Oppurtunistit
by Michael Tillman
Syrjäsilmällä olen lueskellut hiihtoliiton opportunisteja, jotka hyvien tapojen vaatiman sumuverhon turvin ovat vuodattaneet krokotiilinkyyneleitä. Monet heistä ovat saman aikaan tilanteessa, jossa saattaa olla edullista, että todistajien määrä on vähenemässä. Niinpä surun takaa saattaa pilkistää ajatus tulevaisuudesta, jossa veteraani urheilijat yhä enenevässä määrin edustavat kansaa Eduskunnassa, eikä käräjäoikeuksissa. En osaa sanoa, kumpi on kansan kannalta parempi vaihtoehto.
Suomen hallitusta äskettäin muodostaneet poliitikot olisivat mitä parhaimpia urheilujärjestöjen johtoon. Taidosta vaihtaa mielipidettä ja hartauden astetta olisi kateellinen itse Keminmaan keisarikin.
Erityisesti urheilutoimittajien on ollut hankalaa asennoitua tilanteeseen, jossa jonkun suoritus kerrankin on niin täydellinen, että jossiteluun ja spekulointiin ei tällä kertaa jää saumaa.
Koska minut on yritetty kasvattaa hyvin ja siitä kasvatuksesta on jäljellä vielä hitunen, myötätuntoni on tässäkin tapauksessa yksityisen ihmisen puolella, organisaatiota vastaan. Myötätuntoni on matkustajan, ei Haadeksen lauttureiden puolella.
Tillman 
Tääpää on täsmälleen samaa mieltä!
Kehotin Journalisti-lehteä kirjoittamaan koko -98 tammikuussa alkaneesta kokonaisuudesta. Moni nuorempi ihminen ei kokonaisuutta tiedä ja vanhemmat taasen unohtavat kaiken. Eihän oikeutta ole nyt käyty dopingista, vaan hiihtoliiton STT:ltä saamista hirmukorvauksista. Vaikeata on ollut muillakin (Laitoin tarkoittamani linkin nimeni alle, vaikken tietenkään tuota ole kirjoittanut)
Jotenkin on niin surullinen olo tuosta viimepäivien ykkösuutisesta, vaikka en miestä sen kummemmin noteerannut johtuen patologisesta kilpaurheiluun kohdistuvasta inhostani.Kaikista surullisinta on se, että kuollessaan tämä upottavassa suossa harjoitellut urheilija antoi vielä lahjan lehtikustantajille. Eikä mitään turhaa lahjaa, vaan ihan kunnon levikkinumerot. Minun aatokseni on, että kuinkahan kauan ne miesparan ruumista vielä kaluavat?Jokainen kirjoituksiani lukenut tietää, että inhoan kilpaurheilua ja järjestöjä sisäsyntyisesti. Urheilujärjestö alkaa olla sanana jo sellainen, että laatta lentää.Olihan se Kannuksen entinen elinkeinoasiamies vissiin vähän aikaa Hiihtoliiton johdossa, että on tuosta otaksumassasi varmasti perää. Ulkona paistaa ihana aurinko. Vilvoittelen sisällä tietokoneen äärellä siemaillen litraisesta petoeläimen kuvaan verhotusta tölkistä terveellistä urheilujuomaa.
