Vanhoja paikkoja katselemassa

by Michael Tillman

Kävin Wienin porteilla ja pari päivää seikkailin itse kaupungissakin. Lämpimässä syysilmassa on mukava kävellä pitkin kulttuurikaupungin katuja villaulsterissa ja vaimo käsikynkässä. Suomalainen mies voi olla kohtuullisen varma, että kaverit eivät pääse näkemään.

Hotelli oli sössinyt varauksen niin perusteellisesti, että heidän oli pakko majoittaa meidät naapurihotelliin, jossa oli tähtiä kuin Otavassa. Piccolo oli kotoisin Sri Lankasta, taikka jostain vieläkin kauempaa. Annoin hänelle 2 euroa siitä hyvästä, että hän toi matkatavaramme huoneeseen. Olo oli kuin vanhoissa mustavalkoisissa elokuvissa. Siitä on nimittäin aikaa, kun minua on kutsuttu sanalla – ” sir”.

Yhtä hulppea kesämökki näyttää olleen myös Franz Josephilla. Schönbrunnin linnassa on 1441 huonetta. Me käveltiin lenkki 50 huoneessa ja sekin kesti tunnin. Melkoiset kiinteistöverot, sanoisin. Pihalla oli nurmikkoa sen verran, että minä kyllä harkitsisin vakavasti päältä ajettavan ruohonleikkurin ostoa.

Juotiin kahvia ja syötiin sacher-torttua Sacher- hotellin kahvilassa. Siitäkin on muuten jonkun verran aikaa, kun olen joutunut kahvilassa jonottamaan hovimestarin edessä ja odottamaan, että vapaa pyötä ilmaantuu.

Syötiin hyvin ja kalliisti. Ja juotiin hehkuviiniä ja punssia. Tiedättekö muuten, mikä on Wieniläisen hehkuviinin ja punssin ero ?

No, minäpä kerron. Hehkuviini tarjoillaan hyvin kuumana sekä miehille, että naisille. Punssi tarjoillaan naisille lämpimänä ja miehille kuumana. Ainoa syy näyttäisi olevan se, että tällä systeemillä naiset ehtivät kiskaista kaksinkertaisen määrän punssia sisäänsä. Se taas tekee heistä helpommin käsiteltäviä.

Käytiin kaikki muutkin vanhat paikat läpi. Praterissa katseltiin maailmanpyörää ja muisteltiin vanhaa kuuluisaa elokuvaa. Tapanin kirkossa sytytettiin pyhämiesten päivän kynttilät. Ja ratsastuskoulun talleilla käytiin taputtelemassa heppoja. Niillä on paremmat kämpät, niillä hevosilla, kuin Kontulassa ihmisillä.

Ooppera kierrettiin kolmesti ympäri. Ja kirpputorilla notkuttiin. Ja uusia asioita opittiin.

Wienin leikkeen ehdoton ja ylellisin lisuke on sitten puolukkahillo. Se maksaa keisarillisessa kaupungissa 4 euroa pieni kuppi. Se tuodaan kahden tarjoilijan kunniavartiossa ja sen syömistä seurataan vai vihkaa. No, se oli tuttua suttua meille. Esteettisesti se ei oikein kyllä snitzelin päällä synkannut.

Tänään koneessa vaimon edessä istui venäläinen sutenööri ja hänen vieressään, eli minun edessäni istui tämän sutenöörin työntekijä. Pelokas nuorinainen oli pukeutunut turhan provosoivasti. Hän ei puhunut työnantajalleen kertaakaan koko matkan aikana. Sutenööri taas sanoi tytölle pari kertaa jotain hyvin käskevästi. Kun en uskaltanut juurikaan katsella tyttöä, luin koko matkan Financial Times – lehteä. Ja katselin lentokoneessa lentävää kärpästä.

Wienistä lähti nimittäin mukaamme huonekärpänen, joka lenteli matkustamossa edes takaisin ja takulla mietti, mihin helvettiä sitä on oikein jouduttu. Ajatelkaas, jos se oli muijalleen lentoaseman puistossa sanonut, että käynpähän vähän tonkimassa Tax-freen roskiksia. Tulen takaisin lounasaikaan.

Ja nyt se seilaa Fokker- lentokoneessa jossain Riian-lahden yllä kohti Helsinkiä. Jos minä olisin ollut se kärpänen, olisin ihan hiljaa istunut jossain hattuhyllyllä, ja odottanut, että se puhalluslamppu on taas ilmassa ja matkalla kohti saksalais-roomalaisen keisarikunnan kotiseutuja.

Tai, tietenkin se kärpänen voisi lentää Vantaalla lentokenttäbussiin ja sitten lähtöalueen kautta johonkin toiseen koneeseen.

Mutta selittämistä sillä on, jos Wieniin palaa.

Advertisements