Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: lokakuu, 2011

Eilen en itkenyt

Voitko vielä löytää tiensä eiliseen

ajattelet

kahdeksan kilometriä valkoista hiekkaa

kaksi silmää

ajattelet maistaa halpaa viiniä

haluat vielä tuntea ruohon sormien välissä

hiukset

ja niissä vesi-väri auringon heijastukset

hengitys täyttää talon

tyhjä arkki kirjekuoressa tuntuu oudolta

Mainokset

Uni

Yöllä työnantaja järjesti unessa juhlat.

Kuljettiin viihtyisän kanavan vartta jossain Keski-Euroopassa. Vasemmalla puolella humisi hiljaa vanha pyökkimetsä. Oikealla puolen kanavassa oli pitkiä jokiveneitä odottamassa sulutusta.

Käveltiin hiljaa joukon mukana. Sulun kohdalla polulla oli rehtori kättelemässä henkilökuntaa. Rehtorin takana kanavavahti veivasi käsikäyttöistä sulkua auki. Hänen vaatteensa olivat 1800- luvun talonpoikaiskuosia. Ihmettelin sitä, että rehtorilla oli moderni tumma puku päällän.

Jono kulki hitaasti eteenpäin. Oli kuuma, vaikka puut antoivat vähän varjoa. Sulkuun virtaava vesi kohisi niin, että en erottanut, mitä ihmiset rehtorille sanoivat. Rehtori oli niin lyhytkin, että hänen päälakensa vain näkyi ihmisten takaa. Jono kulki hitaasti kohti tuota päälakea. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, miksi meidät oli tänne kanavan varteen kutsuttu. Mietin unessa kovasti sitä, mitä minä rehtorille sanon. Pelkäsin munaavani.

Edessä olevat ihmiset loppuivat. Työnsin avekin eteeni, mutta en kyllä millään muista sitä, kuka hän oli. Rehtori vatkasi avekin kättä, mutta en vieläkään kuullut sanoja. Kun minun vuoroni sitten tuli, rehtori katsoi minua syvälle silmiin, mutta ei sanonut yhtään sanaa. Takana tulijat jo työnsivät minua eteenpäin pitkin kanavan vartta.

Kymmenen metrin päässä oli kaksi hömäkän näköistä tradenomi- opiskelijaa pienissä minihameissaan ja antavissa kaula- aukoissaan. Heidän edessään oli iso saavi täynnä jääsohjoa. Kurkkasin saaviin. Jääsohjossa oli valtavasti pieniä mini-viinapulloja kaikista maailman maista.

Molemmat tädykkeet olivat kahmaisseet saavista muovisilla pesuvadeillaan annoksen jääsohjo- minipullosekoitusta. Lähinpänä oleva nuori nainen työnsi pesuvatia kohti minua ja kehoitti valitsemaan virkistystä.

Kauhaisin itselleni sohjon joukosta pullon, ja yritin katsoa, mitä olin onnistunut saamaan. Vettä valui paidan kalvosimelle. En saanut millään selvää pienen pullon etiketistä. Heräsin siihen, että jääsohjo oli saanut käteni palelemaan.

Zorbas, Kokemäki ja tonnikala

Tämä aamu ei ole yhtään niin riemukas, mitä saattaisi kuvitella kellonsiirtämisestä. Ylimääräisen tunnin olen nimittäin miettinyt maailman asioita ja saanut sitä kautta sunnuntaille angstia päälle.

En nyt tarkoita sitä, että poliisi on pitänyt hyvää huolta Kokemäellä prätkäjengin synttärijuhlista. Satakuntalaiset tietävät hyvin, että kokemäkeläisiä ihmisiä on syytä aina pitää vähän silmällä.

Apeus johtuu siitä, että presidenttimme on innostunut ulkoministerin kanssa tutkimaan edelleen tarkasti sitä, minkälainen lentokone lensi Suomen kautta joskus kauan sitten. Ja keitä oli kyydissä. Sitä vastoin presidenttimme ei ole juurikaan tukenut hallitusta ja kansaa siinä kamppailussa, jota käydään Euroopan talousjärjestelmän tulevaisuudesta. Pidän asioiden mittasuhteita suurena. Niin varmasti presidenttimmekin pitää.

Tuttavan tuttava, keski-ikäinen nainen on hurahtanut Kreikkaan ja kreikankieleen. Hän on nyt opiskellut vanhoilla päivillään ahkerasti uusia kirjaimia ja opetellut puhumaan ja kirjoittamaan kieltä. Tänä syksynä hän toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja lähti muutamaksi viikoksi Kreikan pienille saarille tutustumaan turmeltumattomaan kulttuuriin ja kansaan.

