Lulu

by Michael Tillman

Lähdön hetki koittaa. Nostan lauantai-aamuna olkalaukkuni turvatarkastuksen liukuhihnalle. Yritän varmistaa sen, että nestemäiset asiat ovat vain haavekuvissani, eivät matkatavaroissani. Yritän olla passintarkastuksessa saman näköinen kuin passikuvassakin.

Yritän laittaa naamani muistuttamaan petolinnun pyllyä aamutoimien jälkeen. Miehet tuntevat termin. Monet yksikköupseerit ovat tuolla ilmaisulla saaneet lukemattomat varusmiessukupolvet hiljenemään ja tuijottamaan eteensä.

Menen Schengen-alueen ulkopuolelle. Menen nuorison kanssa opintomatkalla.

Minä vanhana miehenä toivon, etten kovin paljon uusia asioita oppisi. Ne ovat usein aika tuskallisia. Kuten sekin kerta, jolloin englantilaiset jalkapallohuligaanit yrittivät saada oloni huonoksi ja hakatuksi. Opin vain juoksemaan pakoon.

Huomenna voin vielä lähdönhetkellä jotain sanoa. Sitten voi olla, että saatte olla viikon rauhassa. Voi olla, etten saa teille väliaikatietoja toimitettua. En ole jaksanut mitään ajastaa.

Tarvitsen siis matkallani passia ja se Helsingissä vieläpä tarkastetaan. Tarvitsen myös paikallista valuuttaa, mutta rohkenen siinä asiassa luottaa Visa- nimiseen ystävääni. Menen maahan, jossa on paljon sodankäynyttä asekuntoista miesväestöä. Menen maahan, jossa en ole koskaan ollut.

Olen oppinut vihaamaan pakkaamista. Aikaisemmin rakastin sitä. Nyt minä tuskailen ja tuskailen. Nyt olen vanha pieru, jonka vapauttaa toisten vaivoiksi vasta lentoasemalla nautitut GT-juomat.

Nyt olen vanha pieru, joka jo koneessa ikävöi työpaikalle ja oppituntien melskeeseen. Olen homeessa oleva …….

No joo. Minä vaan jännitän reissuun lähtöä. Psyykkaan itseäni. Tyhjennän kameran muistikorttia. Juon olutta. Tyhjennän omaa muistikorttiani. Olen varpaillani. Kohta mieleeni virtaa uuden korkkaamattoman maan aistimuksia. Kohta uudet tuoksut saavat minut pökerryksiin. Kohta pääsen kävelemään kävelemättömiä katuja ja polkuja.

Tämä lähdön tunnelma ja jännitys on sietämätön. Saatan huomenna vielä kommentoida asiaa.

Advertisements