Nyt menee jo tarpeettoman lujaa !
by Michael Tillman
Marketissa Väyrysen hengenheimolainen tuli juttelemaan. Hän kertoi, että Paavo tulee messiaan elkein paikkakunnalle lähiaikoina. Minua pyydettiin sanan kuuloon.
En viitsinyt pahoittaa tutun miehen mieltä. Sanoin katsovani kalenteristani ja pitäväni asian mielessäni. En viitsinyt sanoa, että minä olen nykyään kyllästynyt itsensä kehujiin. Olen nykyään kyllästynyt tuhlaamaan aikaani turhuuteen ja jonnin joutavaan. Olen kyllästynyt kaikkiin Paavo-nimisiin presidenttiehdokkaisiin.
Marketissa oli myös Anita Hirvosen näköinen sutturapää. Hän käy iholle ja on liian tunkeileva. Pääsin pakoon hänen korkokenkiensä kopinaa, sillä olen kehittänyt strategian näitä yllättäviä kohtaamisia varten. Hyllyrivin takaa kuulin miten hänen kireät farmarinsa suhistelivat itseään hinkaten kohti kalatiskiä. Pääsin lastenvaippaosaston kautta taktisella perääntymisellä aina kassoille asti ja lopulta turvaan autoon.
Kotona kirjoitin typeriä runoja ja kaipasin takaisin hautajaisiin. Ymmärrän nyt, että minulla oli mukavaa ja hauskaa siellä hautajaisissa. Minä tunsin suunnatonta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Minä tunsin sukurakkautta. Minä ihailin kirkossa ja surutalossa sukuseuran lippua. Ymmärrän nyt, että kaikki inkkarit eivät taida nyt soutaa ihan tosissaan minun kanootissani. Menee tarpeettoman lujaa.
Vanhastaan tiedän, että tätä kestää taas adventtiin ja lumien tuloon asti. Tämä pimeys vie minun egoni aisti- deprivaation puolelle. Siinä sitä sitten taas ollaan, orpona sohjossa ja silmät kiiluen etsimässä mitä tahansa ärsykettä, joka kolahtaisi, mitä tahansa, joka tuntuisi joltain, mitä tahansa tarpeeksi perverssiä, jotta saisi ympäristön säpsähtämään.
Paavo Väyrysen vaalitilaisuus kieltämättä täyttäisi nuo ehdot, mutta rajansa kuitenkin tuolla itsensä rääkkäämiselläkin. Ehkä seuraavan kerran annan sutturan uida rauhassa liiveihin ja seuraan häntä kärryineni läpi marketin, samalla riettaasti flirttaillen ja kummallisia ostoksia kärryyni laittaen.
Ehkä hankin sävärit tähän pimeyteen samalla tavalla kuin aikoinaan, kun kellotapulini oli lepakoiden koti ja kaikki matot olivat mytyssä yläkerran kamarissa.
Minulla oli tapana sujauttaa marketissa salaa kondomipaketti pahaa-aavistamattomien mummujen ostoskärryihin ja sitten seurata viattomana kassajonossa mummujen ja kassaneitosen ilmeitä, kun he kävivät keskustelua siitä, että mitäs ne nämä ovat ja kenellekös ne tulevat.
Menen nyt nukkumaan. Jos tulette minun uniini, jotain jäynää minä teillekin järjestän. Jotenkin vain pitäisi nämä kierrokset saada alas.
Tillman 
Väyrynen oli käynyt näiden seutukuntien mukavimmassa kahvilassa taannoin, eli Tiihosen kahvilassa Laitilassa. Sieltä saa erinomaista leipää sekä hyvää kahvia ja pullaa, ja inteniööri on aidon 1950-1960- lukulainen. Hieno paikka, jossa mielelläni käyn Laitilassa poiketessani.Seuroissa oli ollut kuulemma kovasti väkeä. Harmitti, kun en huomannut. Olisi kerrankin elämässään nähnyt ihan oikean herran, joka ei ole koskaan tehnyt päivääkään oikeaa työtä.Se toinen P tuskin näillä kulmilla näyttäytyy. Kaupunkimme on, sikäli kun erästä konsulttia on uskominen, demarivetoinen, mutta ihan liian pieni noin suurelle herralle. Toisaalta en minä noista herroista niin hirveästi välitäkään. Mitä niitä kiinnostaa pienen ihmisen asiat, jotka ovat itseäni lähmimpänä. Makrotason puhe on meikäläiselle outoa jorinaa.Erään mainittavan laitoksen nykyinen johtaja oli joidenkin eduskuntavaalien alla, ennen ministeriyttään ja pääjohtajuuttaan, ihan tuossa meidän kylällä, keskuspaikalla. Kertoi tuntevansa Siionin Kanteleen hyvin. Hukkaan meni sekin. En äänestänyt häntä. En muista, ketä niissä vaaleissa äänestin. Menin äänestämään, kun muuan kyläläinen tuli autollaan pihaan ja sanoi, että lähdetkö äänestämään. Kyydin vuoksi suostuin.
Minäkin olen ryhtynyt ajattelemaan niin, että jos kerran ei ketään järkevää ja asiallista ihmistä ehdolle mihinkään virkaan ja toimeen ole, niin en minä mene enää väkisin itseäni rääkkäämään sinne äänestyskoppiin ja pahaa mieltä itselleni hankkimaan.Ihmisen mikrotason hyvinvointi on todella paljon kiinnostavampaa.Laitila on mukavan outo paikka. Siinä paikkakunnassa on suureellista varsinaisuomalaisuutta jo paljon, mutta samalla sitten paikkakunnan ihmisten olemus on ikään kuin satakuntalaista. Raumasta puhutaan paljon. Ja tietenkin Uudestakaupungista. Etäisyydet ovat lyhyitä ja käsitettäviä.Laitilassa ollaan yritteliäitä ja ahkeria. Laitilassa sitäpaitsi tehdään hyvää olutta.
Tuo ilmaus "pää on täynnä lepakoita" on kyllä tosi kuvaava jollekin mielentilalle, jonka itsekin tunnistan aika ajoin. Möröt nousevat välillä asuinsijoiltaan. Suosittelen muumistrategiaa: annetaan möröille ymmärrystä, viedään kävelylle sienimetsään tai saunan lauteille pitkitettyyn saunasessioon. Tai mieluiten molemmat.
Prismassa huomasin uusia olutmerkkejä; Laitilasta:Retale ja Humalainen olivat nimet asiaankuuluvien kuvien kera.Retale on tyypiltään red ale ja Humalainen ronskisti humaloitu.
Kariav…. on kyllä hyvät nimet olveille keksitty…Kukon pils on minusta erinomainen.
Marja-Leena…Minä vien ne polkupyörä-ajelulle uudella maastopyörälläni.Se niitä lepakoita hirvittää. usein käy niin, että aikansa ohjaustangossa roikuttuaan ne kyllästyvät ja lentävät sinne metsään
Anteeksi, mutta minä nauroin vedet silmissä. Varsinkin nuo Paavot oli niin osuvia.Kiitos tästä ja jos lepakot päässä aiheuttaa kohdallisi tällaisia kirjoituksia, niin älä turhaan ajele niitä vielä pois.