Mitä luolan suun ulkopuolella on ?

by Michael Tillman

Tein tänään pitkää pakettia sukulaispojalle. Hänellä on syntymäpäivä kohta. Sellaisen muistaminen on silloin parhaimmillaan, kun antaja on tarpeeksi vanha ja häntä tarpeeksi lapsettaa. Jos vielä saaja on samalla lapsuustasolla, asiat synkkaavat riemullisesti yhteen.

Tänään piti matkaan saada slovakialainen pitkähuilu nuorelle musikantille. Tiedätte kapistuksen. Tämän pitkähuilutyypin nimi on Koncovka.

Jotkut ehkä näkivät sellaisen Helsingin musiikkitalon avajaisissa, kun sorea nuori nainen improvisoi sellaisella. Soitin vaatii soittajalta vähän taitoa, sillä siinä ei käytännössä ole ollenkaan sormireikiä.

Vehje piti saada pakettiin. Itella oli karsinut pakettivalikoimastaan juuri tuon 80 cm pitkän kertasinkoa muistuttavan tuotteen, joten marssin paikalliseen kirjakauppaan.

Heilläkään ei sellaista ollut myynnissä, mutta heille oli saapuvan postin mukana sellainen kyllä joskus tullut. Se noudettiin minulle kellarista. Kun tarjosin siitä maksua, liike kieltäytyi. Minusta se oli ihastuttavaa, mutat koska oli riemuissani asiani onnistumisesta, vaadin saada ostaa heidän myyntipöytänsä rihkamasta jotain sen suuruista ostosta, joka suurin piirtein tuottaisi soveliasta kassavirtaa liikkeelle, jotta en aivan maksamatta tavaraa liikkeestä ulos kantaisi.

Nappisilmäinen myyjätär hymyili minulle herttaisesti ja kehotti ostamaan toffeeta. Pidin artikkelia kirjakauppaan sopimattomana, mutta suostuin ja niin saatoimme molemmat säilyttää kasvomme ja meillä oli hyvä olo.

Koncovca on nyt matkalla Itellan logistisessa verkossa. Pidän suotavana, että Itella ei seuraavien vuorokausien aikana saneeraa juuri tätä ketjun osaa pois. Pidän suotavana, että 7 ikävuotta täyttävä musiikkiopiston kasvatti saisi poikkihuilunsa seuraksi instrumenttikokoelmaansa nyt pitkähuilun.

Huomaattekos, en ole tänään kirjoittanut juurikaan politiikkaa. Ja miksi ?

Siksi, että sen toiminnan saturaatiopiste on käsittääkseni nyt tällä viikolla ylitetty. On tultu pisteeseen, jossa kenenkään poliitikon sanoihin ei voi enää luottaa, eikä vakavasti niihin suhtautua. Tällä viikolla on tultu tilanteeseen, jossa minun on helppo suhtautua 7 – vuotiaan lapsen mielipiteisiin, Rautaruukin osakekurssin romahtamiseen ja keskioluen laimentamiseen. Mutta sen monimutkaisempiin asioihin en halua nyt puuttua, sillä siinä on se vaara, että joutuisi sekoitetuksi em. poliitikko-ryhmään.

Tunnen itseni siksi Platonin luolavertauksen kaveriksi, joka on hetkeksi päässyt ulkoilmaan tutustumaan todellisuuteen, ja joka sen jälkeen on joutunut takaisin luolaan kavereittensa seuraan. Oloni on tuon kaverin tunteet.

Selitä siinä sitten näille, mitä siellä ulkona on. Selitä siinä sitten näille, että te näette ainoastaan edessänne, luolan seinällä, kaaoksen ja romahduksen liekkien heittämät varjot. Totuus siellä ulkona on aivan jotain muuta.

Olen tänään miettinyt Raumalla menehtyneen pienen luistelijatytön kohtaloa.

Advertisements