Enää kaksi yötä ja sitten….

by Michael Tillman

Porissa lentelevät kohta pikkuhousut kauniissa kaaressa. Se saa minut nostalgiseksi ja muistelemaan nuoruuttani Satakunnassa. Silloinkin Raumalla oltiin poikien keskuudessa usein sitä mieltä, että Porissa pikkuhousut lentävät kanervikkoon helpommin kuin Raumalla. Porilaiset pimut eivät olleet miniä-rankingissa kovin korkealla, eivät varsinkaan agraariyhteisön parissa.

Pikkuhousuja eivät Porissa heittele tänään onneksi Suomi Areenalla esiintyvät Suomen valtioneuvoston naisjäsenet. Se tulkittaisi Euroopassa jo varmasti antautumiseksi. Tänään pikkuhousut lentävät Porissa Tompalle.

Toivottavasti yleisössä olevat naiset ovat varanneet runsaasti solumuovisia istuimia itselleen, jotta operaation tuloksena ei sitten ole ensi viikolla kiihkeä pissitulehdus.

Minä annan Tompan kerätä kermat päältä. Annan Elton Johnin kerätä myös rauhassa lavalle lentäneet boxerit. Minä menen säädyllisesti vaimoni kanssa sunnuntain piknik-konserttiin. Menen katsomaan Charles Lloydin bändiä, mutta etenkin haluan nähdä Kerkko Koskisen 14 – henkiset suuryhtyeen. Illemmalla saatamme istua Suomalaisella Klubilla kuuntelemassa Ted Cursonia. Mikäli mahdumme sisään. Ted on mukava kaveri. Olen joskus jopa jutellut.

Pidämme siis housut jaloissamme tiiviisti.

Porissa ei minua ole koskaan ahdistanut. Minä en ollenkaan kuitenkaan ihmettele sitä, että Kannuksen kaupungin entinen elinkeinoasiamies kokee olonsa ahdistuneeksi.

Ehkä syy on hiihdossa. Minäkin ahdistuin aina pienenä, kun koululiikunta pakotti minut hikoilemaan ilman vaihtovaatteita ja juomaan päälle tulikuumaa mehua.

Jos elinkeinoasiamies tarkoittaa yleistä ilmapiiriä Suomessa, niin siinä mielessä osittain olen samaa mieltä. Viikonloppuna Joensuussa vaateliikkeiden myyjättäret olivat vittuilleet vaimolleni, tyttärelleni ja miniälleni oikein olan takaa. Naiskolmikko arveli kyseessä olleen myyjättäret, joiden äänestyskäyttäytyminen eroaa radikaalisti heidän työnantajansa filosofiasta.

Pohjalaisille Pori on taatusti kauhistuttava kokemus. Pohjalaiset ovat aina säikkyneet satakuntalaisia. Esimerkiksi Antti Tuuri kirjoittaa jokaiseen kirjaansa jonkun paskiaisen Satakunnasta. Tai sitten Taiston ja Hakalan pojan mattobisnekset menevät perseelleen juuri Satakunnassa. Antti Tuuri on vain yhdessä asiassa sanonut viihtyneensä Satakunnassa. Se oli silloin, kun hän rakennutti Luvialla Pekka Parikan kanssa itselleen puiset purjeveneet norjalaisten piirustusten mukaan. Niissä teksteissä ei pahaa sanaa ole kuulunut, eikä näkynyt. Minä en ymmärrä, mikä Tuurin kokemusmaailmassa on aiheuttanut sen, että hän laittaa joka kirjaansa satakuntalaisen konnan ?

Yleinen selitys varmaan lienee se, että joku Pomarkun tai Jämijärven tyttö on Lappajärven Halkosaaressa antanut joskus Antille rukkaset suuren miesporukan silmien edessä ja se edelleen Anttia kirvelee. Antin ei pidä semmoisesta ikuista kaunaa kantaa. Minäkin olen saanut Halkosaaressa monet pakit nuorena miehenä. Mutta ei mies semmoisesta nujerru, eikä taivu. Eikä huonoja kirjoja ala kirjoittamaan.

Mies menee rohkeasti Poriin, Elton Johnin konserttiin, ja etupenkissä juo vaaleanpunaista kuohuviiniä, katselee rohkeasti ympärilleen ja miettii, voisiko sitä kirjoittaa satakuntalaisista kirjan, ja laittaa siihen pohjalaisen konnan. Sellaista kirjaa olisi joulun välipäivinä mukava lukea.

Kuvan leidillä on stringit tallella siveästi

Advertisements