Juha Tämä onkin asian ydin. Nyt käräjöidään vain STT: jutun oikeellisuudesta ja hiihtäjä-heikkien vääristä valoista.STT on ollut siis oikeassa.Seuraavaksi pitäisi sitten käräjöidä siitä, mitä muuta vilppiä on tehty. Nuo väärät valat tietenkin ovat kova juttu. Kolmas juttu on sitten se, että sponsoreita on miljoonilla kustu silmään. Lähteekä sieltä kukaan hakemaan kunniaansa.Myllylä ei enää todista. Olisi mielenkiintoista nähdä Esko Aho oikeudessa. Se sopisi kutakuinkin hyvin Nokian tämän hetken imagoon ja brändiin
Äijä—- minullakin on sama asenne kilpaurheiluun.Kaksi alpakkalusikkaa kansakoulusta ja paljon itkua ja turhautumista.Mutta hyvä urheilujuoma on ilman muuta siviilillekin piristykseksi ja ylösrakennukseksi
äijän kommentista virisi kotiporukassa kiinnostava keskustelu. samaa mieltä oltiin äijän kanssa aina hamaan petoeläintölkkiin saakka..urheilun olympiahengen haihtumista on kauan ennusteltu. lopullisen rappion aiheuttajaksi on julistettu milloin dopingia milloin kisojen ympärillä kasvavaa bisnestä tai terrorin uhkaa. toisaalta television ääressä viipyvät herkästi nekin, jotka suhtautuvat huippu-urheiluun kriittisesti tai jotka eivät muulloin urheilua seuraa. minäkin, ruohonjuuritason antiurheiluhenkilö, esitän aina kitkeriä kommentteja huippu-urheilusta. viimeksi näistä lätkän mm-kisoista.urheilun vetovoima kumpuaa vankasta suurkilpailujen perinteestä. se sitoo ihmisiä sosiaalisesti yhteen. urheilun seuraamisen kynnys on niin matala, ettei se jätä kylmäksi juuri ketään. kisoista puhutaan kuin säästä.suuri osa suomalaisesta aikuisväestöstä muistaa vielä sen ajan, jolloin televisio tuli ja päästiin seuraamaan kisoja sen kautta. olihan se jotain. nykyään väki saattaa sovitella lomansakin kisojen mukaan.suuri muutos on, ettei kisoja enää seurata samanlaisen kansallistunteen vallassa kuin ennen. enää ei tarvita suomalaiset vastaan muut -asetelmaa.minua kiinnostavat aika paljon poliittiset elementit. kun iranilainen judoka kieltäytyi ateenassa ottelemasta israelilaista vastaan, kyse on muusta kuin urheilusta.kaupallistumista paheksuvat väittävät välillä, ettei kansallisuuksilla enää ole kisoissa merkitystä. kansallistunnukset voitaisiin heistä vaihtaa tuotemerkkeihin ja sponsoreiden logoihin. vielä ei kuitenkaan taida olla aika luopua valtioiden lipuista.poliittinen eliitti näkee urheilun markkinointitapahtumana. jonkun ateenassa pyöräilykisa on kuin kreikan matkailumainos. kiina valmistautui olympiakisojen järjestämiseen niin, että näki, miten tärkeää uudelle modernille kiinalle oli osoittaa pärjäävänsä talouden lisäksi urheilussa.naapurini, fyysikko, ei ole koskaan seurannut urheilua, mutta pariuimahyppyä hänkin oli innostunut katsomaan ja sanoi, että siinä vasta kiinnostava laji.
Meri…Samaa mieltä kaikessa. Minun heikkouteni on Tour de France ja raateelvat vuoristoetapit. Ne kiehtovat, ovat rajuja ja niihin jää katsojana helposti koukkuun.Ehkä Jukka Pakkasen takia. Hän kirjoittaa hienosti, hän harrastaa hienosti ja hän puhuu kijensa välityksellä urheilusta hienosti.Jalkapallo ja pyöräily, ne ehkä ovat asteikossani hivenen muita korkeammalla.Urheilu on sodan simulointia. Mauno Koivisto oli aikaansa edellä kun hän ehdotti, että liput pitäisi poistaa urheiluseremonioista.Ja sitten uskonto.Urheilu on joillekin uskonnon korvike. Jos politiikka on sitä joillekin, niin toisille urheilu. Toista mieltä olevat nuijitaan maan rakoon. Suvaitsevaisuutta ei ole. Veljeys on näennäistä.Minulla ei ole petoeläintä kahlehdittu mukiin. Minulla on Lontoon sataman kantajien ( portters) mielijuomaa mukissa. Tällä he pysyivät sataman viimassa lämpimänä. Tämän avulla hekin olisivat innokkaita ja uutteria blogin kirjoittajia, jos 1800 luvulla semmoisia East Endin puolella olisi ollut.