Näin suomustat kalan kätevästi

by Michael Tillman

Ihminen on loputtoman kekseliäs ja laiska. Minä itse olen pääasiassa laiska, mutta se säästää minua usein siltä, että kekseliäisyys saattaa asettaa minut huonoon valoon.

Valmistin tänään kalaa lounas-ateriaksi. Koska olin laiska, kävin hakemassa eilen paikallisesta marketista valmiiksi fileoitua viljelykalaa. Kotona suolasin ja pippuroin fileet, laitoin ne jääkaappiin yöksi ja keskityin saunomiseen ja seurusteluun.

Tänään sitten työnsi fileet uuniin. Tulos oli herkullinen.

Aterian jälkeen ryhdyin pohtimaan sitä, miksiköhän minä en valmista kokonaista kalaa ? Monet ystävistäni tekevät niin.

No, syitä on monta. Kalan perkaaminen on vähän vaivalloista. Suomuja on silmät ja suut täynnä. Kalan fileointi on vähän vaivanloista. Minulta tahtoo jäädä perkeisiin enemmän kalaa kuin itse fileisiin. Kolmanneksi vielä minua kiusaa semmoinen asia, että jotkut marketit kiikuttavat myyntiin kokonaisia teurastettuja kaloja muovipusseissa. Niiden kalavainajien silmät muistuttavat minua huumenuorista. Tai epilepsiakohtauksen saaneesta opiskelijasta.

Niinpä minä olen laiska ja ostan kalani fileenä. Sillä keinoin pysyn kylläkin myös köyhänä. Fileointi lisää kalan kohdalla tuotteen arvoa melkoisesti.

Tosin, kyseisen marketin asiakaslehti antaa lukijalle niksi-osastolla kalankäsittelyyn oivallisen niksin ja neuvon.

” Kalansuomustus käy helposti ja nopeasti painepesurinsuihkulla. Tainnuta kala ja kiinnitä pyrstöstä vaikka naulalla lautaan. Painesuihkuta vastasuomuun, niin puhdasta tulee”

Whow !!!

En olisi heti hoksannut itse tuota temppua. Jaan sen tiedon nyt teille, rakkaat lukijat. Jahkaa seuraavan kerran suuri hauki iskee virveliin, ei muuta kuin jänkäkoira kattohuopanauloilla perkuulautaan hännästään kiinni ja painepesuri päälle.

Kun suomut on keritty vonkaleelta, uskoisin sisälmysten lähtevän samalla periaatteella. Pesurilla hauen kitaan runsaasti baareja. Kyllä ne sisuskalut jostain ulos tulevat.

Mainokset