti ostaa niin paljon kuin haluatte ja niin räikeitä kuin pystytte. Mutta sen voin sanoa, että olet vähemmistöä tässä valoasiassa. Useimmille riittää vähän vähempikin.

Toinen syy on se, että minä joudun tekemään nyt leipätyötäni aamuin illoin , päivin ja vähän jo öin. Luoja ja koulutusohjelmapäällikkö ovat siunanneet minua taas runsain mitoin tässä työ asiassa. Perjantaina pitäisi taas olla tentissäkin osoittamassa osaamistaan. Keskiviikkona menen taas toiseen oppilaitokseen koko päiväksi. Viimeksi siellä opiskelija heittäytyi kesken luentojen lattialle makaamaan. Elän jännityksen vallassa, mitä ihanaa tapahtuu nyt keskiviikkona.

Tällä viikolla olen sen vuoksi vähän äreällä päällä. Olen väsynyt, stressaantunut ja änkyrä. Tänään jo kahvipöydässä sanoivat, että olen epätoivoisen näköinen.

Toisaalta , nyt on mennyt hyvin. Helvetin hyvin. Sairastuin tällaisessa hässäkässä marraskuun 26 päivä klo 16.30 kolmetoista vuotta sitten. Kun viisi päivää vielä rämmitään tätä pimeyttä eteenpäin, voi huokaista helpotuksesta. Lepakkojahdin vuosipäivä on jälleen ohi. Sitten voisi yrittää kirjoittaa jälleen jotain iloista ja hassua.

Advertisements