Takaisin tultuaan hän sanoi olevansa kiitollinen siitä, että kreikkalaiset eivät pahoinpidelleet häntä, hakanneet häntä eivätkä sylkeneet päälle. Hyvin lähellä oli kuulemma ollut monta kertaa.

Tavallinen kreikkalainen kuulemma pitää eurooppalaisia, varsinkin suomalaisia, suurina paskiaisina, jotka ovat aiheuttaneet Kreikan taloudelliset ongelmat. Olli Rehn on suurin paskiainen. Tuttavarouva oli sanonut, että ei Olli ole oikein hyvässä huudossa Suomessakaan. Se ei ollut kreikkalaisia juurikaan lohduttanut. Rouvan musta silmä oli joka päivä lähempänä ja lähempänä.

Kreikkalaiset ovat toistaiseksi kuulemma onnistuneet pitämään turistialueensa turistiystävällisinä.

Eräs asia minua ihmetytti. Tuttavat nimittäin ovat kertoneet, että sen lisäksi, että Kreikkalaiset ( siis me suomalaiset heidän mielestään) ovat pistäneet oman talouselämänsä kuralle, he ovat myös tuhonneet oman kielensä. Tuttavat ja kreikkaa osaavat läheiseni väittävät, että se kreikka, jota täällä Suomessa ouzon odotus aivoissa kiihkeästi opiskellaan, on aivan jotain muuta, mitä tavallinen kreikkalainen kadunmies puhuu. Minulla on sellainen käsitys itse asiassa, että jotkut kreikkaa opiskelleet suomalaiset ovat joutuneet kreikkalaisten KELA- lomakkeita täyttämään, koska arkikreikkalainen olisi etääntynyt niin kauas kielestä…

En tiedä.

En ole koskaan maassa käynyt. Kuvittelisin silti uskaltavani Irlantiin ja Portugaliin lomamatkalle. Ainakin Irlantiin. Tosin, aina kun olen reissuillani irkku -ihmisen tavannut, pää minullakin on ollut aamulla kipeä.

En ole siis käynyt Kreikassa.

Olen täynnä stereotypioita. Ne koskettelevat Kokemäkeä, Kreikkaa, Presidenttiä ja tonnikalaa. Kaikkien edellä mainittujen kanssa pyrin olemaan varovainen.

Kokemäen pystyy kiertämää näppärästi vaikka Kauvatsan kautta. Vähtärin tanssipaviljonki tuskin enää on pystyssä, mutta mansikoita taatusti on myynnissä, ainakin kesällä. Kauvatsalaiset ovat kylläkin vähän höpöttäväistä sorttia.

Kreikan taas pystyy väistämään niin, että yrittää ensi hätään valloittaa muut Euroopan valkoiset läntit. Andorra, Malta, Belgia ja Jerseyn saari nyt ainakin ovat sellaisia, joilla voi siirtää tuota sivistyksen ja demokratian kehdon tapaamista.

Presidentin toimikausi päättyy kohta, tulevassa maaliskuussa. Sitä hetkeä on mukavaa ja turvallista juhlistaa ihan kotisohvalla. Teen vanhoista demari- sanomalehden sivuista liimaamalla suuren kuumailmapallon. Alle laitan ulkotulen valjaisiin.

Tonnikala on helpoin välteltävä. Suomessa myydään purkeissa haisevaa tonnikala-perkuujätettä. Jossain muualla kuulemma syödään oikein hyvää ja maukasta tonnikala – filettä.

No, en ole saanut.

Ai, mistäkö minulla on vanhoja Demari-lehden numeroita ? No, olen ollut kaukaa viisas. Onhan minulla ollut tässä aikaa niitä messuilta näytenumeroina keräillä.

Kalakeitto

Koska muoti- ja ruoka- ja käsityöblogit näyttävät olevan kaikkien suosikkilistojen kärjissä, haluan itsekin kalastella suosiota eilisellä kalakeitollani. Ohje on pöllitty netistä ja sen jälkeen sitä on modifioitu vähän makutottumuksien mukaan.

Kermainen lohikeitto

4-6 hengelle

500-600 g kiinteitä perunoita
2 porkkanaa
800 g lohi- tai kirjolohifileetä
2 l vettä
4 kalaliemikuutiota
10 kokonaista maustepippuria
1 purjon valkoinen osa
2 sipulia
1 tl sitruunapippuria
4 dl kuohukermaa
Lisäksi 1 nippu tilliä

Laita vesi kiehumaan liemikuutioiden ja maustepippureiden kanssa. Sillä aikaa kuori ja pilko perunat kuutioiksi ja porkkanat ohuiksi viipaleiksi.

