Torstai – toivottomuutta

by Michael Tillman

Hiihtomaajoukkueemme on tällä hetkellä kuulemma neljän maastohiihtäjän vahvuinen. Ne neljä lähetetään liikkeelle maailmalle, jahkaa lunta tulee ja sopivia sekaviestejä järjestetään. Huomenna nämä neljä hiihtäjää lähetetään Italiaan leirille.

Jään malttamattomana odottamaan tietoa siitä, kuinka suureksi perjantaina lähtevä joukko muodostuu, kun kaikki voidemestarit, hierojat ja muut perskärpäset lasketan mukaan.

Iloni on suuri, että en ole koskaan kilpaurheiluun, enkä varsinkaan hiihtoon sotkeutunut. Iloni on suurta myös siitä syystä, että maajoukkueesta rannalle jääneet hiihtäjät eivät ole suuremmassa määrin enää mukana politiikassa. Tänään olen muutenkin niin pirullisella päällä, että lähellä olevat saavat pitää huivistaan kiinni.

Tulosopu näyttää syntyvän. Siinä asiassa käytiin sama draama kuin hallitusneuvotteluissa. Ensin kerätään omat lapiot ja ämpärit hiekkalaatikolta ja lähdetään leukavia puhuen pois.

Kahden päivän päästä palataan takaisin, hyväksytään entinen sopimusehdotus ja leikitään marttyyria. Minua tuo pelleily lähinnä naurattaa.

Riemastuttavaa on huomata myös se, että todellisuuden taju on nyt kaikonnut neuvottelujen molemmilta puolilta. Korotukset ovat olosuhteisiin nähden mielettömiä. Niistä voi vain päätellä sen, että inflaatio tulee olemaan huomattavasti kovempaa tulevaisuudessa kuin tuo sovittu 4,5 %.

Kun ei ole enää velkaa niskoilla, eikä enää oikein ehdi edes vuorotteluvapaalle, lähtökohtana näyttää olevan se, että tässä on ryhdyttävä äkäiseksi eläkeläiseksi, joka heristää kävelykeppiään kaikkea liikkuvaa kohti.

Kahden päivän päästä pidän vähän lomaa leipätyöstä. Etten ihan leipiinny. Tavallinen viikon vuosiloma on siitä mukava ja turvallinen hengähdystauko, ettei kukaan sijainen, taikka vuorotteluvapaa- tuuraaja pääse sotkemaan työhuonetta ja papereita. Viikossa kukaan ei ehdi kehitellä mitään uutta ja rasitavaa.

Advertisements