HRVATSKA

by Michael Tillman


Tunsin kerran ihmisen, jolla oli koira nimeltään Luca. Hän kutsui koiraansa usein Luca Brasiksi. Koira oli kiharakarvainen ja kiltti ja yhtä lojaali kuin kaimansa ” Kummisetä- elokuvassa”.

Viime viikollakin tutustuin Lucaan. Tällä miehellä oli kultainen korvarengas molemmissa korvissaan ja hätä sydämessään. Kroatian talous päin persettä ja kohta heidän Kuna – rahallaan voi pyyhkiä sitä taloudesta ryvettynyttä persettään. Hän sanoi, että jos Kreikka kaatuu ja sen jälkeen talouden ongelmat levittäytyvät muihin maihin, hänen neljän bussin firmallaan on kuukausi elinaikaa.

Zagrebissa kaikki näytti kohtuullisen vauraalta ja hyvin eurooppalaiselta. Slovenian rajan pinnassa, kaikkialla pohjoisessa, saattoi aistia Itävalta- Unkari – suurvallan tunnelmia ja menestymisen paineita. Etelässä taas ihmiset olivat vähän surullisia siitä, että kun nyt sotien katkaisema turismi hetken näytti aloittavan uuden kukoistuksensa, heti esiin työntyvät uhkakuvat ja ahdistus.

Monilla paikkakunnilla oli taloja, joiden toinen pää oli jätetty restauroimatta. Luodinreikien ITE- taide oli sykähdyttävän näköistä. Kunnostetun talon yksi seinä on ikuisesti ohiajavien serbien silmissä.

Moniin kyliin oli jätetty yksi poltettu taloraunio näkyville tien varteen. Siitä ulkomainen ihminen saattoi tajuta, kuinka nopeasti ja hyvin sodan surkeudesta oli päästy ohi.

Karlovacin keskustan tuhottu linja-autoasema oli korjattu ennalleen. Plitvicen luonnonpuistossa kaikki oli nyt rauhallista ja hiljaista, vaikka paljon väkeä olikin liikkeelle. Maaliskuussa 1991 Kroatit menettivät täällä ensimmäisen sodan uhrinsa.

Nyt ei ollut enää ilmassa mitään uhkaa. Syynä on tietysti se, että serbejä ei enää ole. Kroatit eivät ole sen puhtoisempia tässä asiassa kuin muutkaan. Nyt on hiljaista, koska serbit ovat Serbiassa taikka huisin Nevadassa. Kroattikylissä tietä varjelee betonista valettu sinkomies.

Kummallinen maa. Kroatia on hyvin itsepäinen, hyvin ystävällinen ja samalla hyvin haavoittuvainen maa. Kun kiertää maata viikon, tapaa yliopistoihmisiä, ammattilaisia organisaatioista ja tavallisia yrittäjiä, saa maasta kohtuullisen kuvan.

Kun dekaani tarjoaa sinulle yliopiston virkahuoneessa ”Ballantines”- aamukahvia pöytälaatikostaan klo 10, tajuat päässeesi tutustumaan merkilliseen sekahedelmäsoppaan, jossa kaikki poliittiset ja kulttuurilliset ainekset viimeisen sadan vuoden ajalta ovat sekaisin iloisesti.

En viitsinyt Lucalle sanoa, että oltiin 1941 – 44 samalla puolella. En viitsinyt huomauttaa, että se ei ole kummallekaan maalle juuri kunniaa tuonut jälkeenpäin. En viitsinyt Lucalle sanoa, että heidän pääsynsä unionin jäseneksi ehkä onnistuu seuraavien kahden vuoden aikana, mutta rahaliittoa ei ehkä niin nopeasti nyt tällä kertaa uusita.

Tietysti, jos he haluavat tulla maksajiksi mukaan. He saattaisivat olla siinä hyviä, sillä aikaisemminkin, vuosisatojen kuluessa, he ovat saaneet maksaa kaikesta kalliin hinnan

Mainokset