Kiskaise lohelta takkiaa vähemmäksi ja leikkaa file 2 cm kuutioiksi.

Laita perunat ja porkkanat kiehuvaan veteen. Keitä ainakin 20 minuuttia. Silppua purjoa ja sipulia sekaan. Lisää myös sitruunapippuri. Jatka keittämistä 10 minuuttia.

Kasvikset ovat varmasti nyt kypsiä. Lisää kerma ja kalapalat. Suurusta vielä ruokalusikallisella vehnäjauhoja. Liota ne kylmään veteen ennen suurustamista. Muuten tulee klimppi-kalasoppaa. Kuumenna nopeasti, noin 5 minuuttia. Silppua lopuksi tilli keittoon. Tarkista maku ja lisää halutessasi suolaa. Lopuksi vielä, naisväeltä salaa, lisää keittoon nyrkillinen voita.

Keittoa lautaselle, voilla voideltu ruisleipä käteen ja lasi vettä tai Cato Blanco käden ulottuville.

On aika hyvää ja nukuttaa mukavasti.

Aallot

Kun tuuli on tuoretta
meri venyttelee aaltojaan
ilma raivoaa, mutta nyt kaikki on turhaa
”Hän on väärä!”
kuiskasi meri ilmalle

yö tuli
meri juoksi korkeana aamuun saakka
ilma oli edelleen riehakas
Hän on väärässä,
ajatteli meri
hän on mennyt toiseen luo
ja minä yksin olen totta

Kummitustalo

.
.
.

Kelloa soittavat rotat tai hiiret, tai lepakot,
tai tuuli,
hedelmällisyyttä edustaa vanha vihreä home
ei ole sellaista tartuntaa taivaan alla
josta hyvänlaatuiset aaveet olisivat tietämättömiä

vedä arpaa makuuhuoneesta
kokeile tätä sänkyä, olet kuollut, on yö
elämässä on joskus yö
kokeile tätä oman mukavan takkasi loisteessa
voit käyttää mitä tahansa talon äänistä
kunnes olet melua jokaisen hermoston viimeiseen hermoon asti

portaiden alla kaksinkertainen rivi kelloja
yksi näistä kelloista on mustalla merkillä erotettu
ja niistä portaista puuttuu lautoja
nuori nainen tulee alas äänettömästi suurin ja läpinäkyvin kyynelin
”suokaa anteeksi”, sanoo nainen
”jos olen liikaa etukäteen teitä vaivannut
olen käynyt täällä öisin hengellisissä yhdynnöissä. ”

Pieksämäen asemalla blues

Valkoiseen toppatakkiin pukeutunut nainen katseli minua eilen ravintolavaunussa. Hän oli noin 45 – vuotias. Hänen sateenvarjonsa oli myös valkoinen. Hänen housunsa olivat mustat ja kireät ja nahkaiset. Mustat saappaat ulottuivat polviin. Hän oli maailmaa nähneen näköinen. Hänen ihonsa oli aavistuksen verran liikaa pakkeloitu.

Vaihdoin vaunua ja ryhdyin valmistautumaan myös junankin vaihtoon. Odottelin sinisen pikajunavaunun eteisessä sitä, että Pieksämäki viimein pääsisi näyttämään minulle syksyisen irstautensa, eli sumuisen ratapihansa. Meitä oli kolme keski-ikäistä miestä siinä vaunun välikössä.

Äkkiä viereiseen vaunuun johtavat liukuovet avautuivat. Niistä astui välikköön em. valkotakkinen nainen. Koska meitä herrasmiehiä oli jo välikössä kolme kappaletta, nainen jäi liukuovien oviaukkoon odottamaan junan pysähtymistä. Juna vielä liikkui.

Äkkiä kumipehmusteilla varustetut automaattiliukuovet alkoivat sulkeutua. Toinen ovi työnsi valkotakkista selän puolelta ja toinen liukuovi murjoi naista etupuolelta rintojen välistä.

Nainen rimpuili hetken ovien murjomana, kunnes viimein pääsi irti ovien syleilystä. Valkoinen toppatakki oli mustaksi hiertynyt. Pahiten rintojen välistä. Me miehet katsoimme näytelmää lumoutuneena.

Viimein joku meistä älysi äännähtää :


Ovet ne vähän rutisteli sinua.”

