Oppurtunistit

by Michael Tillman

Olen viettänyt laatuaikaa pojan kanssa. Keitettiin uudet perunat. Saunottiin.

Syrjäsilmällä olen lueskellut hiihtoliiton opportunisteja, jotka hyvien tapojen vaatiman sumuverhon turvin ovat vuodattaneet krokotiilinkyyneleitä. Monet heistä ovat saman aikaan tilanteessa, jossa saattaa olla edullista, että todistajien määrä on vähenemässä. Niinpä surun takaa saattaa pilkistää ajatus tulevaisuudesta, jossa veteraani urheilijat yhä enenevässä määrin edustavat kansaa Eduskunnassa, eikä käräjäoikeuksissa. En osaa sanoa, kumpi on kansan kannalta parempi vaihtoehto.

Suomen hallitusta äskettäin muodostaneet poliitikot olisivat mitä parhaimpia urheilujärjestöjen johtoon. Taidosta vaihtaa mielipidettä ja hartauden astetta olisi kateellinen itse Keminmaan keisarikin.

Erityisesti urheilutoimittajien on ollut hankalaa asennoitua tilanteeseen, jossa jonkun suoritus kerrankin on niin täydellinen, että jossiteluun ja spekulointiin ei tällä kertaa jää saumaa.

Koska minut on yritetty kasvattaa hyvin ja siitä kasvatuksesta on jäljellä vielä hitunen, myötätuntoni on tässäkin tapauksessa yksityisen ihmisen puolella, organisaatiota vastaan. Myötätuntoni on matkustajan, ei Haadeksen lauttureiden puolella.