Hiipuvaa sanataidetta

by Michael Tillman

Luin illalla. yöllä ja aamulla Antti Tuurin kirjoittaman kirjan Rata. Kirja on Tuurin neljäskymmeneskuudes proosateos. Ja alaspäin mennään laadussa koko ajan. Tuuri on merkinnyt teoksensa lajityypiksi varovaisesti kertomuksen ja siihen osastoon tämä hyvin ehkä sopiikin.

Mennään siis alaspäin tasossa kuin lehmänhäntä. Tai, no ainakin mennään samalla loivalla hivutuksella kuin Keskustan kannatus poliittisella kentällä.

Tuurin kirjojen imu on silti hyvä. Niitä jaksaa lukea. Jotkut huonot kirjat ovat sellaisia, että niiden arvioiminen ei käy laatuun, koska niitä ei saa luettua loppuun.

Kirjassa osasto Majewski käy Muurmanskiin johtavalla radalla. Mukana on 250 hevosta ja yli tuhat miestä. Hiihdetään umpihankea pitkin korpea, väsytään, tehdään radalla pahaa, niin kuin käsketty on ja sitten tullaan kotiin. Ollaan matkalla tosi väsyneitä ja nähdään hiihtäessä 30 asteen pakkasessa trooppisia perhosia.

Kukaan ei juurikaan kuole matkan aikana. Muutama hevonen kuitenkin menettää henkensä. Joku onneton haavoittuu lentokoneen hyökkäyksessä, mutta muuten näyttää siltä, että retki on tarpeeton ja kummallinen. Rata saadaan korjattua varmasti kohtuullisen pian. Tuhat miestä saa vangiksi kaksi venäläistä sotilasta. Koulutuskeskus rakennuksineen saada tuhottua.

Retken jälkeen kusipäinen kapteeni saapuu sairaalaan joutuneen hyvän komentajan sijaiseksi. Pohjalaisnäkökulmaa saadaan näin laajennettua, vaikka ulkoinen paskiainen ei nyt aivan Helsingin herrojen taikka EU –virkamiesten veroinen uhka olekaan. Kapteeni antaa aivan järjettömän päätöksen, jota kertojan asemassa olevan lähetin esimiehenä toimiva luutnantti lähtee suorittamaan.

Luutnantti ratkaisee esimiehensä kusipäisyyden niin, että vie pikkuisen osastonsa taitavasti ja kuin isä lapsiaan suojellen, kohti exodusta, Sointulaa, kohti teosofista turvapaikkaa. Osasto menee turvaan luonnon helmaan. Siellä saunotaan. Siellä saunotaan edellisen retken liat pois, mutta siellä saunotaan myös tämän uuden retken paskafiilikset pois.
Osasto notkuu erämaassa säädetyn ajan, jonka jälkeen tullaan pois , takaisin omien luo. Paska kapteeni onkin jo ehtinyt saada komennuksen pois, sillä oma ja turvallinen pataljoonan komentaja on saapunut takaisin sotasairaalasta.

Kertoja katselee matkan aikana tähtiä ja miettii valon taivalta vieraalta taivaankappaleelta Rukajärven korpeen.

Ensimmäinen lomapäivä on oikeastaan syytäkin uhrata tämänkaltaiseen kirjallisuuteen. Lopun lomaa voikin sitten miettiä sitä, kuinka monta sivua kirjan lopusta voisi irrottaa omaksi tarinaksi. Tuuri on sen onneksi puolestamme jo tehnytkin.

Kirjan kolmas osa , eli viimeiset 40 sivua, on kohtuullisen ehjä kokonaisuus, josta olisi saanut rakennettua vaikka mitä. Sellaisia tarinoita olisi mukava lukea, ilman 150 sivun esipuheita.

Mainokset