Tänään
by Michael Tillman
Tänään sekoilin auton kanssa kaukana Pohjanmaalla. Ajoin vääristä risteyksistä ja käännyin väärille lakeuksille. Sekoilin . Kokouksessakin puhuin omituisia. Paita oli koko kokouksen ajan hikinen. Onneksi minua kohdeltiin ymmärtäväisesti.
Hikeä nosti myös teleoperaattorini, VVM Urpilainen , eräs aikuisopiskelija ja ATK.
Työkoneeni liisauskausi lähenee loppuaan. Niinpä seuraavana työtehtävänä joudunkin pelastamaan koneesta ulkoiselle kovalevylle ja verkkoasemalle kaiken tärkeän. Aikaa on annettu aika vähän.
Siitä taas seuraa sitten se, että kun uusi kone saapuu juuri sinä päivänä, kun kovin alkurähinä meidän herramme muurahaisten, eli opiskelijoiden kanssa tapahtuu, pöydälleni ilmeestyy toimimaton kone, jonka ajurit ja ohjurit ja asetukset ovat mopen perseessä. Sen koneen kanssa menee varmasti viikkoja, ennen kuin kaikki asennukset ja asetukset ovat kohdallaan. Tietenkin tämä työ on tehtävä juuri vuoden kiireisimpänä ajankohtana.
Ja sitten matkalaskuepäselvyys on kohdallani jatkunut jo kesäkuun puolesta välistä. Työnantaja on minulle 800 pystyssä.
Ja niskakin on kipeä.
Ja viinimarjat puskissa noukkimatta.
Ja kalenterissa jo sata päällekkäisyyttä. En pääse ensi viikolla merelle. En pääse, koska minulla on opetusta. Epäreilua.
Ja kytkimen työsylinteri ranskalaispaskiaisten tekemästä autosta on viimeisillään. Ja uudessa nimikkoluokassani on 37 opiskelijaa.
Näissä elokuun lopuissa on painostava tunnelma. En mahda sille mitään. Monta viikkoa minusta tuntuu siltä, että olen Viktor Sundvall, hikinen ja soperteleva kanavanvartija, joka unelmoi näytelmien kirjoittamisesta, mutta jota kohtalon tuulet keinuttavat sinne tänne.
Nämä ovat näitä päiviä. Pitää kiskoa unta palloon. Jos aamulla onnistuu näkemään siilin, siitä ihmiselle tulee hyvä mieli. Luultavasti sitä rataa taas asiat alkavat rullaamaan. Lohtua antaa ajatus siitä , että en ole vielä koskaan tavannut sellaista ihmistä, joka vihaisi siiliä.
Tillman 
Kurkistin äsken ulko-ovesta ja nuori siiri siellä rappusilla (matalat) kyseli ruokaa. Hyrisin sille, että siinä lautasellahan niitä – pähkinöitä, sopii syödä. Käänsi hitaasti päänsä, kurkki ja katseli välieteisestä tulevassa valossa, kallisti kuppia, kumarsi ja kiitti. Luulisin ainakin. Suljin hiljaa oven. Tuntui mukavalta.iisi
Minä olen tavannut ihmisen joka kertoi aamulla matkallaan opiskelemaan väistäneensä tiellä väijynyttä kummallista eläintä joka näytti pelottavalta ja sähisi uhkaavasti.Useampikin hetki piti miettiä ennen kuin syylliseksi paljastui piikkirotta eli meidän siilimme.Nauruani pidätellen kerroin, että siili rumasta ulkomuodostaan huolimatta on kovin harmiton eikä Suomen historia tunne yhtään tapausta jossa siili olisi hyökännyt ihmisten kimppuun.Ilmeisesti en pidätellyt tarpeeksi hyvin sillä seuraavat kymmenisen vuotta em. henkilö kutsui minua siiliksi.
Tuollaiset vastukset kasaantuneena lyhyelle aikaa?Vähemmästäkin on oluttölkki sihautettu auki!
Tänä aamuna ei siiliä, eikä sen jätöksiä näkynyt.Tiellä ei myöskään näkynyt yhtään yliajettua söpöläissiiliä, joten aamu alkoi kohtuullisesti.Aikuisopiskelija teki kuitenkin oharit ja kertoi tulevansa tenttiin vasta klo 10.Olin siis töissä eilen klo 19 – 20, ihan turhaan.Rauhan vastapainoksi käytävällä palloilee kaksi nuortamiestä Itävallasta. Kukaan ei tiedä heistä mitään. Kansainvälisyysvastaava on vuosilomalla. On siis selvitettävä, mistä tänne on yks kaks paukahtanut kaksi saksaapuhuvaa nuortamiestä kuukaudeksi. Toiseksi on selvitettävä se, mikä heidän ohjelmansa on tänään ja huomenna ja loppu kuukauden.Vaikka siili onkin käyttäytynyt inhimillisesti, niin silti joku on nyt kussut todella taas meidän aamiaismuroihimme.Opeta sitten tässä organisaatioiden toimintaa, kun esimerkit on omassa talossa näin loistokkaita.Hyvissä organisaatioissa toimitaan siis pääsääntöisesti aivan toisin kuin meillä. Sill äsäännöllä pärjää tässä maailmassa pitkälle.
Rastaat – ja miksei kuvassa pälyilevä naakkakin – hoitavat kyllä ne marjannoukkimiset. Yksi huoli vähemmän.