Häät ja haudat

by Michael Tillman

Morsian Charlene itki vuolaasti Monacossa. Niin lehdistö kertoo. Kuvassa näette kirjoittajan kunniakäynnillä Suomen viimeisen alkiolaisen, Kyösti Kallion haudalla. Huomaatte arvokkaan ja surumielisen asennon. Ei itketä, mutta surraan sitä, että alkiolainen ajattelu on kadonnut maa tomuun ja vaaliraha- melskeisiin.

Toisin kuin Charlene, kirjoittaja saattoi hypätä ratsunsa selkään ja paeta suruaan Nivalassa maantielle. Charlene voi nyt aloittaa avioliiton pohtimalla sitä, olisiko hänen sittenkin pitänyt hypätä huvipurteen tai junaan, eikä yrittää lentokentälle. Ei ainakaan olisi kannattanut tilata itselleen Etelä-Afrikan tikettiä. Olisi ehkä kannattanut hämätä häntäheikki- Alberttia ja tilata lippu Suomen Turkuun. Charlene olisi voinut nauttia kulttuurikaupungin riennoista seuranaan Elina Kiikko. Naiset olisivat voineet ainakin tukea toisiaan ja vaihtaa kokemuksiaan.

Monacon ruhtinaskunta ei mikään onnen auvoinen satama aina ole ollut. Jos nyt oikein muistan, monen sorttista vastoinkäymistä on Charlenelle tiedossa, mikäli ruhtinaskunnassa aikoo pitempään viihtyä. Vilpittömät onnittelut ja osaan ottoni. Toivotaan, että Grimaldien kirous viimein hellittää satojen vuosien saatossa syntyneet kahleensa.

Kun tämä blogi ei nyt perinteisesti ole mikään seurapiirisivusto, joutunen lyhyesti selostamaan myös tapahtumia ennen Nivalaa ja Nivalan jälkeen. Enkä puhu nyt politiikkaa, korkeintaan kielipolitiikkaa.

Torstaina ajoimme Kokkolaan. Syötiin ja juotiin. Istuttiin terassilla ja todettiin, että hieno kaupunki ja mukavia ihmisiä. Paskapuhetta koko persujen kielivouhotus. Hyvin osasivat suomea joka paikassa. Jutteluun ja kanssakäymiseen liittyi Kokkolassa merenrantakaupungeille niin ominainen tunne siitä, että tuosta pääsee vaikka Bangladeshiin , jos vain airot kestävät ja miehen rahkeissa on varaa.

Kokkolassa miehet kulkevat ehkä itsetietoisemmin. Ylähuuli on turpeana nuuskamällistä, mutta ei se minua häiritse. Terva, menneisyys, purjehtiminen ja varallisuus huokuu kaikesta.

Nivalassa emme siis tehneet konikapinaa. Emme käyneet muualla kuin kirkossa ja Kallion hautapaikalla.

Viimeisten vuosien reissut ovat näköjään muodostamassa suuren surukolmion. Kolme vuotta sitten kävimme ihmettelemässä Lepikon torppaa ja retusoitua savupiippua. Potkiskelimme pihalla Lepikon torpan pyhää multaa, ja mietimme, kasvaisikohan siinä tavallista vihreämpiä herneitä. Olisiko mullassa suuren valtiomiehen tenhoa ja valtageenejä ?

Viime vuonna oli aivan ehdottoman pakko pysähtyä Hirvensalmen suuren miehen, Ahti Karjalaisen kotipaikalla. Museonhoitaja oli vannoutunut ahti-fani, joten emme uskaltaneet tankero -vitsejä kovin pyhällä kotikonnulla lausua. Ahdin kotipaikan maaperä on kivistä kuusikkorinnettä. Siitä ei hennonnut muistoja kaivella. Mutta saunan takana virtaavasta purosta join vettä. Seisoin kivellä, jolla Ahtikin on taatusti seisonut. Silloin kun vielä vettä joi.

Nyt on sitten kolmio kasassa. Mietittiin, pitäisikö kuviota laajentaa. Jos ajaisimme Keminmaalle Pohjantähti- opiston pihalle ja pöllisimme muutaman pihakiven ja keskustelisimme itse mestarin kanssa. Mestarihan se semmoinen mies on, joka lukee Dostojevskin tuotannon viikonlopussa ja sanoo omaksuvansa kaiken.

Entäpä, kasvaisiko amaryllis mahtimittoihin, jos kaikkien kolmen paikan mullat sotkisi keskenään ja dooppaisi vielä Substraalilla ?

Nurmijärven Lepsämän kylään tuskin koskaan ajamme. Helsinki ja pääkaupunkiseutu vähän pelottavat meitä. Myöskään emme aio koskaan käydä katsomassa Tytti Isohookana- Asunmaan asuinseutuja. Pyhyydellekin löytyvät lopulta raja-arvot.

Kävimme Kuopiossakin. Lähellä Petosen kaupunginosaa. Säästyimme kuitenkin hengissä. Tanssimme tavattomasti. Ensimmäistä kertaa elämässäni minäkin, tällä naamalla, ja tällä tanssitaidolla, tanssin jalkani verille. Merkillinen kokemus.

Ehkä rento reissumiehen olemus sai naiset varomattomiksi.

Ulkona sataa. On ihana viileä sadepäivä. Ei ole pakko ajaa 31 asteen helteessä. Ajovarusteet kuivut saunassa. Ehkä viikossa, taikka kahdessa. Eilen tultiin läpi kahdesta ukkosrintamasta. Ensimmäisessä vain kastuttiin, mutta toisen läpi tultiin Monacon häiden tunnelmissa. Itketti, ihmetytti, jännitti ja salamat leiskuivat joka puolella. Suosittelen kokemusta.

Siis ukkosmyrskyn läpiajamista prätkällä.

Advertisements