Nainen katseli meitä kaikkia silmiin ja sanoi, että on se hyvä, että edes joku rutistelee.

Ja asemalla soi minusta surumielinen blues

Taas junamatkoilla

Täällä Joen kaupungissa on mukavaa, vaikkakin vähän koleaa. Kohta lähden taas jäähyväiskäynnille Vanhaan Jokelaan. On kuulemma vielä voimissaan, koska lumi ei ole saapunut.

Huomenna yritän kömpiä tenttiin aamutuimaan. Asioista en yhtään mitään tiedä, muuta minulle se suotakoon. Yritän keksiä päästäni asioita ja säveltää. Voi olla, että tulee tällä kertaa hylätty taikka ykkönen. Elokuussa sain tentistä 5. Syyskuussa sain tentistä 3. Jatkumon perusteella voisi uskoa, että nyt tulee ykkönen. Turha siis lukea enempää. Hyvillä mielin voin lähteä Jokelaan

Raportoin huomenna illalla tarkemmin

Millaista on olla lepakko ?

Emme voi päätellä sitä, miltä tuntuisi olla lepakko.

Vaikka tietäisimmekin kaiken lepakon aivoista ja vielä sen, että lepakon aivoissa tapahtuu tiettyjä prosesseja kun se käyttää kaikuluotaintaan. Tämä tekee subjektiivisesta kokemuksesta – tietoisuudesta- erittäin salaperäisen.

Emme voi päätellä sitä, miltä tunntuisi olla kansanedustaja Hakkarainen Helsingissä.

Vaikka tietäisimmekin kaiken Hakkaraisen aivoista, ja vielä sen, että Hakkaraisen aivoissa tapahtuu tiettyjä prosesseja kun hän antaa lausuntoja medialle. Tämä tekee subjektiivisesta kokemuksesta – tietoisuudesta- vieläkin salaperäisemmän.

Joulun kellot kajahtaa . . .

Ostin tänään ensimmäisen joululahjan. En tietenkään paljasta kenelle. Tästä aion jatkaa hajautetun hankintaohjelman mukaisesti pala kerrallaan niin, että adventtina voin katsoa ilkikurisesti väkeä, joka ostoshelveteissä tungeksii.

Ajattelin, että nyt loppui se tuskailu ja viimeisen viikon epätoivo. Nyt loppuivat hikoilut ja kauhun hetket ostoskaduilla. Siinä vaiheessa kun itämaan tietäjät vasta vaihtava kameleille talvikenkiä alle, ja tankkaavat niiden kyttyröitä, minä poika olen paketoinut kaikki aarteet ja mirhamit valmiiksi.

Tietenkin jouluahdistusta nytkin vähän tulee. Sille ei voi mies mitään. Nyt se on kuitenkin käsitettävää ja rajallista. Silliä, kalkkunaa ja lanttulaatikkoa aina jostain saa. Ne eivät lopu kaupoista kesken. Niitä myydään vielä Nuuttina alennettuun hintaan. Juomien kohdalla tosin on oltava tarkkana. Viime sunnuntaina laitoin joulusnapsin tulemaan. Nyt sillä on aikaa kaksi kuukautta muhia.

Resepti on yksinkertainen. Otetaan puolikkaan pullo 80% Saarenmaata. Kaadetaan se isoon singlemalt pulloon, johon on pitkin hampain ja sydämin jätetty vähän ( 3 rkl) ainetta. Sitten kaadetaan päälle tanskalainen gammel –extra mausteseos ja jätetään pullo omaan rauhaansa kaappikellon alalokeroon. Jouluna sitten voidaan aine siivilöidä ja laimentaa sopivaksi.

Tänä vuonna teen aattoviikolla lumitöitä. Voi olla, että silloin voi jo koe- maistaa.

Käyn aattoviikolla kirkossa kuuntelemassa joululauluja taikka sanomaa, jos sellaisia tilaisuuksia on. Haen joulukuusen ilman epätoivoista rämpimistä. Tulevana lauantain meinaan nimittäin käydä katsomassa ja perheelle merkkaamassa sopivan ja nätin kuusen.

Pyhämiesten päivän jälkeisellä viikolla ryhdyn kirjoittelemaan joulukortteja rauhalliseen tahtiin. Ajattelin ehkä kirjoittaa 4 joulukorttia illassa. Marraskuun puolella aion myös ottaa joulukuusen koristeet esille.

Tänä vuonna en varmasti panikoi tämän juhlan takia. Tänä vuonna rauhallisuuteni kasvaa sen mukaan kun adventtikynttilät lisääntyvät ikkunalla.